Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
30.04.2009 - 17:00

Tällä ohjeella teen joka vappu munkit perheellemme ja naapureille. Ohje on Pirkasta 5/1999. Alla olevasta ohjeesta tulee noin 20 munkkia. Tällä kertaa tein ohjeen nelinkertaisena. Munkit voi pakastaa ja sokeroida vasta sulatuksen jälkeen. Parhaita nämä kuitenkin minusta ovat vastapaistettuina.


100 g margariinia

2,5 dl maitoa

25 g hiivaa

1 dl sokeria

1/2 tl suolaa

1,5 tl kardemummaa

1 muna

7-8 dl vehnäjauhoja


Kypsentämiseen

2 l ruokaöljyä


Päälle

sokeria


Sulata rasva. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liuota siihen hiiva. Lisää sokeri, suola, kardemumma, muna ja sulanut rasva. Sekoita jauhot joukkoon ja vaivaa taikina sileäksi. Anna taikinan kohota liinalla peitettynä lämpimässä noin 30  minuuttia.

Vaivaa taikina pöydällä ja muotoile siitä tasapaksu tanko. Jaa taikina 20 yhtäsuureen palaan ja pyöritä pulliksi. Taputtele hiukan matalammiksi ja anna kohota liinan alla vielä noin 30 minuuttia.

Kuumenna sillä aikaa öljy 180 asteeseen. Ota kohonnut pulla ja paina sormi pullan keskeltä läpi. Suurenna reikää pyörittämällä rinkeliä etusormilla ympäri.

Pane rinkeli suoraan kuumaan öljyyn ja kypsennä 3 kpl kerrallaan. Kypsennä 1-2 minuuttia ja käännä, kun pinta on ruskea. Jatka kypsentämistä noin minuutti toiselta puolelta.

Nosta minkit reikäkauhalla talouspaperin päälle hetkeksi valumaan ja lisää seuraavat rinkelit öljyyn paistumaan. Sokeroi valmiit munkit kulhossa ja nauti siman kanssa.

26.04.2009 - 19:01

Kävin perjantaina Hyrylässä Confettin yksivuotissynttäreillä. Aika paljon tuli hankintoja tehtyä, olihan siellä erittäin hyviä tarjouksia ja kaikista tuotteista alennusta vähintään 20 prosenttia... Mukaan lähti myös sydänvuoka, jossa paistuu kerralla 6 jättimuffinia. Lauantain Tallinnanreissulta toin Kalevin Mustikka-valkosuklaata, jota käytin näihin muffineihin. Ohjeesta tulee 12 normaalia tai 6 jättimuffinia.


5 dl vehnäjauhoja

2 dl sokeria

3 tl leivinjauhetta

2 tl vanilliinisokeria

2 munaa

2,5 dl maitoa

1/2 dl juoksevaa margariinia

200 g Mustikka-valkosuklaata


Sekoita vehnäjauhot, sokeri, leivinjauhe ja vanilliinisokeri kulhossa. Vatkaa toisessa kulhossa munat kevyesti. Lisää munien joukkoon maito ja rasvasula. Sekoita näiden joukkoon kuivat aineet ja rouhittu suklaa. Kaada taikina muffinivuokiin tai voideltuun muffinipeltiin. Paista 200 asteessa normaalin kokoisia muffineita 15 minuuttia ja jättimuffineita 30 minuuttia.


26.04.2009 - 17:09

Pannacotta on herkkuani ja olen jo jonkin aikaa ajatellut tekeväni sen hyydytetyn kakun muotoon. Viimeisimmässä Koti ja Keittiö -lehdessä olikin sitten ohje kakkuun. Tein sen hieman muunneltuna, jätin limen pois ja laitoin mukaan vadelmia. Tämä suussasulava kakku kruunasi tänään helteisen grillaushetkemme.

Pohja

300 g kaurakeksejä

75 g margariinia


Pohjan päälle

200 g vadelmia


Täyte

8 liivatelehteä

6 dl kuohukermaa

1,5 dl sokeria

1 rkl vanilliinisokeria

2 prk Mascarponejuustoa

2 dl turkkilaista jogurttia


Koristeeksi

vadelmia

marenkeja


Murskaa keksit ja sekoita joukkoon sulatettu margariini. Painele keksiseos reunavuoan pohjalle. Kaada pohjan päälle jäiset vadelmat. Laita vuoka jääkaappiin täytteen teon ajaksi.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Kaada kermat kattilaan, lisää sokerit ja kuumenna kiehuvaksi, älä keitä. Sulata pehmenneet liivatelehdet kuuman kerman joukkoon. Anna jäähtyä hetki. Lisää kerma-liivateseokseen tuorejuusto ja jogurtti. (Voit jättää halutessasi Mascarponejuuston pois ja käyttää täytteeseen pelkästään turkkilaista jogurttia, yhteensä 6 dl.) Kaada juokseva täyte vuokaan pohjan päälle ja laita jääkaappiin vähintään 5 tunniksi. Koristele vadelmilla ja murskatuilla marengeilla.


24.04.2009 - 20:31

Joulun aikaan meillä on tapana tehdä riisimuromakeisia, mutta viime joululta se jostain syystä jäi. Tyttäreni ilmoitti menevänsä huomenna piknikille lähipuistoon kavereiden kanssa, ja sinne piti jokaisen viedä herkkuja. Kaksi kavereista on kananmunalle allergisia, joten riisimuromakeiset olivat hyvä vaihtoehto leivonnaisille. Tästä ohjeesta tuli tavallisiin muffinivuokiin 30 kpl.

250 g kookosrasvaa

4 dl tomusokeria

1 dl kaakaojauhetta

4 tl vanilliinisokeria

1 pss Marianne-rouhetta

10 dl riisimuroja


Sulata kookosrasva kattilassa. Ota kattila liedeltä ja lisää joukkoon ntomusokeri, kaakaojauhe, vanilliinisokeri ja Mariannerouhe. Sekoita tasaiseksi. Lisää lopuksi riisimurot. Täytä muffinivuoat riisimuroseoksella, koristele halutessasi nonparelleilla ja laita jääkaappiin jähmettymään.

22.04.2009 - 07:53

Tänään oli taas pieni syy juhlia ja leivoin pellillisen vadelmapiirakkaa. Ohjeen olen saanut muutama vuosi sitten eräältä oppilaaltani. Ensi kerralla teen päällisen marengin käyttämällä 4 valkuaista ja 3 dl sokeria, koska marenki on niiiin hyvää...


Pohja

2 munaa

2 keltuaista

2 dl sokeria

5 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

1 dl juoksevaa margariinia

1,5 dl piimää


Päälle

2 valkuaista

1,5 dl sokeria

1 tl vanilliinisokeria

6 dl vadelmia


Vatkaa ensin päällistä varten tuleva marenki, niin vatkaimia ei tarvitse välillä pestä. Erottele valkuaiset keltuaisista ja vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää vatkaamisen loppuvaiheessa sokerit.

Valmista pohjataikina. Vatkaa munat, keltuaiset ja sokeri vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Lisää myös margariini ja piimä. Sekoita tasaiseksi.

Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille. Sekoita valkuaisvaahdon joukkoon vadelmat ja lusikoi marenkiseos taikinan päälle tasaisin välein ja levitä lopuksi haarukalla peittämään taikinan pinnan. Paista piirakkaa 175 asteessa 30 minuuttia. Leikkaa neliöiksi.

20.04.2009 - 16:21

Äitini syntymäpäiville tein näitä lakkaleivoksia. Leivosten välissä on lakkahilloa, kondensoidusta maidosta keitettyä toffeeta ja kermavaahtoa. Tosi hyviä!


Pohja

6 munaa
1,5 dl sokeria
1 dl perunajauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta

Kostutus

2 dl omenamehua

Täyte

400 g kondensoitua maitoa
  1 prk Flora Vispiä
lakkahilloa

Koristelu

400 g lakkoja
2 dl vettä
1 dl hyytelösokeria

Keitä täytettä varten toffee kondensoidusta maidosta kattilassa. Ota säilykepurkista etiketti pois ja keitä tölkkiä kattilassa miedolla lämmöllä 3 tunnin ajan. Tarkista, että tölkki on koko ajan veden peitossa. Ota tölkki pois vedestä ja avaa varovasti.

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet siivilöiden. Levitä taikina leivinpaperilla vuorattuun uunipannuun. Paista 200 asteessa 10 - 15 minuuttia. Kumoa kypsä pohja sokeroidulle leivinpaperille. Anna jäähtyä. Leikkaa pohja keskeltä kahtia ja tasaa palojen
reunat. Laita toinen pohjapaloista suorakulmaisen reunavuoan sisään.

Kostuta toinen puolikas mehulla ja levitä pohjalle lakkahilloa. Levitä lakkahillon päälle jäähtynyt toffee ja kermavaahtoa. Nosta toinen puolikas täytteen päälle ja kostuta. Sipaise ohut kerros hilloa päällimmäiselle levylle. Levitä lakat hillon päälle. Kiehauta vesi kattilassa ja lisää siihen hyytelösokeri. Anna vielä kiehahtaa. Lusikoi seos lakkojen päälle. Leikkaa haluamasi kokoisia leivoksia.

17.04.2009 - 22:10

Tämä ohje on yksi suosikeistani. Ohje on vuosia sitten poimittu talteen Valion ohjevihkosesta.

Pohja

300 g kaurakeksejä

75 g margariinia


Täyte

6 liivatelehteä

3 limeä

1 prk Mascarponejuustoa tai maustamatonta tuorejuustoa

1,5 dl sokeria

1 rkl vanilliinisokeria

1 prk Flora Vispiä


Päälle

400 g vadelmia

2 dl hyytelösokeria

1 dl vettä


Hienonna keksit ja lisää joukkoon sulatettu margariini. Painele muruseos halkaisijaltaan 24 cm reunavuoan sisään.

valmista täyte. Laita liivetelehdet pehmiämään kylmään veteen. Raasta kahden limen kuori ja purista kolmen limen mehu. Sekoita raaste ja mehu tuorejuuston joukkoon. Lisää joukkoon myös sokerit. Vatkaa Flora Vispi vaahdoksi. Kuumenna tilkka vettä kiehuvaksi ja sulata siihen pehmenneet liivatelehdet. Kaada liivateseos tuorejuuston joukkoon. Sekoita samalla hyvin. Lisää lopuksi vaahdotettu Vispi. Kaada täyte pohjan päälle vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

lado jäiset vadelmat vieri viereen kakun päälle. Kuumenna vesi kiehuvaksi. Kaada hyyrelösokeri veden joukkoon ja kuumenna uudestaan kunnes seos kiehahtaa. Sivele kiillettä vadelmien päälle silikonisudilla tai lusikalla valuttamalla. Anna hyytyä jääkaapissa vielä hetki. Poista reunavuoka ja tarjoa kakku.

17.04.2009 - 22:09

Brita-torttu on perheemme kestosuosikki. Ensimmäisen kerran tein sitä kihlajaisiimme 17 vuotta sitten. Yleensä täytteenä on kermaa ja vadelmia, mutta nyt täytin tortun raikkaalla lemon curdilla ja säilykemandariineilla Taikinaterapiaa-blogin innoittamana.


Pohja

125 g voita

1 dl sokeria

2 keltuaista

1 dl maitoa

1,5 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta


Päälle

2 valkuaista

1,5 dl sokeria

1 tl vanilliinisokeria

pähkinärouhetta


Täyte

2 prk Flora vispiä

sokeria

lemon curdia

2 tlk mandariineja


Vaahdota voi ja sokeri. Lisää keltuaiset yksitellen joukkoon. Yhdistä leivinjauhe vehnäjauhoihin ja lisää seos vuorotellen maidon kanssa taikinaan. Levitä taikina kahdeksi ympyrän muotoiseksi levyksi kahdelle uunipellille leivinpaperin päälle. Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokerit ja vatkaa tasaiseksi. Levitä valkuaisvaahto pohjataikinan päälle ja ripottele pinnalle pähkinärouhe. Paista levyt uunissa 175 asteessa 15-20 minuuttia.

Anna pohjien jäähtyä ja laita leivinpaperin kanssa pakastimeen. Itse tein pohjat edellisenä päivänä pakkaseen, mutta voivat toki olla siellä pitempäänkin. Pakastettuja pohjalevyjä on helpompi käsitellä.

Vatkaa Vispit vaahdoksi ja mausta sokerilla. Ota pohjalevyt pakastimesta ja poista leivinpaperit. Laita alimmainen pohjalevy tarjoiluvadille marenkipuoli alaspäin ja levitä sille lemon curdia. Levitä sen päälle puolet mandariineista ja vaahdotettu Vispi. Ripottele pinnalle loput mandariinit ja paina päälle toinen pohjalevy. Anna vetäytyä hetki ennen tarjoilua. Ripottele pinnalle tomusokeria ja koristele ananaskirsikoilla.

17.04.2009 - 22:07

Tämä ohje on ollut pitkään kokeiltavien ohjeiden listalla. Tänään tuli vieraita, jotka saivat toimia koemaistajina. Ohje on Glorian Ruoja ja Viini -lehden ohjeesta muokattu.

Pohja


200 g tummaa suklaata

200 g suolatonta voita

3 kananmunaa

3 dl sokeria

2 dl vehnäjauhoja


Täyte


400g mascarponejuustoa

1,5 dl tomusokeria

2 munaa

2 rkl vanilliinisokeria


Sulata suklaa ja voi vesihauteessa. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Lisää hieman jäähtynyt suklaa-voiseos vaahdon joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Siivilöi vehnäjauhot taikinaan ja sekoita.

Sekoita täytteen ainekset keskenään. Levitä 3/4 suklaataikinasta vuokaan. Levitä mascarponetäyte taikinan päälle. Lisää loppu suklaaseos täytteen päälle. Tee taikinan pintaan veitsellä kuvioita. Paista uunin keskitasossa 175°C:ssa 50-60 min.

14.04.2009 - 11:52

Tämän kakun tein työkaverille, joka täytti 40 vuotta. Kakkua nautittiin opehuoneessamme. Ohje on sama kuin aiemminkin

 

13.04.2009 - 20:37

Viime viikon Levin reissulla tuli pari kertaa herkuteltua voisilmäpullilla. Pysähdyimme päivittäisellä 50 km hiihtolenkillä Lapinkylään, jossa nautimme uunituoretta pullaa ja mehua. Sen voimalla jaksoi lenkin loppuun asti. Tänään fiilistelin reissua ja paistoin 5 pellillistä pullia. Voisilmäpullia tein ensimmäistä kertaa.

Pullataikina
1 l maitoa

4 dl sokeria
2 munaa
1 rkl kardemummaa
2 tl suolaa
4 pss kuivahiivaa
27 dl vehnäjauhoja
300 g voita

Täyte

voita ja sokeria

Voiteluun
munaa


Pinnalle
sokeria


1. Sekoita +42 asteiseen (reilusti kädenlämpöiseen) maitoon muna, sokeri, kardemumma ja suola. Vispilöi taikinanesteeseen osa jauhoista, joihin kuivahiiva on sekoitettu. Lisää loput jauhot ja huoneenlämpöinen margariini. Alusta taikina tasaiseksi ja kimmoisaksi. Anna kohota liinan alla lämpimässä paikassa noin 40 minuuttia.
2. Kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa ilmakuplat pois.
3. Leivo taikinasta 40 pyöreää pullaa. Anna kohota liinan alla. Paina pulliin esim. snapsilasilla syvennys, ja laita syvennykseen 1 tl sokeria sekä nokare voita. Voitele pullat munalla ja ripottele pinnalle vielä sokeria.
4. Paista uunin keskitasolla 225 asteessa 10-15 minuuttia.

12.04.2009 - 16:44

Tämä kakku syötiin pääsiäissunnuntaina kahvipöydässä. Kakun koristeena olevat suklaapupt on ostettu Lidlistä.


Pohja


200 g Dominokeksejä

75 g voita


Täyte

5 liivatelehteä

1 prk Flora Vanillaa

400 g Mascarponejuustoa

1 dl appelsiinimarmeladia

1 prk veriappelsiinijogurttia

200 g valkosuklaata

1 dl appelsiinimehua


Kiille

3 liivatelehteä

3 dl appelsiinimehua


Murskaa keksit ja lisää keksimurujen joukkoon sulatettu rasva. Levitä seos reunavuoan sisään lautasen päälle.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota vaniljakastike ja sekoita joukkoon tuorejuusto, appelsiinijugurtti ja appelsiinimarmeladi. Sulata valkosuklaa mikrossa miedolla lämmöllä ja sekoita täytteen joukkoon. Kuumenna appelsiinimehu kiehuvaksi ja sulata siihen liivatteet. Jäähdyttele hetki ja sekoita täytteeseen. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa 3-4 tuntia tai seuraavaan päivään.

Anna kiilteen liivatteiden liota kylmässä vedessä. Kuumenna appelsiinimehusta ½ dl kiehuvaksi ja sulata liivatteet joukkoon. Yhdistä lopun mehun kanssa ja odota tarvittaessa hetki, jotta seos jäähtyy huoneenlämpöiseksi. Kaada sitten täytteen päälle. Anna hyytyä jääkaapissa noin 2 tuntia ennen kakun irrottamista vuoasta.

11.04.2009 - 19:48

Ukki ja Mummi tulivat meille kylään ja iltapalaksi söimme tätä poropiirakkaa. Ohje on Ruoka Pirkka -lehdestä.

Pohja

1 pkt ruispiirakkataikinaa


Täyte

200 g purjoa

200 g herkkusieniä

1 rs poron kylmäsavurouhetta (150g)

75 g Emmentalraastetta

1 tl mustapippuria

1 tl basilikaa


Munamaito

3 munaa

1 prk kolmen juuston kermaa


Pinnalle

75 g Emmentalraastetta


Sulata taikina ja painele se piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Pistele pohja haarukalla ja paista 200 asteessa 10 minuuttia.

valmista sillä aikaa täyte. Hienonna purjo ja herkkusienet. paista niitä pannulla, kunnes sienten neste haihtuu. Anna jäähtyä hetken ja lisää joukkoon mausteet, poro ja juustoraaste. Kaada vuokaan pohjan päälle.

Sekoita munat ja kerma keskenään ja kaada piirakan päälle. Ripottele pinnalle vielä juustoraastetta. Paista 200 asteessa 30 minuuttia. Tarjoa piirakka lämpimänä salaatin kanssa.

11.04.2009 - 17:29

Tämä torttu syötiin tänään jälkiruoaksi, kun avasimme grillikauden kummitytön perheen kanssa. Ohje on Ruoka-Pirkka -lehdestä.

Pohja

100 g voita

3/4 dl sokeria

1 muna

3,5 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta


Täyte

1 tlk maitorahkaa

1 tlk kermaa

3 munaa

1 sitruunan raastettu kuori

1/2 dl sitruunamehua

3/4 dl sokeria

2 tl vanilliinisokeria


Pinnalle

1 iso tlk persikanpuolikkaita

1 dl vettä

1/2 dl hyytelösokeria


Vatkaa pehmeä margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna hyvin vatkaten. Lisää jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe. Painele taikina piirasvuoan pohjalle ja reunoille.

Sekoita täytteen ainekset keskenään ja kaada pohjan päälle vuokaan. Paista 200 asteessa 30-40 minuuttia. Anna jäähtyä mieluiten seuraavaan päivään.

Valuta persikanpuolikkaat ja leikkaa ne viipaleiksi. Lado viipaleet tortun pinnalle. Kiehauta vesi kattilassa ja lisää hyytelösokeri joukkoon. Anna vielä kiehahtaa ja lusikoi sitten kiille persikoiden päälle.  Tarjoa torttu kylmänä.

10.04.2009 - 15:38

Siskoni ihana Viivi-tyttö juhlii tänään 3-vuotissynttäreitään. Hän toivoi "kissakakkua" ( ja sitten nimppareille haluan TiTi-kakun!) Kakun välissä vadelma- ja valkosuklaamousset.


Pohja

5 munaa

1 3/4 dl sokeria

2 dl vehnäjauhoja

1/2 dl perunajauhoja

1 tl leivinjauhetta


Kostutus

2 dl maitoa

2 tl vanilliinisokeria


Vadelmamousse

3 liivatelehteä

1/2 prk Flora Vispiä

1/2 prk ranskankermaa

1/2 prk Mascarponejuustoa

200 g vadelmia

1/2 dl sokeria

1 tl vanilliinisokeria


Valkosuklaamousse

2 munaa

0,5 dl sokeria

1 prk Flora Vispiä

200 g valkosuklaata

5 liivatelehteä


Kakun päälle

2 prk Flora Vispiä

pari tippaa Wiltonin pinkkiä pastaväriä

1 prk rahkaa

1/2 dl sokeria

2 tl vanilliinisokeria


Vaahdota kakkupohjaa varten munat ja sokeri. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja kaada voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Paista 175 asteessa 40 minuuttia. Anna kakun jäähtyä ja halkaise se kolmeen osaan. Kostuta palat vanilliinimaidolla.


Valmista vadelmamousse. Laita liivatelehdet pehmiämään kylmään veteen. Vaahdota kerma. Kaada sulaneet vadelmat toiseen kulhoon ja soseuta ne sauvasekoittimella. Lisää vadelmasoseen joukkoon ranskankerma, Mascarponejuusto ja sokerit. Liuota liivatelehdet kiehuvaan vesitilkkaan ja kaada ohuena nauhana hyvin sekoittaen vadelmaseoksen joukkoon. Lisää lopuksi vaahdotettu kerma. Kaada vadelmatäyte vuokaan alimman kakkupohjan päälle. laita jääkaappiin hyytymään hetkeksi.

Valmista valkosuklaamousse. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa Flora vispi vaahdoksi. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Yhdistä vaahdot ja sula suklaa, kaada lopuksi joukkoon ohuena nauhana vesitilkkaan sulatetut liivatelehdet. Kaada valkosuklaamousse kakkuvuokaan keskimmäisen kakkupohjan päälle ja paina päällimmäinen kakkulevy päälle. Anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

Vatkaa Vispit vaahdoksi ja lisää rahka ja sokerit. Levitä lastalla kakun päälle ja reunoille. Pursota reunat ja koristele kakku. Pursotukset tein Städterin 14mm tähtityllalla ja lehtityllalla.

Tässä kuva kahvipöydän makeasta päästä.

10.04.2009 - 15:00

Vaaleanpunaisella synttäriteemalla jatketaan...


Pohja

175 g kaurakeksejä

75 g margariinia


Punaherukkatäyte

300 g punaherukoita

1 prk Flora Vispiä

300 g Mascarponejuustoa

1 prk Creme Fraichea

2 dl sokeria

2 tl vanilliinisokeria

6 liivatelehteä


Koristelu

1 levy valkoista suklaata raastettuna


Sulata margariini ja murskaa keskit. Sekoita rasva ja keksimurut ja painele reunavuoan pohjalle.

Laita liivatelehdet pehmiämään kylmään veteen. Soseuta punaherukat sauvasekoittimella. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää joukkoon sokerit, tuorejuusto ja ranskankerma. Lisää vaahtoon myös viinimarjat. Kiehauta tilkka vettä kattilassa ja sulata siihen pehmenneet liivatelehdet. Kaada ohuena nauhana punaherukkavaahdon joukkoon. Kaada pohjan päälle vuokaan ja anna hyytyä kylmässä yön yli.

Raasta valkosuklaa ja ripottele kakun päälle. Koristele haluamallasi tavalla. Tämä kakku tarjottiin Hello Kitty -teeman mukaan valmiilla kakkukoristeella ja marsipaaniperhosilla.


10.04.2009 - 14:37

Näitä mariannemuffineita olen tehnyt ennenkin ja tänään synttäreitään juhliva 3-vuotias piti näistä silloinkin. Siispä näitä tarjotaan tänään hänen synttäreillään. Vuoat on ostettu Confetista. Marsipaaniperhoset olen tehnyt itse muotilla.


2 munaa
1,5 dl sokeria
1 dl maitoa
50 g juoksevaa margariinia
1,5 tl leivinjauhetta
3,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kaakaojuomajauhetta
1 pss Marianne crushia

Vaahdota munat ja sokeri. Lisää maito ja juokseva margariini. Sekoita jauhot keskenään ja siivilöi taikinaan. Lisää Marianne. Sekoita tasaiseksi ja kaada muffinivuokiin. Paista 200 asteessa 20 min.Koristele haluamallasi tavalla.


10.04.2009 - 13:00

Tein näitä Hello Kitty -keksejä siskoni 3-vuotiaan tyttären synttäreille. Ohje on Ebeltä Mansikkamäestä. Häneltä opiskelin myös keksien koristelua. Vaatii vielä harjoittelua...


Toffeekeksit
250 g voita tai margariinia pehmennettynä
1,5 dl fariinisokeria
3/4 dl sokeria
1 kananmuna
2 tl vanilliinisokeria
7 dl vehnäjauhoja
2 Dumle-suklaalevyä sulatettuna
2 rkl maitoa
1/2 tl leivinjauhetta

Kuorrute

5 dl tomusokeria

2 rkl sitruunamehua

pastavärejä

Vatkaa voi, sokerit, muna ja vanilliinisokeri suuressa kulhossa vaaleaksi ja kuohkeaksi. Lisää jauhot, sulatettu suklaa, maito ja leivinjauhe. Peitä kulho kelmulla ja anna olla jääkaapissa 3-4 tuntia tai yön yli.


Kaaviloi taikina n.1/2 cm paksuiseksi ja ota haluammillasi muoteilla paloja. Taikinaa kannattaa ottaa vain osa kerrallaan ja jättää loput jääkaappiin, ettei taikina pehmene liikaa. Laita pikkuleivät leivinpaperin päälle uunipellille. Paista pikkuleivät 180 asteessa 6-7 minuuttia tai kunnes niiden reunat ovat kullanruskeita. Anna jäähtyä ja koristele mieleiselläsi tavalla.

Koristeluun otin oppia Ebeltä.

10.04.2009 - 11:37

Tämä ohje on työkaveriltani, joka on taitava kahvikakkujenkin leipoja. Ohjeesta tulee yksi iso tai kaksi pienempää kahvikakkua.


500g margariinia

5dl sokeria

6 munaa

2dl perunajauhoja

4dl vehnäjauhoja

3tl leivinjauhetta

4tl vanilliinisokeria

2 purkkia Piltti-aprikoosisosetta


Vaahdota rasva ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Lisää taikinaan aprikoosisose. Paista 175 asteessa noin tunti. Anna jäähtyä ennen kumoamista.

02.04.2009 - 16:05

Kummipoika toivoi nimipäivilleen Turtles-kakun. Kakkukuvassa piti olla ehdottomasti Rafaello, koska se on "Turtseleista" paras! Kakun välissä kuningatarmoussea. Kakun reunassa on pursotusten välissä keksejä, jotka kuvaavat Turtlesien käyttämiä bo-sauvoja.

Tämän kakun myötä lähden neljäksi päiväksi Leville nauttimaan keväthangista! Suurlähettiläät sattuvat olemaan keikalla Hullu Poro Areenalla peräti 2 kertaa reissuni aikana...

Palaan ensi keskiviikkona leipomaan, jolloin vuorossa on 3-vuotiaan tytön synttäritarjoilut.


Pohja

5 munaa

1 3/4 dl sokeria

2 dl vehnäjauhoja

1/2 dl perunajauhoja

1 tl leivinjauhetta


Kostutus

2 dl maitoa

2 tl vanilliinisokeria


Kuningatarmousse

6 liivatelehteä

1 prk Flora vanillaa

1 prk rahkaa

1 prk Mascarponejuustoa

200 g mustikoita

200 g vadelmia

1 dl sokeria

2 tl vanilliinisokeria


Kakun päälle

2 prk Flora Vispiä

pari tippaa Wiltonin vihreää pastaväriä

1 prk rahkaa

1/2 dl sokeria

2 tl vanilliinisokeria

Vaahdota kakkupohjaa varten munat ja sokeri. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja kaada voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Paista 175 asteessa 40 minuuttia. Anna kakun jäähtyä ja halkaise se kolmeen osaan. Kostuta palat vanilliinimaidolla.

Valmista kuningatarmousse. Laita liivatelehdet pehmiämään kylmään veteen. Vaahdota Flora vanilla. Kaada sulaneet mustikat ja vadelmat toiseen kulhoon ja soseuta ne sauvasekoittimella. Lisää Vanillavaahdon joukkoon sokerit, Mascarponejuusto ja rahka sekä soseutetut marjat. Liuota liivatelehdet kiehuvaan vesitilkkaan ja kaada ohuena nauhana hyvin sekoittaen vaahdon joukkoon. Kaada puolet täytteestä alimman pohjalevyn päälle reunavuoan sisään, paina päälle keskimmäinen kakkulevy. Kaada vuokaan sitten loput moussesta ja paina päälle ylin kakkulevy. Laita jääkaappiin hyytymään.

Vatkaa Vispit vaahdoksi ja lisää rahka ja sokerit. Levitä lastalla kakun päälle ja reunoille. Pursota reunat ja koristele kakku. Pursotukset tein Städterin 14mm tähtityllalla.


Kirjoittaja

Olen 39-vuotias kahden lapsen äiti ja olen koulutukseltani luokanopettaja. Työskentelen 24 kolmasluokkalaisen kanssa. Olen aina pitänyt leipomisesta, mutta nyt opettelen myös koristelemaan kakkuja. Ohjeet on lehdistä, kirjoista ja muista leivontablogeista kerättyjä ja muokattuja. Leipomisen vastapainoksi harrastan liikuntaa; hiihtoa ja juoksua. Ja jos Suurlähettiläät ovat keikalla 100 km säteellä - tai välillä Hanko-Kittilä- , jää leipominen siltä päivältä!

Voit ottaa minuun yhteyttä: openkahvila (@) gmail.com

Tmi Open kahvila 5.1.2010 alkaen Lohjalla

Y 2308917-5

Kävijälaskuri 21.7.2008 alkaen
Kävijälaskuri
Kakkujani












































Sivupohjani sain täältä



Tunnustuksia
Tämän antoi minulle Iso O ja Mimmi Mutikainen. Kiitos!


Sain tämän tunnustuksen Kakkukioskin Krisseltä.

Tämän tunnustuksen sain Sweet Caken Eijalta ja Nooralta Nokke Kokkaa -blogista!


Tämä uusin tunnustus tuli Kakkukioskin Krisseltä ja Ekun keittiöstä.
Kiitos teille!




Tämän taidepalkinnon sain Taikina Taivaasta ja Sweet Cakelta


 Ensimmäinen kunniamaininta tuli Herkkukirpulta

"uusille tuttavuuksille, jotka ovat aloittaneet bloginsa erikoisen hyvin ja joilta löytyy tarvittavaa innokkuutta"




Open luokka -blogini

Tästä pääset Open luokkaan:

kuvis- ja askartelutöitä