13.07.2010 - 00:08

Sain tehdä lapsuudenystäväni tyttärelle rippikakun. Sankarin toiveesta kakun koristeena on Negative-bändin logo, johon keskelle tein hopean värisen ristin. Paljon onnea Terhi!

Pohja

 5 munaa

 1 3/4 dl sokeria

2 dl vehnäjauhoja

 ½ dl perunajauhoja

 1 tl leivinjauhetta

 

Kostutus 

2 dl maitoa

1 rkl vanilliinisokeria

 

Mansikkamousse

 6 liivatelehteä

 1 prk Flora Vispiä

 1 prk ranskankermaa

 1 prk rahkaa

 2 dl sokeria

 1 rkl vanilliinisokeria

 300 g mansikoita

 

Kakun päälle

 2 prk Flora Vispiä

 ½ dl sokeria

1 rkl vanilliinisokeria

 

Vaahdota pohjaa varten munat ja sokeri. Lisää vaahtoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa 35 minuuttia. Anna jäähtyä ja halkaise jäähtynyt pohja kolmeen osaan. Kostuta osat vanilliinimaidolla.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Soseuta mannsikat. Vaahdota kerma kulhossa. Sekoita keskenään ranskankerma, rahka, sokerit ja marjat. Keitä pieni tilkka vettä ja liota siihen liivatteet. Lisää ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lopuksi sekoita kermavaahto varovasti seokseen.

Laita alimmainen kakkulevy lautaselle säädettävän reunavuoan sisään. Kaada puolet mansikkamoussesta vuokaan ja laita päälle toinen kakkulevy. Täytä toinen väli samoin. Paina pinnalle päällimmäinen kakkulevy. Laita jääkaappiin hyytymään seuraavaan päivään.

Vaahdota kerma ja lisää sokerit. Levitä kermavaahtoa kakun reunoille ja päälle. Laita maalattu kakkukuva kakun päälle. Pursota reunat. Koristele.

Suklaasilmät kirjoitti 13.07.2010 - 09:28
Erittäin onnistuneet kakut! Olen useasti ihmetellyt noita pursotuksiasi. Miten saat ne onnistumaan noin hyvin, etenkin näin helteellä? Onko siihen jokin niksi? Olisin kiitollinen, jos ehtisit vastaamaan.
Minna kirjoitti 13.07.2010 - 12:38
Minäkin ihmettelen tasaisia pursotuksiasi. Ei näy yhtään kuplaa missään. Miten oikein teet sen?
Ope kirjoitti 14.07.2010 - 10:23
Käytän pursotuksiin aina Flora Vispiä. Sillä tulee mielestäni kaunein pursotusjälki. Vaahdotan Vispin aina yleiskoneella, jolloin vaahdosta tulee riittävän jämäkkä. Pursottamiseen käytän metallisia tyllia. Näillä saan pursotukset onnistumaan.
Satu kirjoitti 25.07.2010 - 19:14
Suuri Kiitos vielä Tanja!!! Oli todella upea ja herkullinen kakku
muidenkin kuin Terhin mielestä!
Tepa kirjoitti 25.07.2010 - 20:14
Kiitos hienosta rippikakusta, se oli TOSI HIENO ja hyvän makuista.=)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Olen kahden lapsen äiti ja koulutukseltani luokanopettaja. Työskentelen päätyönäni 25 neljäsluokkalaisen kanssa. Sivutyönä teen kakkuja; perustin kakkuharrastuksen myötä toiminimen ja leivon iltaisin ja viikonloppuisin. Blogissani olevat ohjeet on lehdistä, kirjoista ja muista leivontablogeista kerättyjä ja muokattuja. 

Voit ottaa minuun yhteyttä: openkahvila (@) gmail.com

Tmi Open kahvila 5.1.2010 alkaen Lohjalla

Y 2308917-5

Kävijälaskuri 21.7.2008 alkaen
Kävijälaskuri
Kakkujani















































Sivupohjani sain täältä



Tunnustuksia
Tämän antoi minulle Iso O ja Mimmi Mutikainen. Kiitos!


Sain tämän tunnustuksen Kakkukioskin Krisseltä.

Tämän tunnustuksen sain Sweet Caken Eijalta ja Nooralta Nokke Kokkaa -blogista!


Tämä uusin tunnustus tuli Kakkukioskin Krisseltä ja Ekun keittiöstä.
Kiitos teille!




Tämän taidepalkinnon sain Taikina Taivaasta ja Sweet Cakelta


 Ensimmäinen kunniamaininta tuli Herkkukirpulta

"uusille tuttavuuksille, jotka ovat aloittaneet bloginsa erikoisen hyvin ja joilta löytyy tarvittavaa innokkuutta"




Open luokka -blogini

Tästä pääset Open luokkaan:

kuvis- ja askartelutöitä