|
|
|||
|
10.10.2008 - 21:48
Tämä kakku lähti 59-vuotiaalle golffarille yllätyksenä. Mallia otin KakkuHelmen golfkakusta.
![]() Pohja 4 munaa 1,5 dl sokeria 1,5 dl vehnäjauhoja 1/2 dl perunajauhoja 1/2 tl leivinjauhetta 3 rkl kaakaojauhetta Mangomousse 3 prk Mango-Pilttiä 1 prk Flora Vispiä 1 Prk maitorahkaa 7 liivatelehteä 2 dl sokeria 1 rkl vanilliinisokeria 1/2 dl vaaleaa mehua Väliin lisäksi 1 tlk säilöttyä mangoa Voikreemi marsipaanin alle 150 g voita 1 tl vanilliinisokeria 4 dl tomusokeria 1 rkl kylmää vettä Pinnalle 500 g vihreää marsipaania Kostutus 1,5 dl ananasmehua Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan varovasti sekoittaen. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa 30 minuuttia. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää joukkoon rahka ja sokerit. Sulata kylmässä vedessä liotetut liivatelehdet kiehuvaan mehuun tai veteen ja lisää liivateseos mangososeen joukkoon. Yhdistä kerma-rahkavaahto mangososeeseen. Halkaise kakkupohja 3 osaan ja kokoa kakku irtopohjavuokaan tai säädettävään reunavuokaan. Laita pohjalle yksi halkaistu kakkupohja ja sen päälle puolet paloitelluista mangoviipaleista sekä puolet mangohyytelöstä. Päälle toinen kakkulevy ja loput hyytelöstä. Lopuksi päällimmäisksi viimeinen kakkulevy. Anna hyytyä seuraavaan päivän. Valmista voikreemi. Vatkaa margariini notkeaksi. Lisää vanilliinisokeri. Sekoita sähkövatkaimella joukkoon tomusokeri vähin erin. Lisää lopuksi vesi ja vatkaa edelleen. Levitä creme kakun päälle ja reunoille kuumaan veteen kastetun veitsen avulla. Kauli marsipaani ohueksi levyksi ja nosta kakun päälle. Tee marsipaaniin aukko "hiekkaa" varten. Lusikoi murustetut vaaleat keksit hiekaksi. Pursota vihreää marsipaania valkosipulinpuristimella ruohoksi. Lisää muutama kukka. Tee lippua varten reikä esimerkiksi siveltimen kovalla päällä. Pyöritä pieni pallo valkoisesta marsipaanista ja työnnä saman puikon avulla reikään. Näin syntyy reikä, jossa valkoinen reuna. Työnnä lippu reikään ja lisää koristeeksi pallo ja maila. Minä tein lipun sokerikuorrutteesta, numerot on tehty elintarviketussilla. ![]() Tässä vielä kuva, jossa "golfmaila". Suosittelin mailan jättämistä pois, sillä se oli melko nolon näköinen...
Beckbyx kirjoitti 12.10.2008 - 23:45
Ihanan pirtsakka kakku :) Kauniit koristelut, hienosti sommitellut. Yläpuolella tuo daimkakku myöskin kiva.
|
Kirjoittaja
Olen kahden lapsen äiti ja koulutukseltani luokanopettaja. Työskentelen päätyönäni 25 neljäsluokkalaisen kanssa. Sivutyönä teen kakkuja; perustin kakkuharrastuksen myötä toiminimen ja leivon iltaisin ja viikonloppuisin. Blogissani olevat ohjeet on lehdistä, kirjoista ja muista leivontablogeista kerättyjä ja muokattuja. Voit ottaa minuun yhteyttä: openkahvila (@) gmail.com Tmi Open kahvila 5.1.2010 alkaen Lohjalla Y 2308917-5 Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 Kävijälaskuri 21.7.2008 alkaen
Blogeja, joissa vierailen
Näissä käyn ostoksilla ja katselemassa...
Tunnustuksia
![]()
Tämän antoi minulle Iso O ja Mimmi Mutikainen. Kiitos!
Sain tämän tunnustuksen Kakkukioskin Krisseltä.
Tämän tunnustuksen sain Sweet Caken Eijalta ja Nooralta Nokke Kokkaa -blogista!
Tämä uusin tunnustus tuli Kakkukioskin Krisseltä ja Ekun keittiöstä.
Kiitos teille! ![]() Tämän taidepalkinnon sain Taikina Taivaasta ja Sweet Cakelta
Ensimmäinen kunniamaininta tuli Herkkukirpulta "uusille tuttavuuksille, jotka ovat aloittaneet bloginsa erikoisen hyvin ja joilta löytyy tarvittavaa innokkuutta" ![]() ![]() |
||