28.10.2009 - 20:34
Tämän kakun ohjeen löysin Emerald Cityn blogista. Makea kinuski mausteisen kakun päällä on herkullista.

Kakkutaikina

225 g voita

2 ½ dl sokeria

3 keltuaissta

3 valkuaista

4 ¾ dl vehnäjauhoja

1 ½ tl kanelia

1 tl ruokasoodaa

1 tl leivinjauhetta

2 ½ dl piimää

1 iso päärynä, leikattuna 1 cm kuutioiksi (2½dl)

90 g rouhittuja pekaanipähkinöitä

 

Pekaani-kinuskikuorrutus

2 dl (130 g) fariinisokeria

110 g  voita

½ dl kermaa

90 g pekaanipähkinöitä, rouhittuna


Kuumenna uuni 175 asteeseen. Voitele halkaisijaltaan 24 cm irtopohjavuoka ja laita pohjalle leivinpaperi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vaahdota voi ja sokeri, lisää keltuaiset yksi kerrallaan koko ajan vatkaten. Kääntele vaahdon joukkoon vuorotellen piimää ja kuivia aineita. Sekoita pähkinät ja päärynäkuutiot taikinaan. Vaahdota valkuaiset toisessa kulhossa kovaksi vaahdoksi ja kääntele ne lopuksi taikinan joukkoon. Kaada taikina kakkuvuokaan ja tasoita pinta. Paista 175 asteessa 65 minuuttia. Kumoa kakku jäähtyneenä.

Valmista kinuski. Sekoita kaikki ainekset paitsi pähkinät kattilassa. Kuumenna keskilämmöllä koko ajan sekoittaen niin kauan, että seos muistuttaa koostumukseltaan kinuskia. Keittäminen kestää noin 7 minuuttia. Sekoita joukkoon pähkinät ja kaada kuorrutus kakun päälle.

Revonpiha kirjoitti 29.10.2009 - 10:04
Näyttää herkulliselta
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Olen kahden lapsen äiti ja koulutukseltani luokanopettaja. Työskentelen päätyönäni 25 neljäsluokkalaisen kanssa. Sivutyönä teen kakkuja; perustin kakkuharrastuksen myötä toiminimen ja leivon iltaisin ja viikonloppuisin. Blogissani olevat ohjeet on lehdistä, kirjoista ja muista leivontablogeista kerättyjä ja muokattuja. 

Voit ottaa minuun yhteyttä: openkahvila (@) gmail.com

Tmi Open kahvila 5.1.2010 alkaen Lohjalla

Y 2308917-5

Kävijälaskuri 21.7.2008 alkaen
Kävijälaskuri
Kakkujani















































Sivupohjani sain täältä



Tunnustuksia
Tämän antoi minulle Iso O ja Mimmi Mutikainen. Kiitos!


Sain tämän tunnustuksen Kakkukioskin Krisseltä.

Tämän tunnustuksen sain Sweet Caken Eijalta ja Nooralta Nokke Kokkaa -blogista!


Tämä uusin tunnustus tuli Kakkukioskin Krisseltä ja Ekun keittiöstä.
Kiitos teille!




Tämän taidepalkinnon sain Taikina Taivaasta ja Sweet Cakelta


 Ensimmäinen kunniamaininta tuli Herkkukirpulta

"uusille tuttavuuksille, jotka ovat aloittaneet bloginsa erikoisen hyvin ja joilta löytyy tarvittavaa innokkuutta"




Open luokka -blogini

Tästä pääset Open luokkaan:

kuvis- ja askartelutöitä