21.02.2009 - 12:37

Minttu juhlii 18-vuotissynttäreitään tällä Pikku Myy -kakulla. Onnea täysi-ikäiselle!


Pohja
8 munaa
3 dl sokeria
3,5 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1,5 tl leivinjauhetta

Kostutus
2 dl maitoa

2 tl vanilliinisokeria


Mustikkamousse
6 liivatelehteä
1 prk Flora Vispiä
2 dl ranskankermaa
200 g Mascarponejuustoa
2 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
300 g mustikoita

Mansikkamousse
6 liivatelehteä
1 prk Flora Vispiä
2 dl ranskankermaa
200 g Mascarponejuustoa
2 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
300 g mansikoita

Pursotukset
3 prk Flora Vispiä
1 prk maitorahkaa
1/2 dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria

Vaahdota pohjaa varten munat ja sokeri. Lisää vaahtoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa 40 minuuttia. Anna jäähtyä ja halkaise jäähtynyt pohja kahteen osaan. Kostuta osat vanilliinimaidolla.

Laita liivatalehdet likoamaan kylmään veteen. Sulata mustikat ja soseuta ne. Vaahdota kerma kulhossa. Sekoita keskenään ranskankerma,tuorejuusto,sokerit ja marjat. Keitä pieni tilkka vettä ja liota siihen liivatteet. Lisää ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lopuksi sekoita kermavaahto varovasti seokseen.


Laita liivatalehdet likoamaan kylmään veteen. Sulata mansikat ja soseuta ne. Vaahdota kerma kulhossa. Sekoita keskenään ranskankerma,tuorejuusto,sokerit ja marjat. Keitä pieni tilkka vettä ja liota siihen liivatteet. Lisää ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lopuksi sekoita kermavaahto varovasti seokseen. Kokoa kakku levittämällä pohjan päälle mustikkamousse. paina keskimmäinen pohjalevy päälle ja kaada sen päälle mansikkamousse. Paina päällimmäinen kakkulevy päälle. Anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

Vaahdota kerma. Lisää rahka ja sokerit. Levitä kermavaahtoa kakun päälle ja reunoille. Pursota reunat. Käytin tässä kakussa vuorotellen Städterin 14mm tähtityllaa ja lehtityllaa. kakun yläreuna on pursotettu tähtityllalla. Koristele marsipaanikukilla ja -kuvalla.


Tiia kirjoitti 21.02.2009 - 13:10
Heh ihan loistava tuo pikku myy, tomera ilme :D Aivan hirmu nätisti koristeltu! Nuo pursotuksetkin, meen ihan sanattomaks, todella kauniit.
kyökkipiika kati kirjoitti 21.02.2009 - 16:07
Ihana!! Kiva kuva ja loistopursotukset:)
Marilee kirjoitti 21.02.2009 - 19:31
Upea kakku! =) Tuo alempi voileipäkakkukin näyttää todella herkulliselta!
Puuvilla kirjoitti 21.02.2009 - 23:45
Miten mahtavan upeat pursotukset!!!
Mimmi Mutikainen kirjoitti 22.02.2009 - 01:03
Ihanan kaunis kakku. Pursotukset ovat jälleen upeat. Itse tykkään kovasti tuon näköisestä reunapursotuksesta.
SweetCake Eija kirjoitti 22.02.2009 - 17:31
Ja jälleen loistava kakku! Pidin hirmuisesti reunapursotuksesta =)
Johanna kirjoitti 22.02.2009 - 17:47
Wau! Tuon lehtityllan omistan, mutta...ihailtavaa jälkeä tuo kakun päällä oleva pursotus! Mikä tyllan numero on, jos saan udella...
Kati kirjoitti 23.02.2009 - 13:50
Voi jösses miten ihana kakku!:)
Todella mahtavaa työtä,pursotukset ja koristelut aivan huippu luokkaa!!!10 pistettä!;)
Mama kirjoitti 24.02.2009 - 00:58
Tosi kaunis Myy-kakku! Ihana!
Martsu kirjoitti 24.02.2009 - 09:07
Ihana Pikku Myy -kakku! Todella kauniit pursotukset. :)
Carita kirjoitti 24.02.2009 - 16:30
Upea kakku ! Kauniit pursotukset =o)
Keittiövaaka kirjoitti 24.02.2009 - 17:18
Vau! Todella upea kakku! Punaiset kukat oikein kruunaavat koko luomuksen :)
Laura kirjoitti 26.02.2009 - 13:13
Tosi upea kakku! :) Vähän parempi kuin oma 18-v kakkuni mikä epäonnitui täysin! :D
Holly kirjoitti 26.02.2009 - 17:52
Kokkauksesi on kyllä ihaninta koko blogistaniassa. Harmi vain, että tulee aina kamala makean nälkä, kun näitä ihailee.... :).
Mira - Karamelli cakes kirjoitti 27.02.2009 - 09:17
Suloinen kakku!! Ja ihanat pursotukset!
Ent-tu kirjoitti 28.02.2009 - 17:40
Tässä on asennetta! :>
Minsku kirjoitti 28.02.2009 - 18:22
Ekaa kertaa sivujasi selailemassa, mutta en varmasti viimeistä :) Hyvältä näyttää ja Myy kakku aivan ihana. Linkitän sinut sivulleni.
piipa kirjoitti 01.03.2009 - 11:32
Sulla on mielettomän upeita pursotuksia !
Pia kirjoitti 13.03.2009 - 23:04
Huh tää on UPEA luomus!! Erittäin tasaista ja huoliteltua jälkeä, vau!
Satu kirjoitti 20.03.2009 - 16:02
Pursotukset! Aivan loistavat suorastaan :> ensimmäistä kertaa täällä vierailen ja aivan sanaton olen. saanko linkittää?
Silva kirjoitti 31.12.2009 - 01:37
Hei,
söpö kakku, mutta tiesitkö että liivate tehdään eläimen osista? jotenkin kummallista syödä sellaista kakussa, eikö? kokeilema ruohonjuuresta tai muusta luomukaupasta saatava agar agar-tuotetta. täysin vegaanin valmisteen avulla kakut kuulemma onnistuvat yhtä hyvin.
parhain terveisin leipomisiloa toivottaen
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Olen kahden lapsen äiti ja koulutukseltani luokanopettaja. Työskentelen päätyönäni 25 neljäsluokkalaisen kanssa. Sivutyönä teen kakkuja; perustin kakkuharrastuksen myötä toiminimen ja leivon iltaisin ja viikonloppuisin. Blogissani olevat ohjeet on lehdistä, kirjoista ja muista leivontablogeista kerättyjä ja muokattuja. 

Voit ottaa minuun yhteyttä: openkahvila (@) gmail.com

Tmi Open kahvila 5.1.2010 alkaen Lohjalla

Y 2308917-5

Kävijälaskuri 21.7.2008 alkaen
Kävijälaskuri
Kakkujani















































Sivupohjani sain täältä



Tunnustuksia
Tämän antoi minulle Iso O ja Mimmi Mutikainen. Kiitos!


Sain tämän tunnustuksen Kakkukioskin Krisseltä.

Tämän tunnustuksen sain Sweet Caken Eijalta ja Nooralta Nokke Kokkaa -blogista!


Tämä uusin tunnustus tuli Kakkukioskin Krisseltä ja Ekun keittiöstä.
Kiitos teille!




Tämän taidepalkinnon sain Taikina Taivaasta ja Sweet Cakelta


 Ensimmäinen kunniamaininta tuli Herkkukirpulta

"uusille tuttavuuksille, jotka ovat aloittaneet bloginsa erikoisen hyvin ja joilta löytyy tarvittavaa innokkuutta"




Open luokka -blogini

Tästä pääset Open luokkaan:

kuvis- ja askartelutöitä