Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
12.11.2010 - 20:35

Takuuvarman herkullinen resepti, jonka olen löytänyt vuosia sitten Seura-lehdestä.


Pohja

100 g voita

1 dl sokeria

1 muna

1 dl vehnäjauhoja

1 dl kaurahiutaleita

1 tl leivinjauhetta

2 tl kanelia


Täyte

6 liivatetelehteä

200 g maustamatonta tuorejuustoa

1 prk maitorahkaa

2 dl kinuskikastiketta

1/2 dl sokeria

1 tl vanilliinisokeria

1 prk Flora Vanillaa


Glögihyytelö

6 liivatelehteä

4 dl glögiä

(joulunpunaista pastaväriä)

Vatkaa pohjaa varten pehmeä rasva ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää muna koko ajan sekoittaen. Lisää kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi. Kypsennä leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalla 175 asteessa noin 20 minuuttia.

Pane liivatelehdet pehmiämään kylmään veteen. Sekoita keskenään tuorejuusto, rahka, kinuskikastike ja sokerit. Käytä sekoittamiseen tarvittaessa sauvasekoitinta, jotta tuorejuustokokkareet tasoittuvat. Vatkaa Flora Vanilla vaahdoksi ja lisää muiden aineiden joukkoon. Sulata liivatelehdet tilkkaan kiehuvaa vettä ja kaada ohuena nauhana koko ajan sekoittaen kinuskivaahdon joukkoon.

Laita pohjan ympärille reunavuoka ja kaada täyte pohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

Pane glögihyytelöön tulevat liivatelehdet kylmään veteen pehmiämään. Kuumenna tilkka glögiä ja sulata liivatteet siihen. Kaaga liivateseos lopun glögin joukkoon ja kaada varovasti hyytyneen tortun pinnalle. Anna hyytyä vielä muutama tunti jääkaapissa. Irrota reunat terävällä veitsellä ja tarjoa.

Noora kirjoitti 13.11.2010 - 10:04
Ei varmasti kyllä ainakaan huonon makuinen tämä kakku! :P Ihana katsella kaikkia joululeivonnaisia, kun ihan pian on taas jo joulu :)
Pullahiiri kirjoitti 15.11.2010 - 20:57
Oi, tämä kuulostaa niin hyvälle! Pitääkin pistää resepti mieleen :o)
Christa kirjoitti 15.11.2010 - 21:48
Meikä aikoo kokeilla tämän valmistusta jouluksi. Oli ihan huikean herkullista. Slurps! :)
Pirjo kirjoitti 18.11.2010 - 16:56
Aivan ihanan näköinen kakku. Ajattelin tehdä tätä lauantaiksi vieraille, mutta huomasinkin, ettei kinuskikastiketta saa laktoosittomana. Pitää yrittää itse tehdä kinuskia, ensimmäistä kertaa. Meidän vieraistamme yhdellä pitää olla kaikki tarjoilut laktoosittomina.
Emmi kirjoitti 12.12.2010 - 20:59
Se ON herkkua! Olen tehnyt sitä kolme kertaa ja vain ensimmäisellä olen saanut sen onnistumaan kauniisti. Maku on aina sama, mutta nyt viimeisimmillä kerroilla kakun pinta on rikkoutunut glögiä kaataessa, vaikka kuinka yritin pyöritellä ympäriinsä. Harmillista. Kiilteestä tulee samea ja "möykkyinen". Naamioin sen valkosuklaaraasteella! :D
Katja kirjoitti 25.12.2010 - 13:08
Ihanaa herkkua! Tyttö teki meille tätä jouluksi. Itse laittaisin kyllä liivatetta täytteeseen enemmän, sillä meillä se meinasi "levitä" pöydälle...Glögihyydykkeen kanssa meillä kävi samoin kun jollain muullakin; se sekoittui täytteen kanssa. Piäisikö sen antaa jäähtyä hiukan ennen kaatamista?
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Olen kahden lapsen äiti ja koulutukseltani luokanopettaja. Työskentelen päätyönäni 25 neljäsluokkalaisen kanssa. Sivutyönä teen kakkuja; perustin kakkuharrastuksen myötä toiminimen ja leivon iltaisin ja viikonloppuisin. Blogissani olevat ohjeet on lehdistä, kirjoista ja muista leivontablogeista kerättyjä ja muokattuja. 

Voit ottaa minuun yhteyttä: openkahvila (@) gmail.com

Tmi Open kahvila 5.1.2010 alkaen Lohjalla

Y 2308917-5

Kävijälaskuri 21.7.2008 alkaen
Kävijälaskuri
Kakkujani















































Sivupohjani sain täältä



Tunnustuksia
Tämän antoi minulle Iso O ja Mimmi Mutikainen. Kiitos!


Sain tämän tunnustuksen Kakkukioskin Krisseltä.

Tämän tunnustuksen sain Sweet Caken Eijalta ja Nooralta Nokke Kokkaa -blogista!


Tämä uusin tunnustus tuli Kakkukioskin Krisseltä ja Ekun keittiöstä.
Kiitos teille!




Tämän taidepalkinnon sain Taikina Taivaasta ja Sweet Cakelta


 Ensimmäinen kunniamaininta tuli Herkkukirpulta

"uusille tuttavuuksille, jotka ovat aloittaneet bloginsa erikoisen hyvin ja joilta löytyy tarvittavaa innokkuutta"




Open luokka -blogini

Tästä pääset Open luokkaan:

kuvis- ja askartelutöitä