30.05.2009 - 08:12

Tämäkin kakku meni ylioppilasjuhliin. Täytteenä mustikkamoussea ja toivomuksena oli saada samantapainen kakku kuin Sanna Sténille tekemäni. Väritoiveet valkoinen, turkoosi ja kulta.


Pohja
10 munaa
4 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1,5 tl leivinjauhetta

Täyte
2 prk Mustikka-Pilttiä
12 liivatelehteä
2 prk Flora Vanillaa
2 tlk maitorahkaa
600 g pakastemustikoita
2 dl sokeria
4 tl vanilliinisokeria

Kakun päälle
400 g valkoista marsipaania
marsipaanikukkia
3 prk Flora Vispiä
1 prk maitorahkaa
4 rkl sokeria

Vaahdota pohjaa varten munat ja sokeri. Sekoita munavaahdon joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada leivinpaperilla vuorattuun ja voideltuun suorakaiteen muotoiseen kakkuvuokaan. Paista 175 asteessa 40 minuuttia. Leikkaa jäähtyneenä kolmeen osaan ja kostuta kakkulevyt vaniljamaidolla.

Pane liivatelehdet pehmiämään kylmään veteen. Soseuta sulaneet mustikat sauvasekoittimella. Vaahdota Flora Vanilla ja lisää joukkoon rahka ja sokerit sekä mustikkasose. Kuumenna 1 dl vettä kiehuvaksi ja sulata siihen pehmeät liivatelehdet. Kaada liivateseos mustikkavaahdon joukkoon ja sekoita hyvin. Täytä kakku siten, että molempiin väleihin tulee ensin 1 prk Mustikka-Pilttiä ja sitten puolet mustikkamoussesta. Paina kolmas kakkulevy päälle ja laita jääkaappiin hyytymään.

Koristele seuraavana päivänä marsipaanilla ja kermapursotuksilla sekä marsipaanikukilla. Minä painoin valkoisen marsipaanin pintaan kuvion kuviomatolla ja suihkautin pintaan vielä helmiäissuihketta. Samaa suihketta on myös kukkien päällä.

Laura kirjoitti 30.05.2009 - 10:26
Todella kaunis yo-kakku.
Iita kirjoitti 04.06.2009 - 12:51
Aivan upea kakku! Uskomattoman kaunis väriyhdistelmä :)
Mira - Karamelli cakes kirjoitti 05.06.2009 - 13:16
Niin kaunis että oikein huokailla pitää! Teet todella kauniin värisiä - juuri minun rakastamaani värimaailmaa - kakkuja!
Reeta kirjoitti 10.06.2009 - 09:51
Mahottoman tyylikkään näköinen kakku, kerrassaan upea luomus! Ja väritys on myös minun makkuun. =)
Mint Chocolate kirjoitti 10.06.2009 - 22:55
Moikka! Linkitin blogisi, se varmaan sopii? Sulla on aivan ihania kakkuja täällä! Olen jo monta kertaa käynyt niitä ihailemassa!
Pullahiiri kirjoitti 11.06.2009 - 08:32
Kauniita kakkuja! Ihanat värisävyt tässä kakussa!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Olen kahden lapsen äiti ja koulutukseltani luokanopettaja. Työskentelen päätyönäni 25 neljäsluokkalaisen kanssa. Sivutyönä teen kakkuja; perustin kakkuharrastuksen myötä toiminimen ja leivon iltaisin ja viikonloppuisin. Blogissani olevat ohjeet on lehdistä, kirjoista ja muista leivontablogeista kerättyjä ja muokattuja. 

Voit ottaa minuun yhteyttä: openkahvila (@) gmail.com

Tmi Open kahvila 5.1.2010 alkaen Lohjalla

Y 2308917-5

Kävijälaskuri 21.7.2008 alkaen
Kävijälaskuri
Kakkujani















































Sivupohjani sain täältä



Tunnustuksia
Tämän antoi minulle Iso O ja Mimmi Mutikainen. Kiitos!


Sain tämän tunnustuksen Kakkukioskin Krisseltä.

Tämän tunnustuksen sain Sweet Caken Eijalta ja Nooralta Nokke Kokkaa -blogista!


Tämä uusin tunnustus tuli Kakkukioskin Krisseltä ja Ekun keittiöstä.
Kiitos teille!




Tämän taidepalkinnon sain Taikina Taivaasta ja Sweet Cakelta


 Ensimmäinen kunniamaininta tuli Herkkukirpulta

"uusille tuttavuuksille, jotka ovat aloittaneet bloginsa erikoisen hyvin ja joilta löytyy tarvittavaa innokkuutta"




Open luokka -blogini

Tästä pääset Open luokkaan:

kuvis- ja askartelutöitä