30.03.2009 - 08:10

Maanantaina työpaikalla pidetään kokousta työtyytyväisyyden tiimoilta. Toivottavasti näihin leivoksiin ollaan tyytyväisiä...;) Ohje on vuosia sitten leikattu talteen Apu-lehdestä. Tein ohjeen kaksinkertaisena ja leikkasin pellin kokoisesta kakusta 25 palaa, kooltaan 6x5cm. Koristeena olevat kukat olen tehnyt vaaleanpunaiseksi värjätystä valkosuklaasta silikonimuotissa jäädyttämällä.


Pohja

4 munaa

4 dl sokeria

200 g margariinia

2 dl maitoa

3 tl vanilliinisokeria

3 tl leivinjauhetta

3 rkl kaakaojauhetta

6 dl vehnäjauhoja


Herukkatäyte

5 liivatelehteä

1 dl kuohukermaa

1 prk smetanaa

1 muna

1/2 dl sokeria

1,5 dl murskattuja mustaherukoita


Kuorrutus

50 g sulatettua margariinia

5 dl tomusokeria

2 rkl kaakaojauhetta

2 tl vanilliinisokeria

4 rkl vahvaa kahvia


Koristeeksi

suklaakonvehteja

kaakaojauhetta


Vatkaa munat, sokeri ja sulatettu ja jäähdytetty margariini kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet vuorotellen maidon kanssa taikinaan. Levitä taikina uunipannulle leivinpaperin päälle ja paista 200 asteessa 15 minuuttia. Jäähdytä. Leikkaa jäähtynyt pohja kahteen osaan, jolloin saat kaksi puolen pellin kokoista pohjaa. Älä siis halkaise.

Valmista täyte. Pane liivatelehdet pehmiämään kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja yhdistä joukkoon smetana. Vaahdota kananmuna ja sokeri. Yhdistä seokset keskenään ja lisää joukkoon valutetut ja soseutetut mustaherukat. Purista liivatteista vesi pois ja sulata ne kattilassa pienessä kiehuvassa vesitilkassa. Anna liivateseoksen jäähtyä hetki ja lisää ohuena nauhana täytteeseen samalla sekoittaen. Kun seos alkaa vähän hyytyä, lusikoi se toiselle pohjalevylle. Nosta pohja kylmään jähmettymään. Minä laitoin pohjan säädettävän suorakaiteen muotoisen reunavuoan sisään ja kaadoin täytteen sitten pohjan päälle.

Valmista kuorrutus. Sekoita sulatettuun rasvaan kuivat aineet siivilöiden ja kahvi koko ajan sekoittaen. Kun seos on sopivan paksua, kaada se kakulle ja tasoita pinta lastan avulla. Anna kuorrutuksen jähmettyä. Ota toinen pohja kylmästä ja nosta kansi kuorrutteineen päälle. Säilytä kakkua kylmässä tarjoiluun asti. Leikkaa leivospaloiksi ja koristele suklaapaloilla ja kaakaojauheella.

Mama kirjoitti 30.03.2009 - 10:42
Oikein kauniita ovat ja mehevän näköisiä! Varmasti kolleegasi tykästyvät!
Pioni kirjoitti 30.03.2009 - 13:28
Upeita leivoksia.
Kati kirjoitti 30.03.2009 - 13:53
Näitä(kin) on ehdottomasti kokeiltava sillä mustaherukoita löytyy monta litraa pakkasesta!:) Aivan varmasti maistuu kyllä,on oikein herkullisen näköisiä. :P
PrinsessaVivian kirjoitti 30.03.2009 - 15:27
Hei,
Aivan upeita leivoksia! Millä leikkaat kakut paloiksi? Tai mikä on taika, että reunat ovat viiva-suorat eivätkä mene rikki?
Mia kirjoitti 30.03.2009 - 17:52
Äsken pakastimella käydessäni pohdin mitä tekisin mustaheruoista jotka siellä pyörii. Tässäpä hyvä vinkki. En vaan taida saada ihan noin kauniita...
Ope kirjoitti 30.03.2009 - 18:10
Kiitos taas kommenteistanne! PrinsessaVivian: Käytän leikkaamiseen sileäreunaista pitkää veistä ja pitkää viivotinta. laitan viivottimen "kakun" pinnalle ja leikkaan sitä myöten. Näin tulee tasakokoisia paloja.
Noora kirjoitti 30.03.2009 - 20:37
Ihanan korkeita, juhlavan näköisiä leivoksia :) Ja maku se varmaan vasta hyvä onkin! Mustaherukka varmaan sopii hyvin tuon suklaan kanssa yhteen. Tollasen kun sais iltapalaksi ;)
tanja kirjoitti 31.03.2009 - 08:55
Muhkuja :O)
Kirsi kirjoitti 31.03.2009 - 12:09
Tyylikkäitä ja ihanan muhkeita leivoksia!! Taatusti maistuivat herkullisilta!
Tiia kirjoitti 31.03.2009 - 22:12
Tää ohje on kyllä ollu jossain muuallakin, koska oli noin tuttu... Pitäisikin kokeilla, näyttää todella herkulliselta! :)
Terhi kirjoitti 01.04.2009 - 21:08
Oi kun herkullisen näköisiä ja ihanan muhkeita leivoksia!! Ja ihanat sävyt :)
Janika kirjoitti 01.04.2009 - 21:30
Ensimmäistä kertaa sivuillasi ja voin vain todeta että ilmiömäisiä kakkuja olet tehnyt, aivan älyttömän upeita kaikki! Ja on todella huolitellun näköisiä suklaaleivonnaisia! Linkittäisin sinut mielelläni jos sopii!
Maria kirjoitti 03.04.2009 - 12:29
mietin tässä että tuleeko aika kuivia jos niitä ei kostuta?miltä vaikuttivat sinusta?
Ope kirjoitti 03.04.2009 - 12:37
Maria: Leivokset ovat tällä ohjeella "tiiviitä" kuin mokkapalat. Itse tykkäsin näin, mutta jos tykkää kosteasta, voi toksi kostuttaa esim. mustaherukkamehulla.
Justiina kirjoitti 03.04.2009 - 23:00
Aivan ihanan näköisiä leivoksia!! Mustaherukoitakin olis pakstimessa vielä vaikka kuinka paljon... näitä on pakko päästä kokeilemaan! :)
Maria kirjoitti 04.04.2009 - 21:47
kiitos erityisesti täytteen ohjeesta.Se oli minunkin makuun kun en välitä niin kovin makeasta.Aion liittää sen johonkin muuhun leivonnaiseen esim. täytekakkuun.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Olen kahden lapsen äiti ja koulutukseltani luokanopettaja. Työskentelen päätyönäni 25 neljäsluokkalaisen kanssa. Sivutyönä teen kakkuja; perustin kakkuharrastuksen myötä toiminimen ja leivon iltaisin ja viikonloppuisin. Blogissani olevat ohjeet on lehdistä, kirjoista ja muista leivontablogeista kerättyjä ja muokattuja. 

Voit ottaa minuun yhteyttä: openkahvila (@) gmail.com

Tmi Open kahvila 5.1.2010 alkaen Lohjalla

Y 2308917-5

Kävijälaskuri 21.7.2008 alkaen
Kävijälaskuri
Kakkujani















































Sivupohjani sain täältä



Tunnustuksia
Tämän antoi minulle Iso O ja Mimmi Mutikainen. Kiitos!


Sain tämän tunnustuksen Kakkukioskin Krisseltä.

Tämän tunnustuksen sain Sweet Caken Eijalta ja Nooralta Nokke Kokkaa -blogista!


Tämä uusin tunnustus tuli Kakkukioskin Krisseltä ja Ekun keittiöstä.
Kiitos teille!




Tämän taidepalkinnon sain Taikina Taivaasta ja Sweet Cakelta


 Ensimmäinen kunniamaininta tuli Herkkukirpulta

"uusille tuttavuuksille, jotka ovat aloittaneet bloginsa erikoisen hyvin ja joilta löytyy tarvittavaa innokkuutta"




Open luokka -blogini

Tästä pääset Open luokkaan:

kuvis- ja askartelutöitä