13.01.2012 - 22:59

Aleksanterinleivoksia on meillä lähes aina juhlissa tarjolla. Tällä kertaa tein kuorrutteen cappuccinon makuiseksi.

Pohja

500 g pehmeää  voita

2½ dl sokeria

1 rkl vanilliinisokeria

2 keltuaista

10 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

 

Täyte

300 g paistonkestävää vadelmamarmeladia

 

Kuorrutus

500 g tomusokeriia

½ dl vettä

2 pss Choco-Cappuccinojuomajauhetta (Pirkka)

 

Vaahdota pehmeä voi ja sokerit. Lisää keltuaiset. Sekoita joukkoon vehnäjauhot ja leivinjauhe. Sekoita taikinaksi. Anna taikinan vetäytyä kelmun alla viileässä puolisen tuntia.

Jaa taikina kahteen osaan ja kauli leivinpaperin päällä uunipellin kokoisiksi levyiksi. Levitä toiselle taikinalevylle paistonkestävää vadelmamarmeladia. Kumoa toinen pohjataikina marmeladin päälle. Poista päällimmäinen leivinpaperi. Paista 175 asteessa 30 minuuttia. Jäähdytä.

Tee kuorrutus. Mittaa tomusokeri ja juomajauhe kulhoon. Lisää vettä pieninä erinä ja sekoita tasaiseksi, kiiltäväksi tahnaksi. Levitä kuorrutus ohuena kerroksena leivoslevylle. Anna kuorrutuksen jähmettyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Leikkaa terävällä veitsellä sopivan kokoisiksi leivoksiksi.

outfit  kirjoitti 14.01.2012 - 11:09
Longchamp the wonderful method to store something you may possibly need for just about any evening out, every evening on the business office Sacs Longchamp Pas Cher it completely useful jointly with a should have for just about any girl, it is generally a excellent method to accessorize your outfit as well as to reinvent an outfit or look. At numerous handbags internet sites and stores, there are presently probably the most stylish appears this period of your time accessible to buy,Sacs Longchamp
Kermaruusu kirjoitti 14.01.2012 - 16:22
Kiva nähdä uudenlainen aleksanteri-ohje. Töissä kun tulee joka päivä tehtyä perinteisellä ohjeella, kahden paistetun murotaikinalevyn väliin vadelmamarmeladia. Tässä hillo laitetaanki jo uuniin.
hanna kirjoitti 14.01.2012 - 22:11
No jopas, itsekin olen tehnyt niin, että valmiiksi paistettu kumottu hillotetun päälle, aina se vaan ei ihan meinaa ehjänä onnistua, täytyypi koettaa näin , kiitos vinkistä :)
meinaa  kirjoitti 16.01.2012 - 04:53
[url=http://www.magliecalcio.org/maglia-calcio-club-real-madrid-cf-c-83_143.html]maglia real madrid[/url] salido más dormido ante un Internacional que ha mantenido su once. [url=http://www.magliecalcio.org/maglia-calcio-nazionale-argentina-c-82_86.html]maglia argentina 2012[/url] entrado por Valdés, Riverola, Maxwell, Iniesta, Afellay, Jonathan Soriano y Cuenca. Nei ha aprovechado un despeje de Pinto que acababa de salvar [url=http://www.magliecalcio.org/maglia-calcio-club-fiorentina-maglia-calcio-c-83_77.html]calcio maglia[/url] igualar el marcador (1-1, min.56) .
Puuvilla kirjoitti 16.01.2012 - 20:58
Sitä oppii aina uutta!
Miten helppoa ja yksinkertaista! Kiitos vinkistä hurjasti. Kokeillaankin tuota paistonkestävää systeemiä pian, ja samoin uudella kuorrutteella. Kiitos!
Kodin Onni kirjoitti 29.01.2012 - 11:03
Onpas herkullisen näköisiä leivoksia! Pitänee testata tätä ohjetta. :) Mukavan leppoisaa sunnuntaita :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Olen kahden lapsen äiti ja koulutukseltani luokanopettaja. Työskentelen päätyönäni 25 neljäsluokkalaisen kanssa. Sivutyönä teen kakkuja; perustin kakkuharrastuksen myötä toiminimen ja leivon iltaisin ja viikonloppuisin. Blogissani olevat ohjeet on lehdistä, kirjoista ja muista leivontablogeista kerättyjä ja muokattuja. 

Voit ottaa minuun yhteyttä: openkahvila (@) gmail.com

Tmi Open kahvila 5.1.2010 alkaen Lohjalla

Y 2308917-5

Kävijälaskuri 21.7.2008 alkaen
Kävijälaskuri
Kakkujani















































Sivupohjani sain täältä



Tunnustuksia
Tämän antoi minulle Iso O ja Mimmi Mutikainen. Kiitos!


Sain tämän tunnustuksen Kakkukioskin Krisseltä.

Tämän tunnustuksen sain Sweet Caken Eijalta ja Nooralta Nokke Kokkaa -blogista!


Tämä uusin tunnustus tuli Kakkukioskin Krisseltä ja Ekun keittiöstä.
Kiitos teille!




Tämän taidepalkinnon sain Taikina Taivaasta ja Sweet Cakelta


 Ensimmäinen kunniamaininta tuli Herkkukirpulta

"uusille tuttavuuksille, jotka ovat aloittaneet bloginsa erikoisen hyvin ja joilta löytyy tarvittavaa innokkuutta"




Open luokka -blogini

Tästä pääset Open luokkaan:

kuvis- ja askartelutöitä