24.10.2009 - 11:48

Viime vuonna Olli juhli synttäreitään Salama McQueen -kakun äärellä. Tänä vuonna 3-vuotta täyttävä poika sai synttäreilleen Haisuli-kakun. Tumman kakkupohjan välissä on Pätkis- ja vadelmamoussea. Haisuli on muotoiltu kaakaolla värjätystä marsipaanista.


Pohja

5 munaa

1 3/3 dl sokeria

1½ dl vehnäjauhoja

½ dl perunajauhoja

½ dl kaakaojauhetta

1 tl leivinjauhetta


Kostutus

2 dl Minttusuklaajuomaa


Pätkismousse

1 pss Pätkis mini bites

200 g maustamatonta tuorejuustoa

1 prk Flora Vispiä


Vadelmamousse

3 liivatelehteä

1 prk Flora Vispiä

1 prk ranskankermaa

1½ dl sokeria

2 tl vanilliinisokeria

200 g vadelmia


Kakun pinnalle

1 prk Flora Vispiä

½ dl sokeria


Kakun päälle

500 g marsipaania

pari tippaa sinistä pastaväriä


Vaahdota kakkupohjaa varten munat ja sokeri. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja kaada voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Paista 175 asteessa 40 minuuttia. Anna kakun jäähtyä ja halkaise se kolmeen osaan. Kostuta palat minttukaakaolla.

Valmista pätkismousse. Vatkaa Vispi vaahdoksi. Sulata Pätkikset mikrossa 30 sekuntia. Sekoita tasaiseksi. Lisää joukkoon tuorejuusto ja sekoita hyvin. Kaada suklaaseos kermavaahdon joukkoon. Kaada suklaamousse kakun alimpaan väliin. Käytä kakun ympärillä reunavuokaa.

Laita liivatelehdet pehmiämään kylmään veteen. Vaahdota kerma. Kaada sulaneet vadelmat toiseen kulhoon ja soseuta ne sauvasekoittimella. Vatkaa Vispi vaahdoksi. Sekoita vaahdon joukkoon ranskankerma ja sokerit. Liuota liivatelehdet kiehuvaan vesitilkkaan ja kaada ohuena nauhana hyvin sekoittaen vadelmasoseen joukkoon. Lisää lopuksi kermaseos. Kaada vadelmamousse kakun toiseen väliin. Laita päälle ylimmäinen kakkulevy. Anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta sokerilla. Levitä vaahtoa lastan avulla kakun pinnalle ja reunoille. Kauli värjätty marsipaani pyöreäksi levyksi ja nosta se kakun päälle. Painele marsipaani kiinni kakun reunaan. Leikkaa ylimääräinen marsipaani kakun alareunasta pois. Koristele Haisulilla.


Mama kirjoitti 24.10.2009 - 12:45
Upea Haisuli-kaakku!
Kyökkipiika Kati kirjoitti 24.10.2009 - 12:47
Kivan Haisulimainen kakku:) Kivaa elävyytä tuo nuo kiehkurakuviot pinnassa. Syksyäkin on mukavasti päässyt mukaan...
Melody kirjoitti 24.10.2009 - 13:12
Voi että, ihan mahtava tuo haisuli ja sen ilme:D. Ja vielä muratin lehdet tehty koristamaan kakkua. Varmaanpa hienoin ikinä:) (Tosin Hello Kitty taitaa olla tämän tytön mieleen vielä hiukan enemmän:))
tiia kirjoitti 24.10.2009 - 14:15
Onpas hauska! Muumiten hahmot on pop!
Mimmi M kirjoitti 24.10.2009 - 15:12
Kaunis kakku ja niiiiin siistiä on kättesi jälki. Haisuli on ihana.
Sokeriperhonen kirjoitti 24.10.2009 - 18:17
Ai kun veikeä!
Anonyymi kirjoitti 24.10.2009 - 19:32
hieno kakku! Kuinka paljon vadelmia täytteeseen tulee?
Ope kirjoitti 24.10.2009 - 20:51
Hups, vadelmien määrä on unohtunut ohjeesta... lisään sen ohjeeseen, eli 200 g.
Sari kirjoitti 24.10.2009 - 23:07
Kiitos kaunis hienosta ja erittäin maukkaasta kakusta! Ollikin joka harvoin syö kakkua niin otti ison palan ja halusi ehdottomasti syödä haisulin silmät ja nenän:) Ihanat juhlat ja maukasta kakkua!
Kati kirjoitti 25.10.2009 - 08:15
Aivan ihana haisuli-kakku!:)
Tintsu kirjoitti 25.10.2009 - 09:52
Hihiiiii mahtava :DDD
Mia kirjoitti 25.10.2009 - 11:08
Haisuli rokkaa! Ehkä hauskin hahmo Myyn jälkeen. Kakku on kiva.
Noora kirjoitti 25.10.2009 - 13:22
Söpö toi Haisuli :D
Teresa kirjoitti 28.10.2009 - 17:14
Hih, tää on HAUSKA XD
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Olen kahden lapsen äiti ja koulutukseltani luokanopettaja. Työskentelen päätyönäni 25 neljäsluokkalaisen kanssa. Sivutyönä teen kakkuja; perustin kakkuharrastuksen myötä toiminimen ja leivon iltaisin ja viikonloppuisin. Blogissani olevat ohjeet on lehdistä, kirjoista ja muista leivontablogeista kerättyjä ja muokattuja. 

Voit ottaa minuun yhteyttä: openkahvila (@) gmail.com

Tmi Open kahvila 5.1.2010 alkaen Lohjalla

Y 2308917-5

Kävijälaskuri 21.7.2008 alkaen
Kävijälaskuri
Kakkujani















































Sivupohjani sain täältä



Tunnustuksia
Tämän antoi minulle Iso O ja Mimmi Mutikainen. Kiitos!


Sain tämän tunnustuksen Kakkukioskin Krisseltä.

Tämän tunnustuksen sain Sweet Caken Eijalta ja Nooralta Nokke Kokkaa -blogista!


Tämä uusin tunnustus tuli Kakkukioskin Krisseltä ja Ekun keittiöstä.
Kiitos teille!




Tämän taidepalkinnon sain Taikina Taivaasta ja Sweet Cakelta


 Ensimmäinen kunniamaininta tuli Herkkukirpulta

"uusille tuttavuuksille, jotka ovat aloittaneet bloginsa erikoisen hyvin ja joilta löytyy tarvittavaa innokkuutta"




Open luokka -blogini

Tästä pääset Open luokkaan:

kuvis- ja askartelutöitä