25.01.2009 - 22:20

Tein näitä kummityttöni 1-vuotissynttäreille. Samanlaisia leivoksia syötiin myös hänen ristiäisissään.

Pohja

500 g voita tai margariinia
2 1/2 dl sokeria
1 rkl vanilliinisokeria
1 sitruunan raastettu kuori
2 keltuaista
10 dl vehnäjauhoja

Täyte

2 valkuaista
2 rkl sokeria
150 g mantelijauhoa
300 g paistonkestävää omenamarmeladia

Päälle

1 pkt (300 g) mansikkatomusokeria
noin 5 rkl sitruunamehua

Vaahdota pehmeä rasva ja sokerit. Lisää mukaan sitruunankuoriraaste, keltuaiset ja jauhot. Sekoita vaivaamatta tasaiseksi. Anna taikinan rauhoittua hetki jääkaapissa.

Jaa taikina kahteen osaan ja kauli molemmat palat leivinpaperilla ohueksi levyksi (noin 30x35 cm). Vatkaa valkuaiset ja sokeri kiinteäksi vaahdoksi. Kääntele joukkoon mantelijauhe.

Nosta toinen taikinalevy pellille. Levitä levyn päälle ensin marmeladi ja sitten mantelitahna. Kumoa toinen kaulittu taikinalevy päälle ja poista leivinpaperi. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.

Sekoita kuorrutus ja levitä se tasaiseksi kerroksesi jäähtyneen levyn päälle. Koristele halutessasi nonparelleilla. Anna kuorruteen kovettua. Leikkaa levy paloiksi.
Kati kirjoitti 25.01.2009 - 22:52
En ole koskaan tehnyt aleksantereita,mutta iskän suurena herkkuna jos tekisi niitä sen synttäreille.. ;)
Sugar kirjoitti 27.01.2009 - 12:47
Minäkään en oo tehny koskaan näitä leivoksia, kehuttavan olen kuullu monestakin suuntaa.. täytyypä joskus kokeilla. saanhan linkittää niin löydän uudestaan?
Elina kirjoitti 28.01.2009 - 14:13
Onpa herkullisen näköisiä :)
kristiina kirjoitti 29.01.2009 - 10:20
Nämä ovat kyllä herkullisia!
Linkitin sinut =)
Tiina kirjoitti 29.01.2009 - 13:55
Kuinka monta palaa tuolla ohjeella tulee? Entä voiko näitä pakastaa? On niin herkullisen näköisiä, että mietin täällä jos tekisin näitä vauvamme ristiäisiin =)
Ope kirjoitti 29.01.2009 - 18:52
Tiina: Ohjeesta tulee pellillinen. Itse leikkasin 36 palaa pellillisestä. Kaverini on pakastanut näitä ja olivat mielestäni ihan saman makuisia sulatuksen jälkeenkin. Ohje on mielestäni helppo ja herkullinen. Anna kuorrutteen jähmettyä kunnolla (vaikka seuraavaan päivään) ennenkuin leikkaat terävällä vetsellä paloiksi.
Tiina kirjoitti 02.02.2009 - 13:17
Ja vielä yksi kysymys =) Siis tuohon taikinaan ei tule leivinjauhetta ollenkaan?
Ope kirjoitti 02.02.2009 - 15:25
Taikinaan ei tosiaan tule leivinjauhetta! Alkuperäinen ohje löytyy täältä. http://www.maku.fi/reseptit/resepti/Aleksanterin%20omenaiset%20leivokset/171.html
Insanity kirjoitti 03.02.2009 - 07:44
Kertakaikkiaan upeita leivoksia! Ite en ole vieläkään koskaan tehnyt aleksantereita, ehkä pitäisi?
Otan tässä tavoitteeksi että kuukauden sisällä tietäisin edes miltä nämä maistuvat..
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Olen kahden lapsen äiti ja koulutukseltani luokanopettaja. Työskentelen päätyönäni 25 neljäsluokkalaisen kanssa. Sivutyönä teen kakkuja; perustin kakkuharrastuksen myötä toiminimen ja leivon iltaisin ja viikonloppuisin. Blogissani olevat ohjeet on lehdistä, kirjoista ja muista leivontablogeista kerättyjä ja muokattuja. 

Voit ottaa minuun yhteyttä: openkahvila (@) gmail.com

Tmi Open kahvila 5.1.2010 alkaen Lohjalla

Y 2308917-5

Kävijälaskuri 21.7.2008 alkaen
Kävijälaskuri
Kakkujani















































Sivupohjani sain täältä



Tunnustuksia
Tämän antoi minulle Iso O ja Mimmi Mutikainen. Kiitos!


Sain tämän tunnustuksen Kakkukioskin Krisseltä.

Tämän tunnustuksen sain Sweet Caken Eijalta ja Nooralta Nokke Kokkaa -blogista!


Tämä uusin tunnustus tuli Kakkukioskin Krisseltä ja Ekun keittiöstä.
Kiitos teille!




Tämän taidepalkinnon sain Taikina Taivaasta ja Sweet Cakelta


 Ensimmäinen kunniamaininta tuli Herkkukirpulta

"uusille tuttavuuksille, jotka ovat aloittaneet bloginsa erikoisen hyvin ja joilta löytyy tarvittavaa innokkuutta"




Open luokka -blogini

Tästä pääset Open luokkaan:

kuvis- ja askartelutöitä