29.07.2008 - 22:53

Tänään tein tätä herkullista torttua. Ohje on Kaarina Roinisen kirjasta Parhaat kotileivonnaiset.

Pohja

150 g voita sulatettuna

2 keltuaista

1 dl sokeria

1 dl maitoa

3,5 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

1 dl mantelijauhetta tai -rouhetta

 

Päälle

5 dl vadelmia

 

Marenki

3 valkuaista

2 dl sokeria

1 tl vanilliinisokeria

 

Sekoita jäähtyneen rasvasulan joukkoon keltuaiset, sokeri ja maito. Lisää taikinaan keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita taikinaa vain sen verran, että aineet tasoittuvat. Levitä taikina voideltuun ja korppujauhotettuun irtopohjavuokaan. Ripottele päälle vadelmat.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen koko ajan vatkaten. Mausta vielä vanilliinisokerilla. Pursota tai levitä marenki tortun päälle.

Paista torttua 175 asteessa uunin alimmalla ritilätasolla 30-35 minuuttia.

Laura kirjoitti 07.08.2008 - 22:06
Kiitos hyvästä ohjeesta :)
Amatööri kuitenkin tiedustelee, että miksi marenki jäi irtonaiseksi kakun päälle. Onko kyseiseen ongelmaan jotain vinkkiä?

Ope kirjoitti 07.08.2008 - 22:10
Itse en huomannut, että marenki olisi jäänyt irtonaiseksi. Pursotitko vai levititkö valkuaisvaahdon? Luulisin, että pursottamalla tuollaisia ruusukkeita, marenki pysyisi paikoillaan paremmin, kuin tasainen levy... Osaako joku muu opastaa lisää?
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Olen kahden lapsen äiti ja koulutukseltani luokanopettaja. Työskentelen päätyönäni 25 neljäsluokkalaisen kanssa. Sivutyönä teen kakkuja; perustin kakkuharrastuksen myötä toiminimen ja leivon iltaisin ja viikonloppuisin. Blogissani olevat ohjeet on lehdistä, kirjoista ja muista leivontablogeista kerättyjä ja muokattuja. 

Voit ottaa minuun yhteyttä: openkahvila (@) gmail.com

Tmi Open kahvila 5.1.2010 alkaen Lohjalla

Y 2308917-5

Kävijälaskuri 21.7.2008 alkaen
Kävijälaskuri
Kakkujani















































Sivupohjani sain täältä



Tunnustuksia
Tämän antoi minulle Iso O ja Mimmi Mutikainen. Kiitos!


Sain tämän tunnustuksen Kakkukioskin Krisseltä.

Tämän tunnustuksen sain Sweet Caken Eijalta ja Nooralta Nokke Kokkaa -blogista!


Tämä uusin tunnustus tuli Kakkukioskin Krisseltä ja Ekun keittiöstä.
Kiitos teille!




Tämän taidepalkinnon sain Taikina Taivaasta ja Sweet Cakelta


 Ensimmäinen kunniamaininta tuli Herkkukirpulta

"uusille tuttavuuksille, jotka ovat aloittaneet bloginsa erikoisen hyvin ja joilta löytyy tarvittavaa innokkuutta"




Open luokka -blogini

Tästä pääset Open luokkaan:

kuvis- ja askartelutöitä