16.11.2008 - 17:25
Hevosista pitävälle tytölle pyydettiin tekemään hevosiin liittyvä kakku. Itselleni hepat ovat aivan vieraita ja aihe tuntui aika vaikealta, mutta päädyin sitten tämännäköiseen kakkuun. Hevoset on tehty yksisarvisen silikonimuotilla, hevosenkengät leikkasin sokerikuorrutteesta ja suihkutin pintaan kultasprayta.







Pohja
10 munaa
3,5 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
2 dl perunajauhoja
2,5 tl leivinjauhetta

Kostutus
2 dl maitoa
1 rkl vanilliinisokeria

Mansikkamousse
6 liivatelehteä
300 g mansikoita
1 prk Flora Vispiä
1 prk rahkaa
1 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria

Mustikkamousse
6 liivatelehteä
300 g mustikoita
1 prk Flora Vispiä
1 prk rahkaa
1 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria

Kakun väliin lisäksi
2 prk Mustikka-pilttiä

Koristelu
400 g marsipaania
sinistä pastaväriä
3 prk Flora Vispiä
1 prk maitorahkaa
4 rkl sokeria


Vaahdota pohjaa varten munat ja sokeri. Sekoita munavaahdon joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada leivinpaperilla vuorattuun ja voideltuun suorakaiteen muotoiseen kakkuvuokaan. Paista 175 asteessa 40 minuuttia. Leikkaa jäähtyneenä kolmeen osaan ja kostuta kakkulevyt vaniljamaidolla.

Pane 6 liivatelehteä pehmiämään kylmään veteen toiseen astiaan ja toiset 6 liivatelehteä toiseen. Soseuta sulaneet mustikat sauvasekoittimella. Vaahdota 2 prk Flora Vispiä. Lisää joukkoon 2 prk rahkaa ja sokerit.  Jaa vaahto kahteen kulhoon. Lisäöä toiseen kulhoon soseutetut mansikat ja toiseet soseutetut mustikat. Kuumenna tilkka vettä kiehuvaksi ja sulata siihen 6 liivatelehteä. Kaada seos ohuena nauhana mansikkamoussen joukkoon. Kaada täyte kakun ensimmäiseen väliin mustikkapiltin päälle. Kuumenna taas tilkka vettä kattilassa ja sulata joukkoon toiset 6 liivatelehteä. Kaada liivateseos mustikkamoussen joukkoon. Kaada täyte kakun toiseen väliin mustikkapiltin päälle. Paina päälle viimeinen kakkulevy ja anna hyytyä jääkaapissa.

Kauli päälle tuleva marsipaanilevy ja paina pintaan kuvio joko kuviokaulimella tai kuviointimatolla. Levitä kakun pintaan kermavaahtoa tai voikreemiä ja siirrä marsipaani kakun päälle. Koristele. Vatkaa kermat vaahdoksi ja lisää joukkoon rahka ja sokerit. Pursota kakun reunoille.



Titta kirjoitti 16.11.2008 - 17:52
Voi että kun ei näy kuva ollenkaan! Olis kiva nähä kun suunnittelen meiän heppahullulle 10-v kakkua...
Ope kirjoitti 16.11.2008 - 18:11
Nyt pitäisi kuvienkin näkyä...
Kati kirjoitti 16.11.2008 - 18:53
UPEA!!:) Kyllä varmasti maistui heppahullulle?;)
Ewelyn kirjoitti 16.11.2008 - 19:38
Hieno kakku!!! Toi on kyl tosi nätti toi heppamuotti. Pursotukset tässäki kakussa on ihan huippuluokkaa!!
Sammacco kirjoitti 17.11.2008 - 00:03
Sinulla on aivan ihana blogi! Siitä johtuen blogissani olisi sinulle pieni palkinto!
Ope kirjoitti 17.11.2008 - 09:56
Kiitos Sammacco! Ihana saada tunnustusta... Kävin nyt ensimmäistä kertaa sinun blogissasi, ihania juttuja siellä.
kakkunen kirjoitti 18.11.2008 - 07:54
Aivan upea kakku!
kuikka kirjoitti 21.11.2008 - 21:47
Mulla tulee mieleen noista väreistä ja koristeista Keskisen kyläkauppa =o) Kaunis kakku.
Rouva V kirjoitti 25.11.2008 - 12:53
Hieno =)
Sul ei pal näytä käsi tärisevän, ku pursottelet... mieletöntä jälkeä 8D
SweetCake Eija kirjoitti 30.11.2008 - 01:30
Voi mahoton!!! Todella kaunis ja tyylikäs kakku, upeat ja todella täydelliset pursotukset. Ei voisi enää suoremmat olla =) kaunista katseltavaa!!
inksu kirjoitti 14.05.2009 - 21:44
onpa nätti kakku...mun sisko on kanssa tosi taitava leipomaan..sillä on oma koti sivu.se on www.herkku suut.vuodatus.net.:)seki on tosi hyvä leipomaan..
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Olen kahden lapsen äiti ja koulutukseltani luokanopettaja. Työskentelen päätyönäni 25 neljäsluokkalaisen kanssa. Sivutyönä teen kakkuja; perustin kakkuharrastuksen myötä toiminimen ja leivon iltaisin ja viikonloppuisin. Blogissani olevat ohjeet on lehdistä, kirjoista ja muista leivontablogeista kerättyjä ja muokattuja. 

Voit ottaa minuun yhteyttä: openkahvila (@) gmail.com

Tmi Open kahvila 5.1.2010 alkaen Lohjalla

Y 2308917-5

Kävijälaskuri 21.7.2008 alkaen
Kävijälaskuri
Kakkujani















































Sivupohjani sain täältä



Tunnustuksia
Tämän antoi minulle Iso O ja Mimmi Mutikainen. Kiitos!


Sain tämän tunnustuksen Kakkukioskin Krisseltä.

Tämän tunnustuksen sain Sweet Caken Eijalta ja Nooralta Nokke Kokkaa -blogista!


Tämä uusin tunnustus tuli Kakkukioskin Krisseltä ja Ekun keittiöstä.
Kiitos teille!




Tämän taidepalkinnon sain Taikina Taivaasta ja Sweet Cakelta


 Ensimmäinen kunniamaininta tuli Herkkukirpulta

"uusille tuttavuuksille, jotka ovat aloittaneet bloginsa erikoisen hyvin ja joilta löytyy tarvittavaa innokkuutta"




Open luokka -blogini

Tästä pääset Open luokkaan:

kuvis- ja askartelutöitä