|
|
|||
|
12.07.2010 - 23:58
Tämä kakku matkasi Hämeenlinnaan saakka juhlistamaan Saran 6-vuotissynttäreitä. Kakun välissä toiveen mukaan mustikka- ja mansikkamoussea. Onnea!
Pohja 5 munaa 1 3/4 dl sokeria 2 dl vehnäjauhoja ½ dl perunajauhoja 1 tl leivinjauhetta
Kostutus 2 dl maitoa 1 rkl vanilliinisokeria
Mustikkamousse 3 liivatelehteä ½ prk Flora Vispiä ½ prk maitorahkaa ½ prk ranskankermaa 1 dl sokeria 200 g mustikoita Mansikkamousse 3 liivatelehteä ½ prk Flora Vispiä ½ prk ranskankermaa ½ prk rahkaa 1 dl sokeria 1 rkl vanilliinisokeria 200 g mansikoita
Tomusokeri-voikreemi kakun pinnalle 250 g margariinia 8 dl tomusokeria 2 rkl vettä
Kakun päälle 600 g vaaleanpunaista marsipaania Vaahdota pohjaa varten munat ja sokeri. Lisää vaahtoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa 35 minuuttia. Anna jäähtyä ja halkaise jäähtynyt pohja kolmeen osaan. Kostuta osat vanilliinimaidolla.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Soseuta mansikat. Vaahdota kerma kulhossa. Sekoita keskenään ranskankerma, rahka, sokerit ja marjat. Keitä pieni tilkka vettä ja liota siihen liivatteet. Lisää ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lopuksi sekoita kermavaahto varovasti seokseen.
Laita alimmainen kakkulevy lautaselle säädettävän reunavuoan sisään. Kaada päälle mustikkamousse. Laita päälle toinen kakkulevy. Täytä toinen väli samoin mansikkamoussella. Paina pinnalle päällimmäinen kakkulevy. Laita jääkaappiin hyytymään seuraavaan päivään.
Anne/Hiekkakakku kirjoitti 16.07.2010 - 05:51
Ihanainen!
Eveliina/LeivinLiina kirjoitti 22.07.2010 - 11:51
Voi kuinka soma HK-kakku jälleen :)
Sonjacky kirjoitti 11.09.2010 - 22:17
Suloinen!
|
Kirjoittaja
Olen kahden lapsen äiti ja koulutukseltani luokanopettaja. Työskentelen päätyönäni 25 neljäsluokkalaisen kanssa. Sivutyönä teen kakkuja; perustin kakkuharrastuksen myötä toiminimen ja leivon iltaisin ja viikonloppuisin. Blogissani olevat ohjeet on lehdistä, kirjoista ja muista leivontablogeista kerättyjä ja muokattuja. Voit ottaa minuun yhteyttä: openkahvila (@) gmail.com Tmi Open kahvila 5.1.2010 alkaen Lohjalla Y 2308917-5 Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 Kävijälaskuri 21.7.2008 alkaen
Blogeja, joissa vierailen
Näissä käyn ostoksilla ja katselemassa...
Tunnustuksia
![]()
Tämän antoi minulle Iso O ja Mimmi Mutikainen. Kiitos!
Sain tämän tunnustuksen Kakkukioskin Krisseltä.
Tämän tunnustuksen sain Sweet Caken Eijalta ja Nooralta Nokke Kokkaa -blogista!
Tämä uusin tunnustus tuli Kakkukioskin Krisseltä ja Ekun keittiöstä.
Kiitos teille! ![]() Tämän taidepalkinnon sain Taikina Taivaasta ja Sweet Cakelta
Ensimmäinen kunniamaininta tuli Herkkukirpulta "uusille tuttavuuksille, jotka ovat aloittaneet bloginsa erikoisen hyvin ja joilta löytyy tarvittavaa innokkuutta" ![]() ![]() |
||