|
|
|||
|
30.12.2008 - 21:34
Tämän kakun tein syntymäpäivälahjaksi siskolleni.
![]() ![]() Pohja 6 munaa 2 dl sokeria 2,5 dl vehnäjauhoja 1/2 dl perunajauhoja 1 tl leivinjauhetta Kostutus 2 dl maitoa 2 tl vanilliinisokeria Kakun väliin 3 dl omenahilloa 1 prk valmista kinuskikastiketta Omenatäyte 2 prk Valion maustettua omena-kaneli maitorahkaa 1 prk Flora Vispiä 1 dl omenahilloa 1 tl vanilliinisokeria 1/2 dl omenamehua 4 liivatetta Kinuskikuorrutus 2 dl kuohukermaa 2 dl fariinisokeria 1 rkl voita Pursotuksiin 2 prk Flora Vispiä 1 prk maitorahkaa sokeria Vaahdota kakkupohjaa varten munat ja sokeri. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja kaada voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Paista 175 asteessa 40 minuuttia. Anna kakun jäähtyä ja halkaise se kolmeen osaan. Kostuta palat vanilliinimaidolla. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota Flora Vispi vaahdoksi. Lisää rahkat ja sokeri sekä omenahillo. Kuumenna omenamehu kiehuvaksi ja lisää joukkoon pehmenneet liivatelehdet. Kaada ohuena nauhana omenatäytteen joukkoon. Sekoita hyvin. Levitä ensimmäiseen väliin omenahilloa ja kaada päälle puolet omenatäytteestä. Täytä toinen väli samoin. Anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Valmista kinuski. Mittaa kerma ja fariinisokeri kattilaan ja keitä 20 minuuttia. Kaada kylmän kakun päälle ja laita vielä jääkaappiin. Pursota kakun reunat kermavaahdolla. Koristele marsipaanikukilla. ![]() ![]() 30.12.2008 - 21:33
Tässä tekemiäni karjalanpiirakoita! Tein niitä ensimmäisen kerran jouluaattona, mutta eivät olleet kovin kuvauksellisia. Pyysinkin ystävääni, taitavaa piirakantekijää, pitämään minulle kurssin karjalanpiirakoiden tekemisestä. Tänään aamupäivällä niitä sitten tehtiin ja hyvillä ohjeilla sain tehtyä todella herkullisia piirakoita. Suurkiitokset vielä Merjalle!
![]() 29.12.2008 - 13:10
Tämä kakku meni kalastamisesta innostuneelle miehelle synttärikakuksi. Päällä Wiltonin muovinen kalastaja ja marsipaanista tehtyjä kaloja.
![]() Pohja 10 munaa 3 dl sokeria 4,5 dl vehnäjauhoja 1 dl perunajauhoja 1,5 tl leivinjauhetta Täyte 2 prk Mustikka-Pilttiä 12 liivatelehteä 2 prk Flora Vanillaa 2 tlk maitorahkaa 600 g pakastemustikoita 2 dl sokeria 4 tl vanilliinisokeria Kakun päälle 400 g sinistä marsipaania marsipaanikaloja 3 prk Flora Vispiä 1 prk maitorahkaa 4 rkl sokeria Vaahdota pohjaa varten munat ja sokeri. Sekoita munavaahdon joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada leivinpaperilla vuorattuun ja voideltuun suorakaiteen muotoiseen kakkuvuokaan. Paista 175 asteessa 40 minuuttia. Leikkaa jäähtyneenä kolmeen osaan ja kostuta kakkulevyt vaniljamaidolla. Pane liivatelehdet pehmiämään kylmään veteen. Soseuta sulaneet mustikat sauvasekoittimella. Vaahdota Flora Vanilla ja lisää joukkoon rahka ja sokerit sekä mustikkasose. Kuumenna 1 dl vettä kiehuvaksi ja sulata siihen pehmeät liivatelehdet. Kaada liivateseos mustikkavaahdon joukkoon ja sekoita hyvin. Täytä kakku siten, että molempiin väleihin tulee ensin 1 prk Mustikka-Pilttiä ja sitten puolet mustikkamoussesta. Paina kolmas kakkulevy päälle ja laita jääkaappiin hyytymään. Kauli 400 g sinistä marsipaania levyksi. Vaahdota kerma ja lisää vaahdon joukkoon sokerit ja rahka. Levitä kakun päälle ja reunoille. Nosta marsipaanilevy kakun päälle. Pursota kakun reunat kermavaahdolla. Koristele marsipaanista tehdyillä kaloilla ja kalastajalla. Suihkautin päälle vielä helmiäis-elintarvikesprayta ja ripottelin pinnalle syötäviä kimallehileitä. ![]() 27.12.2008 - 21:57
Ohje on Hellapoliisilta. ![]() 4 munaa 3 dl sokeria 4 1/2 dl vehnäjauhoja 2 tl leivinjauhetta 1/2 dl kaakaojauhetta 100 g margariinia 1 1/2 dl maitoa Kuorrute 100 g maustamatonta tuorejuustoa 200 g Omar-suklaata 1/2 dl maitoa tai kermaa Koristeeksi Omar-karkkeja Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi, lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet, sekä lopuksi sulatettu margariini ja maito. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Kypsennä 225 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Sulata paloiteltu suklaa esimerkiksi mikroaaltouunissa puolen minuutin erissä noin kahden minuutin ajan. Sekoita välillä, jotta suklaa ei pala. Sekoita suklaa tuorejuuston joukkoon, ohenna kermalla tai maidolla. Levitä seos kypsän torttulevyn pintaan. Koristele paloitelluilla Omar-karamelleilla tai nonparelleilla. ![]() 26.12.2008 - 14:45
Leipä oli lopussa (mutta kinkkua vielä riittää...), joten leivoin tällä Noken ohjeella 3 leipää. Yhden vein mummilleni naapuriin uunituoreena.
![]() 8 dl maitoa 2 pss kuivahiivaa 2 porkkanaa 4 rkl siirappia 1½ tl suolaa 3 dl ruissihtijauhoja 3 dl grahamjauhoja 2 dl kaurahiutaleita 10-12 dl vehnäjauhoja ½ dl öljyä Raasta porkkana karkeaksi raasteeksi. Lisää porkkanaraasteeseen hiiva ja kädenlämpöiseksi lämmitetty maito. Sekoita, lisää sitten siirappi ja suola. Sekoita taikinaan kaurahiutaleet, ruissihtijauhot ja grahamjauhot. Lisää myös vehnäjauhot pikkuhiljaa ja alusta taikina tasaiseksi. Lisää alustamisen loppuvaiheessa öljy. Kohota lämpimässä paikassa liinalla peitettynä. Muotoile taikinasta kolme leipää ja laita ne vielä pellille hetkeksi kohoamaan. Paista sitten 200 asteisessa uunissa 30 minuuttia. 26.12.2008 - 11:55
Joulupukki toi After eight-suklaata ja Canelian keittiöstä löysin kakkuohjeen, jota päätin kokeilla. Hyväähän siitä tuli!
![]() Pohja 1 pkt Digestive-keksejä 75 g voita Täyte 4 liivatelehteä 1 prk Flora Vispiä 200 g maustamatonta tuorejuustoa 200 g After eight -suklaata 2 rkl maitoa tilkka vettä Hienonna keskit ja lisää keksimurujen joukkoon sulatettu rasva. Sekoita ja painele reunavuoan sisään. Laita liivatelehdet pehmiämään kylmään veteen. Vaahdota Flora Vispi. Sekoita vaahdon joukkoon tuorejuusto. Sekoita tarvittaessa sauvasekoittimella, jos tuorejuusto jää klimpeiksi. Sulata suklaat vesihauteessa tai mikrossa. Lisää sulan suklaan joukkoon maito. Kuumenna vesitilkka kiehuvaksi. Sulata siihen pehminneet liivatelehdet. Kaada suklaaseos vaahdotetun Flora Vispin joukkoon. Lisää myös liivateseos ohuena nauhana ja hyvin sekoittaen. Kaada vuokaan keksipohjan päälle ja anna hyytyä seuraavaan päivään jääkaapissa. Koristele. 26.12.2008 - 11:52
Tein tämän kakun Ullan ohjeella, mutta vaihdoin rommirusinarahkan tilalle omenakanelirahkan. Kakku matkasi vanhempieni mukana Turkuun kummitädilleni.
![]() 200 g voita 2 dl sokeria 3 kananmunaa 1,5 tl leivinjauhetta 1 tl soodaa 1 tl vanilliinisokeria 1 tl kanelia 4,5 dl vehnäjauhoja 1 omena raastettuna 200 g omenakanelirahkaa Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää kananmunat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää rahkan kanssa vuorotellen massaan. Sekoita lopuksi joukkoon omenaraaste. Paista kakku voidellussa ja jauhotetussa vuoassa 175 asteessa 1 tunti. Kumoa hieman jäähtynyt kakku. ![]() 26.12.2008 - 11:48
Ohje on Suosituimmat kotileivonnaiset -kirjasta.
![]() 3 dl maitoa 3 dl sokeria 4,5 dl vehnäjauhoja 2 tl soodaa 2 tl kanelia 1 tl neilikkaa 1 tl inkivääriä 150 g voita sulatettuna 1 dl omenasosetta Sekoita kaikki aineet reippaasti vatkaten. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan ja paista 175 asteessa runsaan tunnin ajan. Anna kakun jäähtyä ennen kuin kumoat sen tarjolle. Voit kostuttaa kakun halutessasi Calvadosilla tai rommilla. 25.12.2008 - 21:14
Näiden muutaman jouluisen kuvan myötä Hyvän Joulun toivotukset kaikille, jotka täällä blogissani vierailevat. Meillä aatto sujui lähisuvun kesken. Alkuillasta kävimme haudoilla, jonka jälkeen siirryimme naapuriin mummulaan syömään herkullista jouluateriaa. Joulupukki saapui puoli kuuden aikaan illalla tänne meille. Loppuilta kuluikin sitten uusia pelejä pelaten ja uusista nuottikirjoista soitellen. Mukana Joulun juhlinnassa olivat meidän perhe, mummu ja vaari, 90-vuotias mummini ja siskoni perhe, jossa 2- ja 5-vuotiaat lapset, joista jälkimmäinen syntyi jouluaattona 5 vuotta sitten! ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() 25.12.2008 - 21:10
Tätä kakkua syötiin meillä jouluiltana vaalean glögin ja jouluviinereiden kanssa. Ohje on Pirkasta. ![]() Pohja 300 g Omena-kanelimuromysliä 1 dl omenamehua 1 dl omenahilloa Täyte 6 liivatetta 1 prk Flora Vanillaa 4 dl turkkilaista jogurttia 1 dl omenahilloa 1/2 dl sokeria 1/2 dl omenamehua Kiille 3 dl omenamehua 1/2 dl omenahilloa 1 tl kanelia 3 liivatetta Kaada muromysli kulhoon. Kaada päälle omenamehu. Sekoita ja painele reunavuoan pohjalle. Levitä pohjan pintaan omenahillo. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota Flora vanilla. Lisää joukkoon jogurtti, omenahillo ja sokeri. Kuumenna omenamehu kiehuvaksi ja lisää kuumaan mehuun pehmenneet liivatelehdet. Jäähdytä hetki ja kaada vaahdon joukkoon samalla hyvin sekoittaen. Kaada pohjan päälle vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Valmista kiille. Laita liivatelehdet pehmiämään kylmään veteen. Kuumenna omenamehu ja ja omenahillo kattilassa, lisää joukkoon pehmenneet liivatteet ja kaneli. Sekoita ja lusikoi varovasti hyytyneen täytteen päälle. Anna kiilteen hyytyä jääkaapissa vielä pari tuntia. 23.12.2008 - 21:10
Leivoin tänään litran pullataikinan, josta tein pari pellillistä tavallisia kanelipullia ja kaksi pellillistä Valion Omena-kanelirahkalla täytettyjä pullia. Kanelipullat katosivat hetkessä lasten, serkkujen ja tädin suihin. Osa rahkapullista meni pakkaseen, osa syödään huomenna.
![]() 22.12.2008 - 21:50
Tätä kakkua nautittiin glögin kanssa, kun pojan kummit tulivat käymään. Ei ole turhaan kehuttu muissa blogeissa tätä kakkua, oli suussasulavaa! Alla oleva ohje on sovellettu muista Baileys-kakun ohjeista sen mukaan, mitä sunnuntaiyönä sattui kaapista löytymään.
![]() Pohja 300 g Suklaa-Digestive-keksejä 100 g voita Täyte 4 liivatelehteä 1 prk Flora Vispiä 1 prk Mascarpone-juustoa 1 prk Creme Fraichea 2 dl sokeria 4 tl vanilliinisokeria 1 dl Minttu-Baileys likööriä Murskaa keksit hienoksi kulhossa esimerkiksi lihanuijalla. Sekoita keksimurujen joukkoon sulatettu voi. Painele seos lautaselle reunavuoan sisään. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota Vispi ja sekoita vaahdon joukkoon Mascarpone ja ranskankerma sekä sokerit. Kuumenna Baileys kiehuvaksi. Keitä likööriä hetki, jos haluat alkoholin haihtuvan. Lisää kuumaan likööriin pehmenneet liivatelehdet ja sekoita tasaiseksi. Kaada seos vaahdon joukkoon koko ajan sekoittaen. Kaada vaahto keksipohjan päälle reunavuoan sisään. Anna hyytyä seuraavaan päivään jääkaapissa. Koristele suklaalastuilla, joita saat vaikkapa höyläämällä suklaalevystä juustohöylällä. 21.12.2008 - 22:50
Kummipoikani toivoi 5-vuotissynttäreilleen sinistä hämähäkkikakkua. Hämähäkinseitti on Fazerin sinistä ja hämähäkki muovia. Pojan oikea syntymäpäivä on jouluaattona, mutta vietimme synttäreitä jo eilen.
![]() ![]() Pohja 6 munaa 2 dl sokeria 1,5 dl vehnäjauhoja 1 dl perunajauhoja 2 tl leivinjauhetta Kostutus 2 dl maitoa 2 tl vanilliinisokeria Kakun väliin 1/2 prk mustikkahilloa 200 g mustikoita Valkosuklaamousse 2 munaa 0,5 dl sokeria 2,5 dl Flora vispiä 200 g valkosuklaata 5 liivatelehteä tilkka vettä Kakun päälle 1 prk Flora Vispiä 300 g sinistä marsipaania 300 g valkoista marsipaania 100 g suklaata Vaahdota pohjaa varten munat ja sokeri. Sekoita munavaahdon joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada leivinpaperilla vuorattuun ja / tai voideltuun kakkuvuokaan. Paista 175 asteessa 40 minuuttia. Leikkaa jäähtyneenä kolmeen osaan ja kostuta kakkulevyt vaniljamaidolla. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa Flora vispi vaahdoksi. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Yhdistä vaahdot ja sula suklaa, kaada lopuksi joukkoon ohuena nauhana vesitilkkaan sulatetut liivatelehdet. Sekoita mustikat mustikkahillon sekaan. Levitä puolet hillosta kakun alempaan väliin ja kaada puolet valkosuklaamoussesta sen päälle. Täytä toinen väli samoin. Anna hyytyä seuraavaan päivään. Vaahdota Vispi. Kuorruta sillä kakku. Vaivaa valkoinen ja sininen marsipaani sekaisin ja kauli pyöreäksi levyksi. Nosta kaulimen avulla kakun päälle. Tasoita pinta kämmenellä ja leikkaa ylimääräinen marsipaani pois. Sulata suklaa mikrossa ensin 30 sekuntia ja sitten 10 sekuntia kerrallaan, kunnes suklaa on sulanut. Sekoita välillä. Kaada sula suklaa pursotuspussiin, jossa on pieni pyöreä tylla. Pursota kakun päälle seitti. Laita kakun päälle vielä hämähäkki. 21.12.2008 - 22:48
Tämä ohje on yksi suosikeistani. Tein ohjeen kaksinkertaisena uunipellille. Piirakkakin meni kummipojan juhliin.
![]() Pohja 1 pkt Sunnuntai piirakkataikinaa Täyte 3 dl kermaa 2 munaa 4 dl rucolasalaattia pienittynä 1 rasia kirsikkatomaatteja 100 g meetwurstia 1 dl juustoraastetta 1/2 tl mustapippuria Sekoita pehmeään voihin vehnäjauhot ja vesi. Sekoita taikinaksi ja painele piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Sekoita kerma ja munat kulhossa. Lisää muut täytteen ainekset. Kaada seos pohjan päälle vuokaan ja paista 200 asteessa noin 30 minuuttia. 21.12.2008 - 22:42
Tämä ohje on alunperin Mimmi Mutikaiselta. Itse löysin ohjeen Kinuskikissan sivuilta. Olen vastaavia tehnyt aiemminkin sämpylätaikinasta. Nyt käytin voitaikinaa. Tein ohjeen kaksinkertaisena kummipojan synttäreille. Alla olevasta ohjeesta tulee noin 20 kinkkukierrettä.
![]() 1 pkt voitaikinaa (500g) Täyte 200 g palvikinkkua 1/2 punainen paprika 1/2 purjo 2,5 dl Emmentalraastetta mustapippuria Pinnalle 1 muna juustoraastetta Sulata valmis pakastettu voitaikina huoneenlämmössä. kauli sitten levy noin 30x40 cm kokoiseksi. Levitä taikinan päälle paloitellut kinkut, paprika, purjo, juustoraaste ja mustapippuri. Kääri tiiviiksi rullaksi ja nipistä saumakohta hyvin umpeen. Leikkaa noin 2 cm paloiksi. Laita kiekot leivinpaperin päälle pellille ja voitele munalla. Ripottele pintaan vielä juustoraastetta. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. ![]() 21.12.2008 - 22:38
Tätä kinuskista glögikakkua olen tehnyt ennenkin ja se on tosi hyvää! Nyt tein ohjeen kaksinkertaisena ja tein siitä kaksi kakkua. Toinen meni kummipoikani 5-vuotissynttäreille hämähäkein koristeltuna, ja toinen nautittiin kummityttömme luona, jossa muutaman työkaverin kanssa vietimme lomanaloitusta saunoen ja herkutellen. ![]() Pohja 100 g voita 1 dl sokeria 1 muna 1 dl vehnäjauhoja 1 dl kaurahiutaleita 1 tl leivinjauhetta 2 tl kanelia Täyte 6 liivatetelehteä 200 g maustamatonta tuorejuustoa 1 prk maitorahkaa 2 dl kinuskikastiketta 1/2 dl sokeria 1 tl vanilliinisokeria 1 prk Flora Vanillaa Glögihyytelö 6 liivatelehteä 4 dl glögiä joulunpunaista pastaväriä Vatkaa pohjaa varten pehmeä rasva ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää muna koko ajan sekoittaen. Lisää kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi. Kypsennä leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalla 175 asteessa noin 20 minuuttia. Pane liivatelehdet pehmiämään kylmään veteen. Sekoita keskenään tuorejuusto, rahka, kinuskikastike ja sokerit. Käytä sekoittamiseen tarvittaessa sauvasekoitinta, jotta tuorejuustokokkareet tasoittuvat. Vatkaa Flora Vanilla vaahdoksi ja lisää muiden aineiden joukkoon. Sulata liivatelehdet tilkkaan kiehuvaa vettä ja kaada ohuena nauhana koko ajan sekoittaen kinuskivaahdon joukkoon. Laita pohjan ympärille reunavuoka ja kaada täyte pohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Pane glögihyytelöön tulevat liivatelehdet kylmään veteen pehmiämään. Kuumenna tilkka glögiä ja sulata liivatteet siihen. Kaaga liivateseos lopun glögin joukkoon ja kaada varovasti hyytyneen tortun pinnalle. Anna hyytyä vielä muutama tunti jääkaapissa. Irrota reunat terävällä veitsellä ja tarjoa. ![]() 21.12.2008 - 14:14
Vielä tein kaksi tällaista piparkakkutaloa työkavereille. Pitäisiköhän meillekin tehdä yksi...? ![]() 20.12.2008 - 00:07
Siskoni "tilasi" poikansa 5 v kaverisynttäreille 10 pientä piparkakkutaloa, joita lapsivieraat saisivat juhlissa koristella ja viedä mukanaan kotiin. Koska piparkakkutaikinaa jäi, sekä myös pikeeriä, sain idean tehdä vähän ennen puoltayötä oppilailleni nimipiparit. Huomenna (tai siis tänään) on viimeinen koulupäivä ennen joululomaa!
" Hyvää yötä ja huomenta, ehdit myöhemmin nukkua..." ![]() 18.12.2008 - 15:54
Tämän kakun tein mummini 90-vuotissynttäreille. ![]() ![]() Pohja 6 munaa 2 dl sokeria 1,5 dl vehnäjauhoja 1 dl perunajauhoja 2 tl leivinjauhetta Kostutus 2 dl maitoa 2 tl vanilliinisokeria Kakun väliin 3 dl mustikkahilloa Mustikkamousse 6 liivatelehteä 1 prk Flora Vispiä 2 dl turkkilaista jogurttia 1 dl sokeria 2 tl vanilliinisokeria 400 g mustikoita Kakun päälle 2 prk Flora Vispiä 1 prk maitorahkaa sokeria Vaahdota pohjaa varten munat ja sokeri. Sekoita munavaahdon joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada voideltuun jamkorppujauhotettuun kakkuvuokaan. Paista 175 asteessa 40 minuuttia. Leikkaa jäähtyneenä kolmeen osaan ja kostuta kakkulevyt vaniljamaidolla. Laita moussea varten liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Soseuta mustikat sauvasekoittimella. Vatkaa Vispi vaahdoksi. Lisää vaahdon joukkoon jogurtti, sokerit ja mustikkasose. Liuota liivatteet kiehuvan kuumaan veteen ja kaada mustikkavaahdon joukkoon. Sekoita hyvin. Levitä täytettä mustikkahillolla sivellyn pohjan päälle kahteen kerrokseen. Anna hyytyä seuraavaan päivään. Koristele kermapursotuksilla. ![]() ![]() Tässä kuvaa vielä mummin kahvipöydästä. Etualalla äitini tekemät liha- ja kalavoileipäkakut. 18.12.2008 - 14:34
Tämän kakun ohje oli ET-lehdessä nro 17/2008. Ohjeen lehteen on antanut Karoliinan Kahvimyllyn omistaja Pirjo Soilu. Tämä kakku on erittäin herkullinen itse tehdyn omenasoseen takia. Kannattaa kokeilla! Kakkua nautittiin mummini 90-vuotissynttäreillä tuossa naapurissa. Tarjouduin leivonnaisten lisäksi auttamaan tuomalla kahvikupit ja viemällä ne sitten juhlien lopuksi meille tiskikoneeseen. Mummi sanoi, ettei hän niin vanha ole, ettei itse osaa enää tiskata!
![]() Suklaakakkupohja 2 munaa 1 dl sokeria 1 dl vehnäjauhoja 1/2 dl tummaa kaakaojauhetta 1/2 tl leivinjauhetta 80 g hasselpähkinärouhetta 100 g tummaa suklaata 50 g voita Vaalea sokerikakkupohja 2 munaa 1 dl sokeria 1 dl vehnäjauhoja Omenasose 1,5 kg omenoita 1 dl sokeria 1 tl kanelia 1/2 dl vettä Omenamousse 6 liivatetta 3 dl kuohukermaa 1 prk Flora vanillaa 200 g valkosuklaata 2 dl omenasosetta Koristeeksi kuivattuja omenarenkaita tomusokeria Leivo ensin suklainen pohja. Vaahdota munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne vaahtoon. Lisää pähkinärouhe. Sulata voi ja suklaa kattilassa ja lisää vähän jäähtyneenä taikinaan. Levitä seos 28 cm halkaisijaltaan olevaan voideltuun ja leivitettyyn irtopohjavuokaan tai reunavuokaan. Paista 175 asteessa 15 minuuttia. Kumoa pohja jäähtymään. Valmista samaan pestyyn ja uudelleen voideltuun ja leivitettyyn vuokaan sokerikakkupohja. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon vehnäjauhot. Levitä seos vuokaan ja paista 175 asteessa 15 minuuttia. Valmista omenasose. Kuori ja lohko omenat. Laita omenalohkot kattilaan yhdessä veden ja sokerin ja kanelin kanssa. Keitä noin 20 minuuttia, kunnes omenat ovat pehmeitä. Jäähdytä. Käytä sosetta sekä kakkulevyjen pintaan että moussea maustamaan. Valmista mousse. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa toisessa kulhossa Flora Vanilla vaahdoksi. Sulata valkosuklaa mikrossa: lämmitä ensin 30 sekuntia, sekoita ja lämmitä 10 sekuntia kerrallaan, kunnes suklaa on sulanut. Yhdistä vaahdot ja hieman sulanut valkosuklaa. Kuumenna tilkka vettä kattilassa ja liutoa siihen pehmeät liivatelehdet. Lisää valkosuklaavaahtoon hyvin sekoittaen. Lisää vielä joukkoon 2 dl omenasosetta. Kokoa kakku. Nosta suklainen pohja irtopohjavuoan tai reunavuoan pohjalle. Levitä pintaan 1,5 dl omenasosetta. Nosta päälle vaalea sokerikakkupohja. Sivele pintaan taas 1,5 dl omenasosetta. Kaada lopuksi omena-valkosuklaamousse vuokaan. Tasoita pinta ja hyydytä kakku viileässä seuraavaan päivään. Koristele pinta kuivatuilla omenarenkailla ja tomusokerilla. ![]() |
Kirjoittaja
Olen 39-vuotias kahden lapsen äiti ja olen koulutukseltani luokanopettaja. Työskentelen 24 kolmasluokkalaisen kanssa. Olen aina pitänyt leipomisesta, mutta nyt opettelen myös koristelemaan kakkuja. Ohjeet on lehdistä, kirjoista ja muista leivontablogeista kerättyjä ja muokattuja. Leipomisen vastapainoksi harrastan liikuntaa; hiihtoa ja juoksua. Ja jos Suurlähettiläät ovat keikalla 100 km säteellä - tai välillä Hanko-Kittilä- , jää leipominen siltä päivältä! Voit ottaa minuun yhteyttä: openkahvila (@) gmail.com Tmi Open kahvila 5.1.2010 alkaen Lohjalla Y 2308917-5 Kävijälaskuri 21.7.2008 alkaen
Blogeja, joissa vierailen
Näissä käyn ostoksilla ja katselemassa...
Tunnustuksia
![]()
Tämän antoi minulle Iso O ja Mimmi Mutikainen. Kiitos!
Sain tämän tunnustuksen Kakkukioskin Krisseltä.
Tämän tunnustuksen sain Sweet Caken Eijalta ja Nooralta Nokke Kokkaa -blogista!
Tämä uusin tunnustus tuli Kakkukioskin Krisseltä ja Ekun keittiöstä.
Kiitos teille! ![]() Tämän taidepalkinnon sain Taikina Taivaasta ja Sweet Cakelta
Ensimmäinen kunniamaininta tuli Herkkukirpulta "uusille tuttavuuksille, jotka ovat aloittaneet bloginsa erikoisen hyvin ja joilta löytyy tarvittavaa innokkuutta" ![]() ![]() |
||