Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
30.11.2008 - 23:02
Viikonloppuna alkoi pipari- ja kakku-urakka joulumarkkinoita varten. Paistoin parikymmentä pellillistä pipareita, joista osa on tässä.






Menneen ajan joulumarkkinoista löytyy lisätietoa täältä.

29.11.2008 - 12:04
Leivoin pipareita uudella lumihiutalemuotillani, jonka ostin Confetista. En ole aiemmin harrastanut pipareiden koristelua, mutta päätin nyt kokeilla ja harjoitella tulevaa piparkakkutaloprojektia varten. Pursotin kertakäyttöisestä pursotinpussista, johon laitoin Städterin pyöreän 0-tyllan.



Koristelupikeeri
1 pkt tomusokeria
1 tl leivinjauhetta
1 dl munanvalkuaista (noin 3 munan valkuainen)
1 rkl sitruunamehua

Kaada tomusokeri kulhoon ja sekoita joukkoon leivinjauhe. Lisää valkuaiset ja vatkaa sähkövatkaimella 5 minuuttia. Lisää sitruunamehua ja sekoita tasaiseksi. Jos haluat löysemmän pikeerin, lisää vielä hieman vettä. Tästä määrästä riittää useampaan piparkakkutaloon pursoteltavaa.

28.11.2008 - 17:00
Kokeilin uutta kuivakakkureseptiä. Ohje on Suosituimmat kotileivonnaiset -kirjasta. Itse en oikein ihastunut makuun, mutta oli helppotekoinen...



5 dl vehnäjauhoja
3,5 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
1 tl kardemummaa
1 tl kanelia
1 tl soodaa
1 tl suolaa
1/2 dl kaakaojauhetta
2 munaa
2 dl maitoa tai kermaa
100 g voita

Sulata voi. Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Lisää kevyesti vatkatut munat ja maito, lopuksi vielä jäähtynyt voisula. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja paista 175 asteessa 50-60 minuuttia. Anna jäähtyä ja tarjoa seuraavana päivänä.



21.11.2008 - 21:55


Vaan ylitse kaikkien kyynelten,
tuhat muistoa meitä lohduttaa.
Ne on tallessa päivien menneiden,
tuhat muistoa kultaakin kalliimpaa.

21.11.2008 - 21:37
Kiss-fanille Gene Simmonsin naamakakkua. Yllätyksenä synttärisankarille pyydettiin tekemään tämä kakku. Kakku oli tilattu kuukausi sitten ja tein sen valmiiksi, kuten sovittiin, vaikka kakun viimeistelyyn ei oikein ollut voimia aamuisen suruviestin jälkeen...



Pohja
10 munaa
3,5 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
2 dl perunajauhoja
2,5 tl leivinjauhetta

Kostutus
2 dl maitoa
1 rkl vanilliinisokeria

Vadelmamousse
1 prk Flora Vispiä
1 prk rahkaa
1 dl sokeria
6 liivatelehteä
2 tl vanilliinisokeria
500 g vadelmia

Valkosuklaa-Daimmousse
1 prk Flora Vispiä
1 prk rahlaa
1 levy Pandan valkoista suklaata
1 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
2 isoa Daimia murustettuna
4 liivatelehteä

Kakun päälle
1 prk Flora Vispiä
1 prk rahkaa
1 kg marsipaania
punaista pastaväriä

Vaahdota munat ja sokeri. Lisää vaahtoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Voitele ja jauhota iso suorakaiteen muotoinen kakkuvuoka (n. 35x25cm). Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa 40 minuuttia. Jäähdytä ja halkaise kolmeen osaan. Kostuta osat vanilliinisokerilla maustetulla maidolla.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota Vispi. Lisää vaahtoon rahka, sokerit ja soseutetut vadelmat. Sulata liivatelehdet kuumaan vesipilkkaan ja kaada ohuena nauhana vadelmavaahdon joukkoon. Sekoita hyvin.

Vatkaa kerma vaahdoksi, mausta sokereilla ja lisää rahka. Sekoita joukkoon sulatettu suklaa, sitruunanmehu ja rouhitut Daimmurut. Sulata liivatteet tilkkaan kiehuvaa vettä, anna jäähtyä hetki ja kaada liivateseos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen täytteen joukkoon.

Laita alempaan väliin vadelmamoussea ja ylempään Daimmoussea. Anna hyytyä seuraavaan päivään. Vatkaa Vispi vaahdoksi ja sekoita siihen rahka ja sokeria. Levitä kakun päälle ja reunoille. Tasoita huolellisesti. Kauli punaiseksi värjätty marsipaani suorakaiteen muotoiseksi levyksi ja siirrä kakun päälle. Tasoita reunat. Koristele.

21.11.2008 - 21:34
Tätä voileipäkakkua syötiin siskoni miehen synttäreillä. Ohje on Pirkasta. Olen tehnyt tätä helppotekoista voileipäkakkua pari kertaa aiemminkin. Ohje löytyy siis täältä.



20.11.2008 - 21:28
Tässä toinen versio taatelikakusta.



1,5 dl vettä
1 pkt taateleita
200 g voita
2 munaa
2 dl sokeria
1/2 dl kermaa
4,5 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
1 dl suklaarouhetta

Kiehauta vesi ja taatelit kattilassa. Keitä, kunnes taatelit pehmenevät täysin. Lisää joukkoon margariini. Vatkaa sähkövatkaimella kuohkeaksi ja kunnes voi sulaa taateleiden joukkoon. Lisää munat yksitellen sekoittaen ja lopuksi keskenään sekoitetut kuivat aineet ja kerma. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja paista 175 asteessa 1 tunti.

20.11.2008 - 21:24
Tein elämäni ensimmäisen taatelikakun. Ohje on Myllyn Paras -nettisivuilta. Tein ohjeen 1,5 -kertaisena 2,4 litran vuokaan.


1,5 dl vettä
1 pkt taateleita
200 g voita
2 munaa
2 dl sokeria
1/2 dl kermaa
4,5 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria

Kiehauta vesi ja taatelit kattilassa. Keitä, kunnes taatelit pehmenevät täysin. Lisää joukkoon margariini. Vatkaa sähkövatkaimella kuohkeaksi ja kunnes voi sulaa taateleiden joukkoon. Lisää munat yksitellen sekoittaen ja lopuksi keskenään sekoitetut kuivat aineet ja kerma. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja paista 175 asteessa 1 tunti.

16.11.2008 - 17:25
Hevosista pitävälle tytölle pyydettiin tekemään hevosiin liittyvä kakku. Itselleni hepat ovat aivan vieraita ja aihe tuntui aika vaikealta, mutta päädyin sitten tämännäköiseen kakkuun. Hevoset on tehty yksisarvisen silikonimuotilla, hevosenkengät leikkasin sokerikuorrutteesta ja suihkutin pintaan kultasprayta.







Pohja
10 munaa
3,5 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
2 dl perunajauhoja
2,5 tl leivinjauhetta

Kostutus
2 dl maitoa
1 rkl vanilliinisokeria

Mansikkamousse
6 liivatelehteä
300 g mansikoita
1 prk Flora Vispiä
1 prk rahkaa
1 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria

Mustikkamousse
6 liivatelehteä
300 g mustikoita
1 prk Flora Vispiä
1 prk rahkaa
1 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria

Kakun väliin lisäksi
2 prk Mustikka-pilttiä

Koristelu
400 g marsipaania
sinistä pastaväriä
3 prk Flora Vispiä
1 prk maitorahkaa
4 rkl sokeria


Vaahdota pohjaa varten munat ja sokeri. Sekoita munavaahdon joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada leivinpaperilla vuorattuun ja voideltuun suorakaiteen muotoiseen kakkuvuokaan. Paista 175 asteessa 40 minuuttia. Leikkaa jäähtyneenä kolmeen osaan ja kostuta kakkulevyt vaniljamaidolla.

Pane 6 liivatelehteä pehmiämään kylmään veteen toiseen astiaan ja toiset 6 liivatelehteä toiseen. Soseuta sulaneet mustikat sauvasekoittimella. Vaahdota 2 prk Flora Vispiä. Lisää joukkoon 2 prk rahkaa ja sokerit.  Jaa vaahto kahteen kulhoon. Lisäöä toiseen kulhoon soseutetut mansikat ja toiseet soseutetut mustikat. Kuumenna tilkka vettä kiehuvaksi ja sulata siihen 6 liivatelehteä. Kaada seos ohuena nauhana mansikkamoussen joukkoon. Kaada täyte kakun ensimmäiseen väliin mustikkapiltin päälle. Kuumenna taas tilkka vettä kattilassa ja sulata joukkoon toiset 6 liivatelehteä. Kaada liivateseos mustikkamoussen joukkoon. Kaada täyte kakun toiseen väliin mustikkapiltin päälle. Paina päälle viimeinen kakkulevy ja anna hyytyä jääkaapissa.

Kauli päälle tuleva marsipaanilevy ja paina pintaan kuvio joko kuviokaulimella tai kuviointimatolla. Levitä kakun pintaan kermavaahtoa tai voikreemiä ja siirrä marsipaani kakun päälle. Koristele. Vatkaa kermat vaahdoksi ja lisää joukkoon rahka ja sokerit. Pursota kakun reunoille.



15.11.2008 - 23:07
Lidlissä käydessä tarttui matkaan uusi silikoninen muffinivuoka, jolla saa tehtyä tällaisia minikakkuja. Ohje on Myllyn Paras -sivuilta ja siis munaton ohje. Itse paistoin taikinasta 12 muffinia, mutta taikinasta tulee myös yksi kuivakakku. Paistolämpö on silloin 175 astetta ja paistoaika noin 1 tunti. Tosi helppo ja herkullinen ohje!



4 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
3 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
3 dl maitoa
1,5 dl juoksevaa margariinia
1 dl luumumarmeladia

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää muut aineet hyvin sekoittaen. Kaada muffinivuokiin ja paista 200 asteessa 20 minuuttia. Anna jäähtyä ennen kumoamista.

14.11.2008 - 22:17
Tämän kakun täytteessä maistuu luumu ja pipari. Koristeluun olen saanut ideaa muista blogeista. Kakun päällä oleva kultainen marsipaani on Lontoon tuliaisia, kiitos kummitytölle ja venhemmille! Suihkutin vielä kultasprayta kakun päälle. Enkeli ja lumihiutaleet on suihkautettu helmiäisspraylla.



Pohja
4 munaa
1,5 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1/2 tl leivinjauhetta

Täyte
4 liivatetta
2 prk Flora Vispiä
1 prk luumumarmeladia
1 tl vanilliinisokeria
50 g piparkakkumuruja

Päälle
valkoista marsipaania
helmiäissuihketta

Kostutus
1,5 dl maitoa
2 tl vanilliinisokeria

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan varovasti sekoittaen. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa 30 minuuttia. Halkaise kakku kolmeen osaan ja kostuta palat vanilliinimaidolla.

Valmista täyte. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota Vispi ja lisää vaahdon joukkoon luumuhillo, vanilliinisokeri ja piparimurut. Sekoita tasaiseksi. Sulata liivatelehdet kiehuvaan vesitilkkaan ja kaada ohuena nauhana hyvin sekoittaen luumuvaahdon joukkoon.

Täytä kakku laittamalla luumu-piparitäyte kakun väliin. Anna hyytyä seuraavaan päivään jääkaapissa. Tasoita kakun pinta ja sivele sille voikreemiä tai kermavaahtoa. Kauli pinnalle marsipaanilevy ja nosta se kaulimen avulla kakun päälle. Koristele marsipaanista tehdyillä lumihiutaleilla.

14.11.2008 - 22:03
Tämän ohje on alunperin Seura-lehdestä, mutta muokkasin sitä jonkin verran. Tämä oli tosi hyvää!
Kakun päällä olevat kiehkurat ovat valkosuklaata. Pursotuskynä ei oikein toiminut, vaan ensimmäisen vedon jälkeen sylki suklaata ulos miten sattui...



Pohja
100 g voita
1 dl sokeria
1 muna
1 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia

Täyte
6 liivatetelehteä
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 prk maitorahkaa
2 dl kinuskikastiketta
1/2 dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
1 prk Flora Vanillaa

Glögihyytelö
6 liivatelehteä
4 dl glögiä
joulunpunaista pastaväriä

Vatkaa pohjaa varten pehmeä rasva ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää muna koko ajan sekoittaen. Lisää kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi. Kypsennä leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalla 175 asteessa noin 20 minuuttia.

Pane liivatelehdet pehmiämään kylmään veteen. Sekoita keskenään tuorejuusto, rahka, kinuskikastike ja sokerit. Käytä sekoittamiseen tarvittaessa sauvasekoitinta, jotta tuorejuustokokkareet tasoittuvat. Vatkaa Flora Vanilla vaahdoksi ja lisää muiden aineiden joukkoon. Sulata liivatelehdet tilkkaan kiehuvaa vettä ja kaada ohuena nauhana koko ajan sekoittaen kinuskivaahdon joukkoon.

Laita pohjan ympärille reunavuoka ja kaada täyte pohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

Pane glögihyytelöön tulevat liivatelehdet kylmään veteen pehmiämään. Kuumenna tilkka glögiä ja sulata liivatteet siihen. Kaaga liivateseos lopun glögin joukkoon ja kaada varovasti hyytyneen tortun pinnalle. Anna hyytyä vielä muutama tunti jääkaapissa. Irrota reunat terävällä veitsellä ja tarjoa.





14.11.2008 - 22:00
Taatelikakkutaikina on ollut herkkuani jo lapsesta saakka ja tämän ohjeen myötä pääsin taas herkuttelemaan. Ohje on peräisin Kermaruusun blogista, mutta sovelsin sitä hieman ja lisäsin paistolämpötilan ja -ajan, jotka puuttuivat Kermaruusulta.



Pohja
1 pkt (250g) kuivattuja taateleita
3 dl vettä
150 g voita
2 dl sokeria
2 munaa
5 dl vehnäjauhoja
2 tl vanilliinisokeria
2 tl soodaa

Kinuskikuorrutus
2 dl kuohukermaa
2 dl fariinisokeria

Keitä taateleita vedessä, kunnes ne pehmiävät. Vatkaa kuohkeaksi sähkövatkaimella; taatelit jäähtyvät samalla. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen, hyvin vatkaten. Lisää lopuksi keskenään sekoitetut kuivat aineet ja taatelit. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paista 175 asteessa 25 minuuttia. Anna jäähtyä.

Keitä kinuksi. Mittaa kerma ja fariinisokeri kattilaan ja anna kiehua 20 minuuttia. Kaada pohjalevyn päälle ja anna kovettua jääkaapissa seuraavaan päivään. Leikkaa paloiksi ja koristele vaikkapa marsipaanista tai sokerikuorrutteesta muotoilluilla lumihiutaleilla.



14.11.2008 - 21:55
Tein joulukauden ensimmäiset tortut tänään. Luumumarmeladin alle leikkasin mantelimassasta ohuen kiekon makua antamaan. Herkullisia!





09.11.2008 - 18:10
Tätä syötiin isänpäivän jälkiruoaksi pojan toiveesta.



Pohja
300 g Suklaadigestivekeksejä
100 g voita

Täyte
2 prk Flora Vispiä
2 levyä (a`120 g) Pandan valkosuklaata
2 prk maitorahkaa
2 dl sokeria
4 tl vanilliinisokeria.
8 liivatetta
4 rkl sitruunamehua
4 isoa Daim-patukkaa

Sekoita keksinmurut ja sula rasva ja painele seoa lautaselle asetettuun reunavuokaan.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.

Vatkaa kerma vaahdoksi, mausta sokereilla ja lisää rahka. Sekoita joukkoon sulatettu suklaa, sitruunanmehu ja rouhitut Daimmurut.

Sulata liivatteet tilkkaan kiehuvaa vettä, anna jäähtyä hetki ja kaada liivateseos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen täytteen joukkoon. Kaada täyte vuokaan murupohjan päälle. Anna hyytyä 2-4 tuntia tai seuraavaan päivään. Koristele.

09.11.2008 - 11:36
Tämä kakku on kokonaan 9-vuotiaan tyttäreni tekemä. Kuvan hän maalasi marsipaanille vapaalla kädellä maanantaina. Hyvin ehti värit kuivua viikon aikana. Kuvassa olevat leijona ja norsu kuvaavat tyttäreni ja isänsä leikkiä, jota on leikitty vuosia. Tyttö on leijona ja isi on norsu, leijona hyökkää norsun kimppuun... Tänä aamuna sitten 6 munan kakkupohja leikattiin 3 osaan ja väliin tyttö vatkasi kermaa. Lisäksi välissä soseutettuja mansikoita. Pursotuksetkin sujuivat ensikertalaiselta hyvin! Kakku oli todella maukasta!



09.11.2008 - 08:08
Tätä kakkua syödään sunnuntaina siskoni perheessä. Nelivuotias Veeti kirjoitti marsipaanin päälle onnittelut Iskälle omasta ja siskon puolesta. Yläreunassa on myös piirretty auton kuva ja parivuotias pikkusisko piirsi nimensä viereen nuken. Sydämet muovailtu marsipaanista.
Pohjana 3 munan kakkupohja ja täytteenä mustikkamoussea. Pursotuksiin meni purkki Flora Vispiä ja purkki maitorahkaa. Tein kakun alkuviikosta ja pakastin pursotuksineen päivineen, sillä viikonloppuna olin laivalla Suurlähettiläiden keikalla.



06.11.2008 - 17:01
Tämän herkullisen ohjeen löysin KakkuAitan sivuilta. Pitihän sitä kokeilla, kun ohjeessa mainittiin Geishasuklaa!



250 g voita
3 dl sokeria
3 munaa
4 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
50 g hasselpähkinärouhetta
100 g Geishasuklaata
1 dl maitoa

Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Rouhi suklaa karkeaksi rouheeksi ja lisää taikinaan yhdessä maidon kanssa. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja paista 175 asteessa 50 minuuttia.

02.11.2008 - 13:26
Näiden keksien ohjeen löysin Ei makeaa mahan täydeltä -blogista. Tein taikinan aamuisen juoksulenkin jälkeen ja tyttö pyöritteli keksit pellille sillä aikaa kun kävin suihkussa. Helppo ohje ja tosi maukkaita keksejä!



4 dl sokeria
200 g voita
2 dl öljyä
2 rkl vanilliinisokeria
2 tl soodaa
8 dl vehnäjauhoja
4 dl riisimuroja
4 rkl perunajauhoja

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää oljy ja lopuksi keskenään sekoitetut kuivat aineet. Ota ruokalusikalla taikinaa ja pyörittele pieniksi palloiksi. Asettele leivinpaperin päälle pellille ja litistä palloja hieman.
Paista 175 asteessa 15 minuuttia.

02.11.2008 - 10:10
Tässä taas jalkapallokenttä synttärikakuksi.



Pohja
10 munaa
3,5 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
2 dl perunajauhoja
2,5 tl leivinjauhetta

Kostutus
2 dl maitoa
1 rkl vanilliinisokeria

Täyte
2 prk Mustikka-Pilttiä
12 liivatelehteä
2 prk Flora Vanillaa
2 tlk maitorahkaa
600 g pakastemustikoita
2 dl sokeria
4 tl vanilliinisokeria

Pinnalle voikreemi
125 g voita
1/2 tl vanilliinisokeria
4 dl tomusokeria
1 rkl vettä

Kakun päälle
400 g vihreää marsipaania
100 g sinistä marsipaania

Vaahdota pohjaa varten munat ja sokeri. Sekoita munavaahdon joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada leivinpaperilla vuorattuun ja voideltuun suorakaiteen muotoiseen kakkuvuokaan. Paista 175 asteessa 40 minuuttia. Leikkaa jäähtyneenä kolmeen osaan ja kostuta kakkulevyt vaniljamaidolla.

Pane liivatelehdet pehmiämään kylmään veteen. Soseuta sulaneet mustikat sauvasekoittimella. Vaahdota Flora Vanilla ja lisää joukkoon rahka ja sokerit sekä mustikkasose. Kuumenna 1 dl vettä kiehuvaksi ja sulata siihen pehmeät liivatelehdet. Kaada liivateseos mustikkavaahdon joukkoon ja sekoita hyvin. Täytä kakku siten, että molempiin väleihin tulee ensin 1 prk Mustikka-Pilttiä ja sitten puolet mustikkamoussesta. Paina kolmas kakkulevy päälle ja laita jääkaappiin hyytymään.

Valmista voikreemi. Pehmennä margariini notkeaksi. Lisää sokerit pienissä erissä ja vatkaa koko ajan sähkövatkaimella. Lisää lopuksi vesi ja vatkaa edelleen. Levitä kreemi kakun päälle kuumaan veteen kastetun veitsen avulla.

Sekoita marsipaanit muovaillen käsissä tai leivinalustalla. Kauli marsipaani suorakaiteen muotoiseksi levyksi ja nosta kakun päälle. Pursota kermavaahto kakun reunoille. Tee kentän rajat pursottamalla ne valkoiseksi värjätyllä voikreemillä tai tomusokerikuorrutteella. Viimeistele kakku jalkapallomaaleilla ja -pelaajilla.



Kirjoittaja

Olen 39-vuotias kahden lapsen äiti ja olen koulutukseltani luokanopettaja. Työskentelen 24 kolmasluokkalaisen kanssa. Olen aina pitänyt leipomisesta, mutta nyt opettelen myös koristelemaan kakkuja. Ohjeet on lehdistä, kirjoista ja muista leivontablogeista kerättyjä ja muokattuja. Leipomisen vastapainoksi harrastan liikuntaa; hiihtoa ja juoksua. Ja jos Suurlähettiläät ovat keikalla 100 km säteellä - tai välillä Hanko-Kittilä- , jää leipominen siltä päivältä!

Voit ottaa minuun yhteyttä: openkahvila (@) gmail.com

Tmi Open kahvila 5.1.2010 alkaen Lohjalla

Y 2308917-5

Kävijälaskuri 21.7.2008 alkaen
Kävijälaskuri
Kakkujani












































Sivupohjani sain täältä



Tunnustuksia
Tämän antoi minulle Iso O ja Mimmi Mutikainen. Kiitos!


Sain tämän tunnustuksen Kakkukioskin Krisseltä.

Tämän tunnustuksen sain Sweet Caken Eijalta ja Nooralta Nokke Kokkaa -blogista!


Tämä uusin tunnustus tuli Kakkukioskin Krisseltä ja Ekun keittiöstä.
Kiitos teille!




Tämän taidepalkinnon sain Taikina Taivaasta ja Sweet Cakelta


 Ensimmäinen kunniamaininta tuli Herkkukirpulta

"uusille tuttavuuksille, jotka ovat aloittaneet bloginsa erikoisen hyvin ja joilta löytyy tarvittavaa innokkuutta"




Open luokka -blogini

Tästä pääset Open luokkaan:

kuvis- ja askartelutöitä