15.05.2009 - 06:58

Tämä kakku meni eläkkeelle siirtymistään juhlivalle. Marsipaani on maalattu kultaisella tomuvärillä ja siihen on painettu puunsyykuvio. Liljat ovat myös marsipaania. Välissä vadelma- ja valkosuklaamousset. Yritin keksiä jotain aiheeseen sopivaa teemaa ja ideaa kakkuun, ja sainkin työkaverilta hyvän idean laittaa lakipykäliä lakiasioiden kanssa työskennelleen miehen kakkuun. Tein muutamia lakipykäliä marsipaanista ja suklaasta, mutta en saanut niitä tyylikkäästi yhdistettyä kakkuun, joten jätin ne pois. Pursotuksiin olen käyttänyt kolmea eri tyllaa; koripunos-, lehti- ja 14mm tähtityllaa.

Kakun mukana toivotan nautinnollisia eläkepäiviä!

Pohja
6 munaa
2 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta

Kostutus
2 dl maitoa
2 tl vanilliinisokeria

Vadelmamousse
6 liivatelehteä
2 dl vispikermaa
2 dl ranskankermaa
1 prk Mascarponejuustoa
2 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
300 g vadelmia soseutettuna


Valkosuklaamousse
2 munaa
0,5 dl sokeria
2,5 dl Flora vispiä
200 g valkosuklaata
5 liivatelehteä tilkka vettä

Kakun päälle
3 prk Flora vispiä ja 1/2 dl
sokeria

Vaahdota pohjaa varten munat ja sokeri. Sekoita munavaahdon joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada leivinpaperilla vuorattuun ja / tai voideltuun  kakkuvuokaan. Paista 175 asteessa 40 minuuttia. Leikkaa jäähtyneenä kolmeen osaan ja kostuta kakkulevyt vaniljamaidolla.

Valmista vadelmamousse. Laita liivatelehdet pehmiämään kylmään veteen. Vaahdota kerma. Kaada sulaneet vadelmat toiseen kulhoon ja soseuta ne sauvasekoittimella. Lisää vadelmasoseen joukkoon ranskankerma, Mascarponejuusto ja sokerit. Liuota liivatelehdet kiehuvaan vesitilkkaan ja kaada ohuena nauhana hyvin sekoittaen vadelmaseoksen joukkoon. Lisää lopuksi vaahdotettu kerma. Kaada täyte kakun ensimmäiseen väliin ja laita jääkaappiin valkosuklaamoussen valmistamisen ajaksi.

Valmista valkosuklaamousse. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa Flora vispi vaahdoksi. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Yhdistä vaahdot ja sula suklaa, kaada lopuksi joukkoon ohuena nauhana vesitilkkaan sulatetut liivatelehdet. Kaada täyte kakun toiseen väliin ja paina päällimmäinen kakkulevy päälle. Anna kakun hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

Vatkaa Vispit vaahdoksi ja levitä lastalla kakun päälle ja reunoille. Siirrä kaulittu marsipaanilevy kakun päälle, samoin kukat. Pursota kakun reunat.


Satunnainen vierailija kirjoitti 15.05.2009 - 07:53
Tosi kauniit ja tasaiset pursotukset. Sinulla on aina kaunis esillepano leipomuksillesi.
Kati kirjoitti 15.05.2009 - 08:34
Voi että,noissa kekkereissä olisin halunut olla kuokkimassa kakkua.. ;D
Pioni kirjoitti 15.05.2009 - 08:37
Aivan ihanat pursotukset! Miksi minä en osaa....nyyh
Sokeriperhonen kirjoitti 15.05.2009 - 10:12
Mielettömän tasaiset ja upeat pursotukset! Ja ihanat värisävyt.
Jade kirjoitti 15.05.2009 - 12:12
Todella upea kakku!
Mimmi Mutikainen kirjoitti 17.05.2009 - 21:35
Ihana, upea kakku.
Blogissani olisi sinulle jotain....
Teresa kirjoitti 18.05.2009 - 15:49
Oikein kaunis ja tyylikäs kakku! Liljat myös oikein kauniita =)
Kondiittori kirjoitti 19.05.2009 - 12:06
Löysin vinkin blogiisi vauvalehden linkistä, ketjun kommentti 69.
Sinulla on todella upea kädenjälki ja taito hyppysissä. Tulen vierailemaan täällä jatkossakin.

http://www.perhe.fi/keskustelut?p_p_id=forum_WAR_perhe&p_p_action=1&p_p_state=normal&p_p_mode=view&p_p_col_id=column-1&p_p_col_count=3&_forum_WAR_perhe_action=viewThread&_forum_WAR_perhe_forumThreadId=117052
Ope kirjoitti 19.05.2009 - 15:57
Kiitos Kondiittorille kehuista! Kiva kun löysit tänne. Kävin lukemassa tuota viestiketjua, aikamoista mielipiteenvaihtoa on sielläkin käyty aiheesta. Kivaa puuhaa tämä leipominen, vaikka kohdallani se onkin \"harrastelijoiden puuhastelua\" . Hyvää kevättä sinulle! Jännityksellä odotan tuon viestiketjun jatkoa...
tärpätti kirjoitti 19.05.2009 - 20:16
Tosi nätti kakku :)
Kinuskikissa kirjoitti 20.05.2009 - 11:25
Tosi kaunis ja tyylikäs, reunapursotukset ovat upeat! Lisäsin muuten sinut linkkilistalleni, viimeksi se unohtui.
tuulia kirjoitti 26.05.2009 - 21:03
Tosi kaunis kakku! Kävin katteleen muitakin kakkujasi ja leipomuksiasi, oli kyllä hienoja :)
Esci kirjoitti 09.07.2009 - 19:54
Tosi hieno koristelu! Pursotukset ovat todella hienot ! :) Sopiikos sinut linkittää? <:
Tiuku kirjoitti 19.08.2009 - 14:31
Tosi upea kakku!
sari mustonen kirjoitti 28.10.2009 - 09:11
aivan ihanionneaa kakkuja,jätä open työt ja ryhdy yksityiseksi leipuriksi,kyllä tulet pärjäämään täällä ns,teko kakku maailmassa tosi hienosti.
Sanna  kirjoitti 01.07.2010 - 15:52
Oiii ihanan näköisiä kakkuja nää kaikki on. Hienosti tehty vakaalla kädellä :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Olen kahden lapsen äiti ja koulutukseltani luokanopettaja. Työskentelen päätyönäni 25 neljäsluokkalaisen kanssa. Sivutyönä teen kakkuja; perustin kakkuharrastuksen myötä toiminimen ja leivon iltaisin ja viikonloppuisin. Blogissani olevat ohjeet on lehdistä, kirjoista ja muista leivontablogeista kerättyjä ja muokattuja. 

Voit ottaa minuun yhteyttä: openkahvila (@) gmail.com

Tmi Open kahvila 5.1.2010 alkaen Lohjalla

Y 2308917-5

Kävijälaskuri 21.7.2008 alkaen
Kävijälaskuri
Kakkujani















































Sivupohjani sain täältä



Tunnustuksia
Tämän antoi minulle Iso O ja Mimmi Mutikainen. Kiitos!


Sain tämän tunnustuksen Kakkukioskin Krisseltä.

Tämän tunnustuksen sain Sweet Caken Eijalta ja Nooralta Nokke Kokkaa -blogista!


Tämä uusin tunnustus tuli Kakkukioskin Krisseltä ja Ekun keittiöstä.
Kiitos teille!




Tämän taidepalkinnon sain Taikina Taivaasta ja Sweet Cakelta


 Ensimmäinen kunniamaininta tuli Herkkukirpulta

"uusille tuttavuuksille, jotka ovat aloittaneet bloginsa erikoisen hyvin ja joilta löytyy tarvittavaa innokkuutta"




Open luokka -blogini

Tästä pääset Open luokkaan:

kuvis- ja askartelutöitä