23.04.2010 - 21:24

Tein kutsuilleni tällä kertaa erilaisella ohjeella Aleksanterinleivoksia. Erittäin hyviä olivat nämäkin ilman mantelijauhetta leivotut Aleksanterit. Ohjeella tulee pellillinen leivoksia. Leikkasin levyn 35 leivokseksi.

Pohja

400g pehmeää voita

2 dl sokeria

2 munaa

2 tl leivinjauhetta

9 dl vehnäjauhoja


Täyte

250g omenamarmeladia


Kuorrutus

500g tomusokeria

½ dl sitruunamehua

vaaleanpunaista pastaväriä


Hiero rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna. Sekoita keskenään leivinjauhe ja vehnäjauhot. Siivilöi jauhot vaahdon joukkoon ja sekoita taikinaksi. Anna vetäytyä kelmun alla viileässä vähintään puolisen tuntia.

Kaaviloi taikina tasaiseksi kahdelle uunipellile leivinpaperin päälle. Levitä toisen pohjan päälle omenamarmeladi. Kumoa toinen pohjataikina marmeladin päälle. Poista päällimmäinen leivinpaperi. Paista 175°C:ssa n. 30 min. Jäähdytä.

Tee kuorrutus: Mittaa tomusokeri kulhoon ja sekoita sitruunamehu pieninä erinä joukkoon, kunnes seos on paksuhkoa kiiltävää tahnaa. Värjää kuorrutus vaaleanpunaiseksi. Levitä kuorrutus ohuena kerroksena leivoslevylle kuumaan veteen kastetulla veitsellä. Kuorrutuksen jähmetyttyä leikkaa terävällä veitsellä sopivan kokoisiksi leivoksiksi.

Jälkiruokapöydässä oli tarjolla myös mansikkamarenkeja, minttusuklaa cookie popseja ja hyydytettyä tiramisua.

Kermaruusu kirjoitti 24.04.2010 - 11:26
VOi mitä kaikkia ihania herkkuja pöydässäsi on ollut. Tälläisen pöydän ympärille haluttais päästä. :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Olen kahden lapsen äiti ja koulutukseltani luokanopettaja. Työskentelen päätyönäni 25 neljäsluokkalaisen kanssa. Sivutyönä teen kakkuja; perustin kakkuharrastuksen myötä toiminimen ja leivon iltaisin ja viikonloppuisin. Blogissani olevat ohjeet on lehdistä, kirjoista ja muista leivontablogeista kerättyjä ja muokattuja. 

Voit ottaa minuun yhteyttä: openkahvila (@) gmail.com

Tmi Open kahvila 5.1.2010 alkaen Lohjalla

Y 2308917-5

Kävijälaskuri 21.7.2008 alkaen
Kävijälaskuri
Kakkujani















































Sivupohjani sain täältä



Tunnustuksia
Tämän antoi minulle Iso O ja Mimmi Mutikainen. Kiitos!


Sain tämän tunnustuksen Kakkukioskin Krisseltä.

Tämän tunnustuksen sain Sweet Caken Eijalta ja Nooralta Nokke Kokkaa -blogista!


Tämä uusin tunnustus tuli Kakkukioskin Krisseltä ja Ekun keittiöstä.
Kiitos teille!




Tämän taidepalkinnon sain Taikina Taivaasta ja Sweet Cakelta


 Ensimmäinen kunniamaininta tuli Herkkukirpulta

"uusille tuttavuuksille, jotka ovat aloittaneet bloginsa erikoisen hyvin ja joilta löytyy tarvittavaa innokkuutta"




Open luokka -blogini

Tästä pääset Open luokkaan:

kuvis- ja askartelutöitä