|
|
|||
|
06.12.2011 - 17:29
Tämän herkullisen ohjeen löysin Merjan leivonta ja askartelu -blogista.
Pohja 3 munaa 3 dl sokeria 4½ dl vehnäjauhoja 2 tl leivinjauhetta 150 g sulaa rasvaa 1½ dl maitoa
Kuorrutus 6 dl tomusokeria 6 rkl sulatettua rasvaa 6 rkl kahvijuomaa tai maitoa 3 tl vaniljasokeria
Vatkaa munat ja sokeri hyväksi vaahdoksi. Lisää jauhot joihin on sekoitettu leivinjauhe. Lisää sulatettu voi, sekä maito. Sekoita hyvin. Vuoraa pelti leivinpaperilla. Kaada taikina leivinpaperin päälle. Paista pohjaa 200 asteessa noin 13 min. Anna jäähtyä. Sekoita kuorrutuksen ainekset keskenään. Levitä tasaisesti vielä hiukan lämpimän pohjan päälle. Painele kuorrutteeseen halutessasi sokerihelmiä. Anna kuorrutteen kovettua ennen kuin leikkaat paloiksi.
|
Kirjoittaja
Olen kahden lapsen äiti ja koulutukseltani luokanopettaja. Työskentelen päätyönäni 25 neljäsluokkalaisen kanssa. Sivutyönä teen kakkuja; perustin kakkuharrastuksen myötä toiminimen ja leivon iltaisin ja viikonloppuisin. Blogissani olevat ohjeet on lehdistä, kirjoista ja muista leivontablogeista kerättyjä ja muokattuja. Voit ottaa minuun yhteyttä: openkahvila (@) gmail.com Tmi Open kahvila 5.1.2010 alkaen Lohjalla Y 2308917-5 Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 Kävijälaskuri 21.7.2008 alkaen
Blogeja, joissa vierailen
Näissä käyn ostoksilla ja katselemassa...
Tunnustuksia
![]()
Tämän antoi minulle Iso O ja Mimmi Mutikainen. Kiitos!
Sain tämän tunnustuksen Kakkukioskin Krisseltä.
Tämän tunnustuksen sain Sweet Caken Eijalta ja Nooralta Nokke Kokkaa -blogista!
Tämä uusin tunnustus tuli Kakkukioskin Krisseltä ja Ekun keittiöstä.
Kiitos teille! ![]() Tämän taidepalkinnon sain Taikina Taivaasta ja Sweet Cakelta
Ensimmäinen kunniamaininta tuli Herkkukirpulta "uusille tuttavuuksille, jotka ovat aloittaneet bloginsa erikoisen hyvin ja joilta löytyy tarvittavaa innokkuutta" ![]() ![]() |
||
ja kiitos vierailustasi meillä :)!
Noista keittiön laatoista ja sauma-aineesta kyselit. Se on laattapisteen malliston Appialaatta.Löydät sen täältä-> http://www.laattapiste.fi/tuote?tuotenumero=155011201&kuvaus=ii-appia-40w-40x40-uusi-ltk-koko
Lattia on saumattu Mapein sauma-aineella(joka on parasta:)),mutta just nyt en muista sauman väriä.Harmaa se kuitenkin on,ei ihan tummin,eikä myöskään vaaleinharmaa.Mies muistaa kyllä sen jos tarvitset:)?
Terkuin, Riikka
Ps.Oon täällä sun blogissa monesti käynyt kuolaamassa noita sun kakkuja :)!Ihan mielettömiä!!!Vitsi mikä taito:)...