28.05.2009 - 16:37

Tähän kakkuun kokeilin tulevien ylioppilaskakkujen täytettä. Kinuskimoussen ohje on sovellettu Ullan Unelmakakut-kirjasta.

Pohja

4 munaa

1,5 dl sokeria

1,5 dl vehnäjauhoja

1/2 dl perunajauhoja

1/2 tl leivinjauhetta


Kostutus

2 dl maitoa

2 rkl vanilliinisokeria


Kakun väliin

2 dl vadelmahilloa

200 g vadelmia


Kinuskimousse

8 liivatelehteä

1 prk Flora Vispiä

1 prk Mascarponejuustoa

2 dl valmista kinuskikastiketta

1/2 dl sokeria

2 tl vanilliinisokeria


Kakun päälle

1 dl Flora Vispiä

400 g valkoista marsipaania


Vaahdota kakkupohjaa varten munat ja sokeri. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja kaada voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Paista 175 asteessa 40 minuuttia. Anna kakun jäähtyä ja halkaise se kolmeen osaan. Kostuta palat vanilliinimaidolla.

Valmista kinuskimousse. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma ja lisää sen joukkoon tuorejuusto, sokerit ja kinuskikastike. Sulata pehmenneet liivatelehdet kiehuvaan veteen ja lisää seos kinuskivaahdon joukkoon. Sekoita hyvin.

Täytä kakku laittamalla kakun väliin aina ensin vadelmahilloa ja vadelmia ja sen päälle kinuskimoussea. Paina päälle ylin pohjalevy ja anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

Vaahdota Vispi ja levitä se kakun päälle ja reunoille. Kauli marsipaani pyöreäksi levyksi ja paina marsipaanin pintaan kuvio muoviliinalla tms. Nosta marsipaanilevy kakun päälle ja painele kädellä kakun reunoille. Koristele.

Liisa Turunen kirjoitti 28.05.2009 - 16:55
HEI minä haluisin tuon voileipäkakun ohjeen, kiitos jo etukäteen!
Ewelyn kirjoitti 28.05.2009 - 16:58
On kyllä todella kaunis, upea kakku!
vra kirjoitti 29.05.2009 - 16:47
Kyllä on pakko sanoa, että olisin tosi mielelläni sun ystäväsi, niin voisin aina hyväksikäyttää taitojasi ja tulla syömään kaikki kakut! :DD
Katrin kakun Katri kirjoitti 29.05.2009 - 23:43
Tää on tosi kaunis kakku =o)
tuulia kirjoitti 03.06.2009 - 15:34
Tosi kaunis kakku!! Niin juhlallinen :)
Kyökkipiika Kati kirjoitti 14.06.2009 - 16:42
Onpa KAUNIS, siis aivan ihana!!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Olen kahden lapsen äiti ja koulutukseltani luokanopettaja. Työskentelen päätyönäni 25 neljäsluokkalaisen kanssa. Sivutyönä teen kakkuja; perustin kakkuharrastuksen myötä toiminimen ja leivon iltaisin ja viikonloppuisin. Blogissani olevat ohjeet on lehdistä, kirjoista ja muista leivontablogeista kerättyjä ja muokattuja. 

Voit ottaa minuun yhteyttä: openkahvila (@) gmail.com

Tmi Open kahvila 5.1.2010 alkaen Lohjalla

Y 2308917-5

Kävijälaskuri 21.7.2008 alkaen
Kävijälaskuri
Kakkujani















































Sivupohjani sain täältä



Tunnustuksia
Tämän antoi minulle Iso O ja Mimmi Mutikainen. Kiitos!


Sain tämän tunnustuksen Kakkukioskin Krisseltä.

Tämän tunnustuksen sain Sweet Caken Eijalta ja Nooralta Nokke Kokkaa -blogista!


Tämä uusin tunnustus tuli Kakkukioskin Krisseltä ja Ekun keittiöstä.
Kiitos teille!




Tämän taidepalkinnon sain Taikina Taivaasta ja Sweet Cakelta


 Ensimmäinen kunniamaininta tuli Herkkukirpulta

"uusille tuttavuuksille, jotka ovat aloittaneet bloginsa erikoisen hyvin ja joilta löytyy tarvittavaa innokkuutta"




Open luokka -blogini

Tästä pääset Open luokkaan:

kuvis- ja askartelutöitä