|
|
|||
|
08.05.2010 - 11:18
Tein kaksi kakkua syntymäpäiväjuhliin. Kakkujen välissä itse tehtyä raparperihilloa ja mansikkamoussea. Kakun koristelussa käytetty syntymäpäiväsankarin lempivärejä. Onnea Aija!
Pohja 5 munaa 1 3/4 dl sokeria 2 dl vehnäjauhoja ½ dl perunajauhoja 1 tl leivinjauhetta Kostutus 2 dl maitoa 1 rkl vanilliinisokeria
Kakun väliin 3 dl raparperihilloa (ohje täällä) Mansikkamousse 6 liivatelehteä 1 prk Flora Vispiä 2 dl ranskankermaa 2 dl maitorahkaa 2 dl sokeria 2 tl vanilliinisokeria 300 g mansikoita Kakun päälle 1 dl kermaa vaahdotettuna 750 g marsipaania marsipaanikukkia
Valmista mansikkamousse. Laita liivatalehdet likoamaan kylmään veteen. Sulata mansikat ja soseuta ne. Vaahdota kerma kulhossa. Sekoita keskenään ranskankerma, tuorejuusto,sokerit ja marjat. Keitä pieni tilkka vettä ja liota siihen liivatteet. Lisää ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lopuksi sekoita kermavaahto varovasti seokseen. Kokoa kakku levittämällä pohjan päälle raparperihilloa ja sen päälle puolet mansikkamoussesta. Paina keskimmäinen pohjalevy päälle ja täytä toinen väli samoin. Paina päällimmäinen kakkulevy päälle. Anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Vaahdota kerma. Levitä vaahto kakun pinnalle. Kauli marsipaani 3 mm paksuksi levyksi. Nosta marsipaanilevy kakun päälle ja painele kämmensyrjällä kakun pintaan kiinni. Koristele kakku.
Ent-tu kirjoitti 08.05.2010 - 11:51
Huhhuh, ihan valtavan hieno!
Kyökkis-Kati kirjoitti 08.05.2010 - 16:26
Tosi hyvän väriset ruusut!!!
Anne/Hiekkakakku kirjoitti 08.05.2010 - 20:51
Upea!!!
Henna/Paulineberg kirjoitti 08.05.2010 - 22:24
Tykkään todella paljon tästä hienosta kakusta! Ja upea väri ruusuissa.
|
Kirjoittaja
Olen kahden lapsen äiti ja koulutukseltani luokanopettaja. Työskentelen päätyönäni 25 neljäsluokkalaisen kanssa. Sivutyönä teen kakkuja; perustin kakkuharrastuksen myötä toiminimen ja leivon iltaisin ja viikonloppuisin. Blogissani olevat ohjeet on lehdistä, kirjoista ja muista leivontablogeista kerättyjä ja muokattuja. Voit ottaa minuun yhteyttä: openkahvila (@) gmail.com Tmi Open kahvila 5.1.2010 alkaen Lohjalla Y 2308917-5 Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 Kävijälaskuri 21.7.2008 alkaen
Blogeja, joissa vierailen
Näissä käyn ostoksilla ja katselemassa...
Tunnustuksia
![]()
Tämän antoi minulle Iso O ja Mimmi Mutikainen. Kiitos!
Sain tämän tunnustuksen Kakkukioskin Krisseltä.
Tämän tunnustuksen sain Sweet Caken Eijalta ja Nooralta Nokke Kokkaa -blogista!
Tämä uusin tunnustus tuli Kakkukioskin Krisseltä ja Ekun keittiöstä.
Kiitos teille! ![]() Tämän taidepalkinnon sain Taikina Taivaasta ja Sweet Cakelta
Ensimmäinen kunniamaininta tuli Herkkukirpulta "uusille tuttavuuksille, jotka ovat aloittaneet bloginsa erikoisen hyvin ja joilta löytyy tarvittavaa innokkuutta" ![]() ![]() |
||