08.03.2009 - 21:17

Tällä ohjeella olen tehnyt useasti suolaista tarjottavaa juhliin. Ohje on vuosien takaa Kodin Kuvalehdestä.

Taikina

5 dl vettä

50 g hiivaa

2 tl suolaa

2 rkl hunajaa

5 dl omenaraastetta

2 dl kuorittuja auringonkukansiemeniä

5 dl sämpyläjauhoja

8 dl vehnäjauhoja

100 g voita


Päälle

1 muna

1 dl auringonkukansiemeniä


Täyte

400 g valkosipulituorejuustoa

300 g kylmäsavulohta

1 tl sitruunapippuria

1 tl basilikaa

1/2 sitruunan mehu

2 dl kuohukermaa

salaatinlehtiä


Liuota hiiva haaleaan veteen. Lisää suola, hunaja, omenaraaste ja auringonkukansiemenet. Vatkaa joukkoon sämpyläjauhot ja alusta taikina vehnäjauhoilla. Lisää loppuvaiheessa mukaan notkea rasva. Anna taikinan kohota rauhassa.

Jaa taikina kahteen osaan ja kauli ne pellin kokoisiksi levyiksi. Anna kohota. Jaa levyt taikinapyörällä noin 4x4 cm paloiksi, voitele munalla ja ripottele pinnalle auringonkukansiemeniä. Paista uunissa 200 asteessa 25 minuuttia. Anna jäähtyä.

Sekoita tuorejuustoon hienoksi leikattu kala ja mausteet. Lisää joukkoon vaahdotettu kerma. Leikkaa leipäneliöt halki ja sivele molemmin puolin lohitahnaa, pane väliin salaatinlehti.


Kati kirjoitti 08.03.2009 - 22:10
Nam,näitä pitää kokeilla!:P
Uneksija kirjoitti 22.03.2009 - 11:13
Nämä on hyviä. Minullakin on tämä ohje kovassa käytössä. Vanhojen lehtien reseptiarkistoissa on helmiä :-)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Olen kahden lapsen äiti ja koulutukseltani luokanopettaja. Työskentelen päätyönäni 25 neljäsluokkalaisen kanssa. Sivutyönä teen kakkuja; perustin kakkuharrastuksen myötä toiminimen ja leivon iltaisin ja viikonloppuisin. Blogissani olevat ohjeet on lehdistä, kirjoista ja muista leivontablogeista kerättyjä ja muokattuja. 

Voit ottaa minuun yhteyttä: openkahvila (@) gmail.com

Tmi Open kahvila 5.1.2010 alkaen Lohjalla

Y 2308917-5

Kävijälaskuri 21.7.2008 alkaen
Kävijälaskuri
Kakkujani















































Sivupohjani sain täältä



Tunnustuksia
Tämän antoi minulle Iso O ja Mimmi Mutikainen. Kiitos!


Sain tämän tunnustuksen Kakkukioskin Krisseltä.

Tämän tunnustuksen sain Sweet Caken Eijalta ja Nooralta Nokke Kokkaa -blogista!


Tämä uusin tunnustus tuli Kakkukioskin Krisseltä ja Ekun keittiöstä.
Kiitos teille!




Tämän taidepalkinnon sain Taikina Taivaasta ja Sweet Cakelta


 Ensimmäinen kunniamaininta tuli Herkkukirpulta

"uusille tuttavuuksille, jotka ovat aloittaneet bloginsa erikoisen hyvin ja joilta löytyy tarvittavaa innokkuutta"




Open luokka -blogini

Tästä pääset Open luokkaan:

kuvis- ja askartelutöitä