28.03.2010 - 19:17

Samoihin rippijuhliin meni tämä pienempi vadelmamoussella täytetty kakku. Kakun pinta on valkoista marsipaania, johon painoin pintakuvion Englannin kakkumessuilta ostamallani isolla kuviomatolla. Marsipaanin pintaan suihkautin myös helmiäissuihkeella kiiltoa. Paljon onnea ripillepääsyn johdosta!

Pohja

 5 munaa

 1 3/4 dl sokeria

2 dl vehnäjauhoja

 ½ dl perunajauhoja

 1 tl leivinjauhetta

 

Kostutus 

2 dl maitoa

1 rkl vanilliinisokeria

 

Vadelmamousse

 6 liivatelehteä

 1 prk Flora Vispiä

 1 prk ranskankermaa

 1 prk rahkaa

 2 dl sokeria

 1 rkl vanilliinisokeria

 300 g vadelmia

 

 Kakun päälle

 2 prk Flora Vispiä

 ½ dl sokeria

1 rkl vanilliinisokeria

 

Vaahdota pohjaa varten munat ja sokeri. Lisää vaahtoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa 35 minuuttia. Anna jäähtyä ja halkaise jäähtynyt pohja kolmeen osaan. Kostuta osat vanilliinimaidolla.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sulata vadelmat ja soseuta ne. Vaahdota kerma kulhossa. Sekoita keskenään ranskankerma, rahka, sokerit ja marjat. Keitä pieni tilkka vettä ja liota siihen liivatteet. Lisää ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lopuksi sekoita kermavaahto varovasti seokseen.

Laita alimmainen kakkulevy lautaselle säädettävän reunavuoan sisään. Kaada puolet vadelmamoussesta vuokaan ja laita päälle toinen kakkulevy. Täytä toinen väli samoin. Paina pinnalle päällimmäinen kakkulevy. Laita jääkaappiin hyytymään seuraavaan päivään.

Vaahdota kerma ja lisää sokerit. Levitä kermavaahtoa kakun reunoille ja päälle. Laita kaulittu ja kuvioitu marsipaanilevy kakun päälle. Pursota reunat. Koristele.

bigM kirjoitti 28.03.2010 - 19:30
jo vain osaa olla kaunis ja herkullisen oloinen kakku;)
Isa kirjoitti 28.03.2010 - 20:28
Ihana kakku! Todella kaunis ja tuo koriste.. Oih!
Valkosuklaa kirjoitti 28.03.2010 - 23:19
Ihana kuvio marsipaanissa ja muutenkin kakku on upean näköinen. Voi kunpa osaisin tehdä yhtä kauniita ruusuja kuin sinä. Harjoitteluahan se vain vaatii...
Minna kirjoitti 29.03.2010 - 08:23
Kiitos..Oli upeat ja maistuvat kakut.Sankarilta terveiset=)
Hönttä kirjoitti 29.03.2010 - 11:37
Mahtava! Voi tuo kuvioalusta olisi ihana!
Seliina kirjoitti 30.03.2010 - 10:02
Aivan ihania rippikakkuja, tuo koriste on todella kaunis! Sinulle on tunnustus blogissani!
Sokeriperhonen kirjoitti 31.03.2010 - 19:47
Osaapa olla kaunis kakku, ihanat värit ja niin kauniisti ja huolellisesti tehty.
Kyökkis♥Kati kirjoitti 01.04.2010 - 14:01
Tyylikäs ja kaunis!!
Kondiittori kirjoitti 02.04.2010 - 13:15
Vau! Onpas hieno kakku.
<3lumenlapsi<3 kirjoitti 02.04.2010 - 15:25
Todella kaunis kakku!!!
Villa Kajava kirjoitti 03.04.2010 - 23:16
Mahdottoman ihanan ja herkullisen näköinen kakku!Saanko linkittää sinut blogiini?Käyn usein ihastelemassa leivonnaisiasi ja kätevää,jos pääsisin omasta blogista klikkaamalla tänne :).
Essuliini kirjoitti 06.04.2010 - 22:06
Mielettömän kaunis! Tykkään tuosta kuviosta marsipaanilla, kukka-asetelmakin on huippukaunis! :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Olen kahden lapsen äiti ja koulutukseltani luokanopettaja. Työskentelen päätyönäni 25 neljäsluokkalaisen kanssa. Sivutyönä teen kakkuja; perustin kakkuharrastuksen myötä toiminimen ja leivon iltaisin ja viikonloppuisin. Blogissani olevat ohjeet on lehdistä, kirjoista ja muista leivontablogeista kerättyjä ja muokattuja. 

Voit ottaa minuun yhteyttä: openkahvila (@) gmail.com

Tmi Open kahvila 5.1.2010 alkaen Lohjalla

Y 2308917-5

Kävijälaskuri 21.7.2008 alkaen
Kävijälaskuri
Kakkujani















































Sivupohjani sain täältä



Tunnustuksia
Tämän antoi minulle Iso O ja Mimmi Mutikainen. Kiitos!


Sain tämän tunnustuksen Kakkukioskin Krisseltä.

Tämän tunnustuksen sain Sweet Caken Eijalta ja Nooralta Nokke Kokkaa -blogista!


Tämä uusin tunnustus tuli Kakkukioskin Krisseltä ja Ekun keittiöstä.
Kiitos teille!




Tämän taidepalkinnon sain Taikina Taivaasta ja Sweet Cakelta


 Ensimmäinen kunniamaininta tuli Herkkukirpulta

"uusille tuttavuuksille, jotka ovat aloittaneet bloginsa erikoisen hyvin ja joilta löytyy tarvittavaa innokkuutta"




Open luokka -blogini

Tästä pääset Open luokkaan:

kuvis- ja askartelutöitä