17.09.2011 - 12:02

Sain tehdä 5-vuotiaan tytön syntymäpäivlle Hello Kitty -kakun. Tällä kertaa tein 30 hlön kakun kerroskakun muotoon. 8 munan kaakaoinen kakkupohja on jaettu kahteen halkaisijaltaan 19 cm ja 26 cm vuokaan. Kakun välissä sankarin toiveesta suklaamoussea ja äidin toiveesta punaherukkamoussea. Kakkujen pinnat ja koristeet marsipaania. Hello Kityn maalasin tomuväreillä sokermassalevylle. Paljon onnea päivänsankarille!

Pohja

8 munaa

3 dl sokeria

3 dl vehnäjauhoja

½ dl kaakaojauhetta

½ dl perunajauhoja

1½ tl leivinjauhetta


Kostutus

3 dl kaakaojuomaa

1 rkl vanilliinisokeria


Suklaamousse

1 levy taloussuklaata

1 prk maustamatonta tuorejuustoa

½ dl sokeria

2 prk Flora Vispiä


Punaherukkamousse

6 liivatelehteä

1 prk Flora Vispiä

1 prk rahkaa

1 prk Creme Fraichea

2 dl sokeria

2 dl soseutettua ja siivilöityä punaherukkaa


Pursotukset

3 prk Flora Vispiä

½ dl sokeria

pari tippaa pinkkiä pastaväriä


Kakun pinnalle

500 g marsipaania

pinkkiä pastaväriä


Vaahdota pohjaa varten munat ja sokeri. Lisää vaahtoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun 19 cm ja 26 cm kakkuvuokiin ja paista 175 asteessa 35 minuuttia. Anna jäähtyä ja halkaise jäähtynyt pohja kolmeen osaan. Kostuta osat vanilliinikaakaolla.

Valmista suklaamousse. Sulata paloiteltu suklaa kulhossa mikrossa 30 sekuntia kerrallaan. Sekoita välillä. Lisää sulan suklaan joukkoon tuorejuusto ja sokeri. Vaahdota Vispit toisessa kulhossa. Vaahdota tämän jälkeen samoilla vispilöillä myös suklaa-tuorejuustoseos. Sekoita vaahdon joukkoon suklaavaahto. Kokoa kakut kakkupahvin päälle. Kaada 2/3 täytteestä isomman kakun ensimmäiseen väliin ja 1/3 pienempään kakkuun. Laita kakut jääkaappiin punaherukkamoussen valmistamisen ajaksi.

Laita liivatalehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma kulhossa. Sekoita keskenään ranskankerma, rahka, sokerit ja marjasose. Keitä pieni tilkka vettä ja liota siihen liivatteet. Lisää ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lopuksi sekoita kermavaahto varovasti seokseen.

Ota kakut jääkaapista ja täytä toiset välit samoin kuin suklaamoussella. Paina päällimmäinen kakkupohja paikoilleen ja laita peitettynä jääkaappiin hyytymään seuraavaan päivään.

Vaahdota Vispit vaahdoksi. Ota kolmasosa kermavaahdosta pursotuspussiin, jossa on korinpohjatylla. Värjää loppu vaahdosta ponkillä pastavärillä ja laita pursotuspussiin, jossa on vaihdettavissa oleva lehtitylla. Levitä kermavaahtoa molempien kakkujen pinnalle ja reunoille. Leikkaa pienemmän kakun alla oleva kakkupahvi täsmälleen kakun pohjan kokoiseksi. Kauli marsipaani ja kuvioi se kuviomatolla. Leikkaa molempien kakkujen päälle sopivan kokoinen pala marsipaanilevystä. Siirrä marsipaanilevyt kakkujen päälle. Paina neljä mehupilliä isomman kakun keskiosaan, kakkupahviin saakka. Leikkaa pillit täsmälleen kakun pinnan tasolle. Siirrä pienempi kakku pahveineen isomman kakun päälle siten, että pillit jäävät tukemaan pienempää kakkua kakkupahvin alta. Tarkoitus on, että kakku syödään niin että aluksi syödään ylempi kakku. Tämän jälkeen pienen kakun kakkupahvi poistetaan ja syödään vielä alempi kakku.

Pursota kakkujen reunat. Pursota ensin valkoisella vaahdolla korinpohjatyllalla pystyraidat molempiin kakkuihin. Pursota sitten vaaleanpunaisella kermavaahdolla lehtityllalla edestakaista pursotusta raitojen välit. hdistä kermavaahdot samaan pussiin ja vaihda tähtitylla. Pursota kakkujen yläreunat kaksivärisellä pursotuksella. Koristele. 

Tässä kerroskakun pakkausviritelmäni. Yhdistin kaksi kakkurasian kantta teipillä. Sisäkulmiin teippasin vielä tukipahvit pystyyn. Toivottavasti kakku saatiin ehjänä perille!

Kakkumonsteri kirjoitti 17.09.2011 - 17:35
Kaunis kakku! =) Ihanat värit ja piirros on todella taitavasit tehty =)
Marina/MarsMars kirjoitti 17.09.2011 - 17:54
Aivan valtavan upea!
Henna kirjoitti 18.09.2011 - 09:36
Kaunis! Upet koristelut!
Kakkukangas kirjoitti 18.09.2011 - 11:13
Vitsit, kun on upea kakku!
Raisa kirjoitti 19.09.2011 - 17:31
Jälleen kerran niin ihana kakku!
Suklaasydän kirjoitti 20.09.2011 - 21:19
Hei!

Upeita kakkuja olet taas tehnyt!
Aarremaan Ansku kirjoitti 21.09.2011 - 09:33
Voi mieletön miten upeita kakkuja sinulla onkaan täällä!!Etsin yhtä ohjetta ja eksyin ekaa kertaa tänne.Tulen varmasti toistekin:)
Madicken kirjoitti 21.09.2011 - 18:14
Kaunis kakku! Ja kiitos hyvästä pakkausvinkistä!
Taru kirjoitti 23.09.2011 - 01:48
Kakku pääsi ehjänä sankarille! Suklaan ja herukan täytteet olivat ihan yhdistelmä. Kyllä sankari muistaa varmasti lapsuuden kakkunsa, niin upea oli luonnossa jälleen kerran! Kiitos leipurille!
Leena kirjoitti 15.11.2011 - 21:08
Kyllähän tuommosen luomuksen pieni tyttö muistaa lopun elämää!
sofiella kirjoitti 24.11.2011 - 10:16
Voi kun tää on niin suloinen hk-kakku. Ihanat värit. :)
custom essay writing servises kirjoitti 18.02.2012 - 16:33
Ihastuttava kakku! Pursotusjälkesi on tosi tasaista kaikissa kakuissa, kaunista!!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Olen kahden lapsen äiti ja koulutukseltani luokanopettaja. Työskentelen päätyönäni 25 neljäsluokkalaisen kanssa. Sivutyönä teen kakkuja; perustin kakkuharrastuksen myötä toiminimen ja leivon iltaisin ja viikonloppuisin. Blogissani olevat ohjeet on lehdistä, kirjoista ja muista leivontablogeista kerättyjä ja muokattuja. 

Voit ottaa minuun yhteyttä: openkahvila (@) gmail.com

Tmi Open kahvila 5.1.2010 alkaen Lohjalla

Y 2308917-5

Kävijälaskuri 21.7.2008 alkaen
Kävijälaskuri
Kakkujani















































Sivupohjani sain täältä



Tunnustuksia
Tämän antoi minulle Iso O ja Mimmi Mutikainen. Kiitos!


Sain tämän tunnustuksen Kakkukioskin Krisseltä.

Tämän tunnustuksen sain Sweet Caken Eijalta ja Nooralta Nokke Kokkaa -blogista!


Tämä uusin tunnustus tuli Kakkukioskin Krisseltä ja Ekun keittiöstä.
Kiitos teille!




Tämän taidepalkinnon sain Taikina Taivaasta ja Sweet Cakelta


 Ensimmäinen kunniamaininta tuli Herkkukirpulta

"uusille tuttavuuksille, jotka ovat aloittaneet bloginsa erikoisen hyvin ja joilta löytyy tarvittavaa innokkuutta"




Open luokka -blogini

Tästä pääset Open luokkaan:

kuvis- ja askartelutöitä