14.03.2009 - 22:00

Kummityttö perheineen tuli tänään meille saunomaan ja söimme tätä piirakkaa iltapalaksi. Ohje on Pirkasta vuodelta -98 nimellä Lindan illanistujaispiirakka. Ohjeesta tulee uunipellillinen.


Pohja

3 dl vehnäjauhoja

3 dl kaurahiutaleita

1 tl leivinjauhetta

1 tl suolaa

3/4 dl öljyä

2 munaa

3 dl vettä


Täyte

1 rasia tuoreita herkkusieniä

1 sipuli

1 rkl öljyä paistamiseen

150 g palvikinkkua

1 kesäkurpitsa

1 rasia kirsikkatomaatteja

2 tl basilikaa

2 tl mustapippuria


Munamaito

3 munaa

2 prk kermaa

100 g juustoraastetta

1 tl suolaa


Pinnalle

100 g juustoraastetta


Aloita piirakan valmistus täytteestä. Viipaloi herkkusienet ja paloittele sipuli. Paista niitä öljyssä pannulla. mausta suolalla ja mustapippurilla. Suikaloi kinkku ja viipaloi kesäkurpitsa. Halkaise kirsikkatomaatit. Sekoita munamaidon aineet sekaisin.

Valmista pohjataikina. Sekoita kulhossa vehnäjauhot, kaurahiutaleet, leivinjauhe ja suola. Lisää joukkoon nopeasti sekoittaen öljy, munat ja vesi. Sekoita tasaiseksi. Taikina saa olla hyvin löysää. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun reunalliseen uunipannuun ja levitä tasaiseksi.

Levitä taikinan päälle herkkusienet ja sipulit, kinkkusuikaleet, kesäkurpitsaviipaleet ja tomaatit. Kaada päälle kermaseos. Ripottele pinnalle basilikaa ja mustapippuria. Ripottele pinnalle vielä juustoraastetta. Paista piirakkaa 225 asteessa 30 minuuttia.

Tiia kirjoitti 15.03.2009 - 09:55
Ompa hyvän näköistä piirakkaa! Pitänee jotakin suolaista tästä kuvasta inspiroituneena itsekkin taas tehhä jossai välissä :D
Anu kirjoitti 17.03.2009 - 15:49
Tuleeko tästä uunipellillinen?
Ope kirjoitti 17.03.2009 - 16:14
Kyllä tulee uunipellillinen piirakkaa!
Anonyymi kirjoitti 03.05.2011 - 00:31
Tästähän tuli enempi uunimunakas kuin piirakka :D
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Olen kahden lapsen äiti ja koulutukseltani luokanopettaja. Työskentelen päätyönäni 25 neljäsluokkalaisen kanssa. Sivutyönä teen kakkuja; perustin kakkuharrastuksen myötä toiminimen ja leivon iltaisin ja viikonloppuisin. Blogissani olevat ohjeet on lehdistä, kirjoista ja muista leivontablogeista kerättyjä ja muokattuja. 

Voit ottaa minuun yhteyttä: openkahvila (@) gmail.com

Tmi Open kahvila 5.1.2010 alkaen Lohjalla

Y 2308917-5

Kävijälaskuri 21.7.2008 alkaen
Kävijälaskuri
Kakkujani















































Sivupohjani sain täältä



Tunnustuksia
Tämän antoi minulle Iso O ja Mimmi Mutikainen. Kiitos!


Sain tämän tunnustuksen Kakkukioskin Krisseltä.

Tämän tunnustuksen sain Sweet Caken Eijalta ja Nooralta Nokke Kokkaa -blogista!


Tämä uusin tunnustus tuli Kakkukioskin Krisseltä ja Ekun keittiöstä.
Kiitos teille!




Tämän taidepalkinnon sain Taikina Taivaasta ja Sweet Cakelta


 Ensimmäinen kunniamaininta tuli Herkkukirpulta

"uusille tuttavuuksille, jotka ovat aloittaneet bloginsa erikoisen hyvin ja joilta löytyy tarvittavaa innokkuutta"




Open luokka -blogini

Tästä pääset Open luokkaan:

kuvis- ja askartelutöitä