02.08.2010 - 22:18

Sain tehdä kakut entisen oppilaani rippijuhlaan. Poika on lahjakas golfaaja ja siitä aihe kakkuihin. Molemmissa kakuissa pintana valkoinen sokerimassa. Toiseen painoin golfaajan kuvan patchwork-muotilla ja toiseen tein pintakuvioinnin kuviomatolla. Ruusut sokerimassaa ja lehdet päärynän makuista marsipaania. Risti ja golfbägi on tehty silikonimuotilla ja  pintaan on suihkautettu kullanväristä elintarvikesprayta. Paljon onnea ripillepääsyn johdosta!

Pohja

 5 munaa

 1 3/4 dl sokeria

2 dl vehnäjauhoja

 ½ dl perunajauhoja

 1 tl leivinjauhetta

 

Kostutus 

2 dl maitoa

1 rkl vanilliinisokeria

 

Vadelmamousse

 6 liivatelehteä

 1 prk Flora Vispiä

 1 prk ranskankermaa

 1 prk rahkaa

 2 dl sokeria

 1 rkl vanilliinisokeria

 2 dl vadelmasosetta


Kakun väliin lisäksi

2 prk mustikkasosetta

 

 Kakun päälle

 2 prk Flora Vispiä

 ½ dl sokeria

1 rkl vanilliinisokeria

 

Vaahdota pohjaa varten munat ja sokeri. Lisää vaahtoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa 35 minuuttia. Anna jäähtyä ja halkaise jäähtynyt pohja kolmeen osaan. Kostuta osat vanilliinimaidolla.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sulata vadelmat ja soseuta ne. Vaahdota kerma kulhossa. Sekoita keskenään ranskankerma, rahka, sokerit ja marjasose. Keitä pieni tilkka vettä ja liota siihen liivatteet. Lisää ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lopuksi sekoita kermavaahto varovasti seokseen.

Laita alimmainen kakkulevy lautaselle säädettävän reunavuoan sisään. Levitäkakkupohjalle purkki mustikkasosetta. Kaada puolet vadelmamoussesta vuokaan ja laita päälle toinen kakkulevy. Täytä toinen väli samoin. Paina pinnalle päällimmäinen kakkulevy. Laita jääkaappiin hyytymään seuraavaan päivään.

Vaahdota kerma ja lisää sokerit. Levitä kermavaahtoa kakun reunoille ja päälle. Laita kaulittu sokerimassalevy kakun päälle. Pursota reunat. Koristele.

Joona kirjoitti 05.08.2010 - 21:48
Kiitos Tanja näyttävistä kakuista. Olivat todella hyviä ja saivat paljon kehuja. T.JM
ohikulkija kirjoitti 09.08.2010 - 00:29
Ihailen kakkujasi ja olen monesti täällä vieraillut. Valitettavasti nyt sotkettiin pahasti kristillinen juhla ja harrastus.

Harrastuksiin viittaavat teemat jätettäköön synttärijuhliin.

En ole mikään uskovainen mutta siltikin tekee pahaa. Vaikka asiakas toivoisi voisi ohjailla että tämä ei ole sopivaa, vai oliko tämä yhdistäminen oma ideasi....

Ope kirjoitti 09.08.2010 - 09:18
Joona: Kiva kuulla, että pidit kakuista. Paljon onnea vielä kerran!

Nimetön ohikulkija: Idea harrastuksen näkymisessä kakuissa oli ihan oma ideani, sillä näin kakkuihin tuli juhlittavan rippilapsen persoonaan liittyvä yksityiskohta mukaan. Mielestäni teemojen yhdistäminen kakuissa onnistui ja asiakas oli myös kakkuihin tyytyväinen.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Olen kahden lapsen äiti ja koulutukseltani luokanopettaja. Työskentelen päätyönäni 25 neljäsluokkalaisen kanssa. Sivutyönä teen kakkuja; perustin kakkuharrastuksen myötä toiminimen ja leivon iltaisin ja viikonloppuisin. Blogissani olevat ohjeet on lehdistä, kirjoista ja muista leivontablogeista kerättyjä ja muokattuja. 

Voit ottaa minuun yhteyttä: openkahvila (@) gmail.com

Tmi Open kahvila 5.1.2010 alkaen Lohjalla

Y 2308917-5

Kävijälaskuri 21.7.2008 alkaen
Kävijälaskuri
Kakkujani















































Sivupohjani sain täältä



Tunnustuksia
Tämän antoi minulle Iso O ja Mimmi Mutikainen. Kiitos!


Sain tämän tunnustuksen Kakkukioskin Krisseltä.

Tämän tunnustuksen sain Sweet Caken Eijalta ja Nooralta Nokke Kokkaa -blogista!


Tämä uusin tunnustus tuli Kakkukioskin Krisseltä ja Ekun keittiöstä.
Kiitos teille!




Tämän taidepalkinnon sain Taikina Taivaasta ja Sweet Cakelta


 Ensimmäinen kunniamaininta tuli Herkkukirpulta

"uusille tuttavuuksille, jotka ovat aloittaneet bloginsa erikoisen hyvin ja joilta löytyy tarvittavaa innokkuutta"




Open luokka -blogini

Tästä pääset Open luokkaan:

kuvis- ja askartelutöitä