Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
01.05.2011 - 12:36

Vappuaattona tein munkkeja tällä ohjeella, mutta vappupäivänä kokeilin tehdä rahkamunkkeja. Paistoaika on hieman pidempi kuin tavallisilla munkeilla, rasvan lämpötila kannattaa pitää vähän alempana ettei munkkien pinta tummu liikaa.

2 dll maitoa

1 prk rahkaa

50 g hiivaa

1 muna

2 dl sokeria

1 rkl vanilliinisokeria

1½ tl suolaa

1 tl kardemummaa

10 dl vehnäjauhoja

1 dl juoksevaa margariinia

 

Kuumenna maito kiehuvaksi. Lisää joukkoon rahka, jolloin neste on kädenlämpöistä. Liuota hiiva nesteeseen. Lisää muna, sokerit, suola, kardemumma ja jauhot. Sekoita. Lisää juokseva margariini ja vaivaa taikina tasaiseksi. Anna kohota liinan alla puolisen tuntia.

Leivo kohonnut taikina pötköksi ja leikkaa siitä pieniä paloja. Pyörittele palloiksi ja anna kohota liinan alla. 

Kuumenna pullien kohotessa 1 litra ruokaöljyä padassa 170 asteiseksi. Laita 4-8 munkkia kerrallaan paistumaan öljyyn noin 6 minuutiksi. Nosta munkit reikäkauhalla talouspaperin päälle ja sokeroi.

 

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Olen kahden lapsen äiti ja koulutukseltani luokanopettaja. Työskentelen päätyönäni 25 neljäsluokkalaisen kanssa. Sivutyönä teen kakkuja; perustin kakkuharrastuksen myötä toiminimen ja leivon iltaisin ja viikonloppuisin. Blogissani olevat ohjeet on lehdistä, kirjoista ja muista leivontablogeista kerättyjä ja muokattuja. 

Voit ottaa minuun yhteyttä: openkahvila (@) gmail.com

Tmi Open kahvila 5.1.2010 alkaen Lohjalla

Y 2308917-5

Kävijälaskuri 21.7.2008 alkaen
Kävijälaskuri
Kakkujani















































Sivupohjani sain täältä



Tunnustuksia
Tämän antoi minulle Iso O ja Mimmi Mutikainen. Kiitos!


Sain tämän tunnustuksen Kakkukioskin Krisseltä.

Tämän tunnustuksen sain Sweet Caken Eijalta ja Nooralta Nokke Kokkaa -blogista!


Tämä uusin tunnustus tuli Kakkukioskin Krisseltä ja Ekun keittiöstä.
Kiitos teille!




Tämän taidepalkinnon sain Taikina Taivaasta ja Sweet Cakelta


 Ensimmäinen kunniamaininta tuli Herkkukirpulta

"uusille tuttavuuksille, jotka ovat aloittaneet bloginsa erikoisen hyvin ja joilta löytyy tarvittavaa innokkuutta"




Open luokka -blogini

Tästä pääset Open luokkaan:

kuvis- ja askartelutöitä