03.10.2009 - 22:15

Aino sai synttäreilleen toivomansa Hello Kitty -kakun. Sankari oli myös pukeutunut teeman mukaan. Onnea synttärisankarille!

Pohja

8 munaa

3 dl sokeria

3½ dl vehnäjauhoja

½ dl perunajauhoja

1½ tl leivinjauhetta

Kostutus

2 dl maitoa

2 tl vanilliinisokeria


Mustikkamousse

6 liivatelehteä

1 prk Flora Vispiä

2 dl ranskankermaa

1 prk rahkaa

2 dl sokeria

2 tl vanilliinisokeria

300 g mustikoita


Vadelmamousse

6 liivatelehteä

1 prk Flora Vispiä

2 dl ranskankermaa

1 prk rahkaa

2 dl sokeria

2 tl vanilliinisokeria

300 g vadelmia


Pursotukset

3 prk Flora Vispiä

½ dl sokeria

1 tl vanilliinisokeria

pari tippaa pinkkiä pastaväriä



Vaahdota pohjaa varten munat ja sokeri. Lisää vaahtoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa 40 minuuttia. Anna jäähtyä ja halkaise jäähtynyt pohja kolmeen osaan. Kostuta osat vanilliinimaidolla.

Laita liivatalehdet likoamaan kylmään veteen. Sulata mustikat ja soseuta ne. Vaahdota kerma kulhossa. Sekoita keskenään ranskankerma, rahka, sokerit ja marjat. Keitä pieni tilkka vettä ja liota siihen liivatteet. Lisää ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lopuksi sekoita kermavaahto varovasti seokseen.


Laita liivatalehdet likoamaan kylmään veteen. Sulata vadelmat ja soseuta ne. Vaahdota kerma kulhossa. Sekoita keskenään ranskankerma, rahka, sokerit ja marjat. Keitä pieni tilkka vettä ja liota siihen liivatteet. Lisää ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lopuksi sekoita kermavaahto varovasti seokseen. Kokoa kakku levittämällä pohjan päälle mustikkamousse. paina keskimmäinen pohjalevy päälle ja kaada sen päälle vadelmamousse. Paina päällimmäinen kakkulevy päälle. Anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

Vaahdota kerma. Lisää pastaväri ja sokerit. Levitä kermavaahtoa kakun päälle ja reunoille. Pursota reunat. Koristele marsipaanikukilla ja -kuvalla.



Anne/Hiekkakakku kirjoitti 04.10.2009 - 11:58
Äärettömän ihana! Mahtavat värit ja taas nuo pursotukset... voi apua miten hienot!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Olen kahden lapsen äiti ja koulutukseltani luokanopettaja. Työskentelen päätyönäni 25 neljäsluokkalaisen kanssa. Sivutyönä teen kakkuja; perustin kakkuharrastuksen myötä toiminimen ja leivon iltaisin ja viikonloppuisin. Blogissani olevat ohjeet on lehdistä, kirjoista ja muista leivontablogeista kerättyjä ja muokattuja. 

Voit ottaa minuun yhteyttä: openkahvila (@) gmail.com

Tmi Open kahvila 5.1.2010 alkaen Lohjalla

Y 2308917-5

Kävijälaskuri 21.7.2008 alkaen
Kävijälaskuri
Kakkujani















































Sivupohjani sain täältä



Tunnustuksia
Tämän antoi minulle Iso O ja Mimmi Mutikainen. Kiitos!


Sain tämän tunnustuksen Kakkukioskin Krisseltä.

Tämän tunnustuksen sain Sweet Caken Eijalta ja Nooralta Nokke Kokkaa -blogista!


Tämä uusin tunnustus tuli Kakkukioskin Krisseltä ja Ekun keittiöstä.
Kiitos teille!




Tämän taidepalkinnon sain Taikina Taivaasta ja Sweet Cakelta


 Ensimmäinen kunniamaininta tuli Herkkukirpulta

"uusille tuttavuuksille, jotka ovat aloittaneet bloginsa erikoisen hyvin ja joilta löytyy tarvittavaa innokkuutta"




Open luokka -blogini

Tästä pääset Open luokkaan:

kuvis- ja askartelutöitä