|
|
|||
|
31.05.2009 - 22:58
Tässä kesän ensimmäinen mansikkakakku, jonka täytteenä mansikoiden lisäksi aiemmin tekemääni raparperihilloa. Kokosin kakun muutamassa minuutissa. Kakkua nautittiin mökillä jälkiruoaksi. Oli samalla kummipojan huomisen nimipäivän kunniaksi tehty ja hän oli kakkua myös nauttimassa äitinsä kanssa. Huomenna lähdemme perheen kanssa lomamatkalle etelän aurinkoon. Palaan reissusta juhannusviikolla jälleen leipomaan. Aurinkoa myös tänne Suomen suveen!
Pohja 4 munaa 1,5 dl sokeria 1,5 dl vehnäjauhoja 1/2 dl perunajauhoja 1/2 tl leivinjauhetta Kostutus 2 dl maitoa 2 rkl vanilliinisokeria Kakun väliin raparperihilloa mansikoita 1 prk Flora Vispiä Kakun päälle 1 prk Flora Vispiä mansikoita Vaahdota kakkupohjaa varten munat ja sokeri. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja kaada voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Paista 175 asteessa 40 minuuttia. Anna kakun jäähtyä ja halkaise se kolmeen osaan. Kostuta palat vanilliinimaidolla. Täytä kakku. Laita väliin ensin raparperihilloa, sitten mansikoita ja päälle kermavaahtoa. Täytä toinen väli samoin. Levitä kakun päälle ja reunoille kermavaahtoa. Asettele mansikkaviipaleet kakun päälle ja pursota kakun reunat. 30.05.2009 - 08:12
Tämäkin kakku meni ylioppilasjuhliin. Täytteenä mustikkamoussea ja toivomuksena oli saada samantapainen kakku kuin Sanna Sténille tekemäni. Väritoiveet valkoinen, turkoosi ja kulta.
Pohja 30.05.2009 - 08:10
Samoihin ylioppilasjuhliin meni vielä tämäkin kakku. Täytteenä vadelmaa ja kinuskimoussea. Koristeena marsipaani, johon olen painanut kuvion muovisella kuviomatolla. Kukat ovat myös marsipaania.
Pohja 6 munaa 2 dl sokeria 2,5 dl vehnäjauhoja 1/2 dl perunajauhoja 1 tl leivinjauhetta Kostutus 2 dl maitoa 2 rkl vanilliinisokeria Kakun väliin 2 dl vadelmahilloa 200 g vadelmia valmista kinuskikastiketta Kinuskimousse 8 liivatelehteä 1 prk Flora Vispiä 1 prk Mascarponejuustoa 2 dl valmista kinuskikastiketta 1/2 dl sokeria 2 tl vanilliinisokeria Kakun päälle 1 dl Flora Vispiä 400 g valkoista marsipaania Vaahdota kakkupohjaa varten munat ja sokeri. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja kaada voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Paista 175 asteessa 40 minuuttia. Anna kakun jäähtyä ja halkaise se kolmeen osaan. Kostuta palat vanilliinimaidolla. Valmista kinuskimousse. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma ja lisää sen joukkoon tuorejuusto, sokerit ja kinuskikastike. Sulata pehmenneet liivatelehdet kiehuvaan veteen ja lisää seos kinuskivaahdon joukkoon. Sekoita hyvin. Täytä kakku laittamalla kakun väliin aina ensin vadelmahilloa ja vadelmia ja valuta päälle kinuskikastiketta. Lopuksi levitä päälle kinuskimoussea. Paina päälle ylin pohjalevy ja anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Vaahdota Vispi ja levitä se kakun päälle ja reunoille. Kauli marsipaani pyöreäksi levyksi ja paina marsipaanin pintaan kuvio muoviliinalla tms. Nosta marsipaanilevy kakun päälle ja painele kädellä kakun reunoille. Koristele. 29.05.2009 - 18:55
Näitä tein kaksi ylioppilasjuhliin. Juhlien teemaväri oli turkoosi, valkoinen ja kulta. Näihin kakkuihin toivottiin suklaaperhosia ja ripaus kultaa. Ohje on sama kuin aiemminkin, mutta laitan sen tähän vielä.
Pohja 6 munaa 3 dl sokeria 1,5 dl juoksevaa margariinia 2 1/4 dl vehnäjauhoja 1,5 tl leivinjauhetta 1 dl tummaa kaakaojauhetta Kostutukseen 1 dl appelsiinimehua Suklaamousse 2 liivatelehteä 175 g tummaa suklaata 1/2 dl vahvaa kahvia 2 keltuaista 2 valkuaista 2 dl kuohukermaa 2 rkl sokeria Vaahdota munat ja sokeri. Lisää vaahtoon margariini ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa 35 minuuttia. Anna jäähtyä. Laita liivatelehdet pehmiämään kylmään veteen. Sulata suklaa vesihauteessa. Lisää kahvi ja pehmenneet liivatteet. Anna jäähtyä hetki ja lisää sitten keltuaiset. Vaahdota valkuaiset kulhossa kiinteäksi vaahdoksi. Vaahdota kerma ja sokeri toisessa kulhossa. Lisää vaahdot suklaaseokseen ja sekoita tasaiseksi. Halkaise kakkupohja kahteen osaan. Kostuta mehulla. Laita alimmainen pohja reunavuoan pohjalle ja kaada suklaamousse sen päälle. Laita hetkeksi hyytymään jääkaappiin. Laita sitten toinen kakkupohja päälle ja peitä kelmulla. Anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Koristele kakun pinta suklaakoristeilla. Lado kakun reunalle rullan muotoisia keksejä ja sido kaunis nauha kakun ympärille. 28.05.2009 - 16:37
Tähän kakkuun kokeilin tulevien ylioppilaskakkujen täytettä. Kinuskimoussen ohje on sovellettu Ullan Unelmakakut-kirjasta.
Pohja 4 munaa 1,5 dl sokeria 1,5 dl vehnäjauhoja 1/2 dl perunajauhoja 1/2 tl leivinjauhetta Kostutus 2 dl maitoa 2 rkl vanilliinisokeria Kakun väliin 2 dl vadelmahilloa 200 g vadelmia Kinuskimousse 8 liivatelehteä 1 prk Flora Vispiä 1 prk Mascarponejuustoa 2 dl valmista kinuskikastiketta 1/2 dl sokeria 2 tl vanilliinisokeria Kakun päälle 1 dl Flora Vispiä 400 g valkoista marsipaania Vaahdota kakkupohjaa varten munat ja sokeri. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja kaada voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Paista 175 asteessa 40 minuuttia. Anna kakun jäähtyä ja halkaise se kolmeen osaan. Kostuta palat vanilliinimaidolla. Valmista kinuskimousse. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma ja lisää sen joukkoon tuorejuusto, sokerit ja kinuskikastike. Sulata pehmenneet liivatelehdet kiehuvaan veteen ja lisää seos kinuskivaahdon joukkoon. Sekoita hyvin. Täytä kakku laittamalla kakun väliin aina ensin vadelmahilloa ja vadelmia ja sen päälle kinuskimoussea. Paina päälle ylin pohjalevy ja anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Vaahdota Vispi ja levitä se kakun päälle ja reunoille. Kauli marsipaani pyöreäksi levyksi ja paina marsipaanin pintaan kuvio muoviliinalla tms. Nosta marsipaanilevy kakun päälle ja painele kädellä kakun reunoille. Koristele. 28.05.2009 - 16:22
Nämä olivat tosi hyviä! Raparperihillo kannattaa keitellä viimeistään edellisenä päivänä. Pohjalevyn pakastaminen helpottaa leivosten tekoa, sillä muuten pohjalevy on kovin hauras.
Pohja 250 g margariinia 2 dl sokeria 6 keltuaista 3 dl vehnäjauhoja 4 tl leivinjauhetta 2 dl maitoa Marenki 6 valkuaista 3 dl sokeria Raparperihillo 500 g raparperipaloja 2,5 dl hillosokeria 1 dl fariinisokeria Väliin lisäksi 1 prk Flora Vispiä 1/2 dl sokeria Valmista raparperihillo. Laita raparperipalat kattilaan ja kaada sekaan sokerit. Keitä 10 minuuttia ja anna jäähtyä puolisen tuntia. Kaada hillo kuumennettuun tölkkiin, sulje tiiviisti ja jäähdytä. Säilytä viileässä. Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää keltuiaset yksitellen hyvin vatkaten. Lisää jauhot, leivinjauhe ja maito. Sekoita hyvin. Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle. Vaahdota valkuaiset sokerin kanssa kovaksi vaahdoksi noin 5 minuuttia. Levitä marenki taikinapohjan päälle. Paista 175 asteessa 30 minuuttia. Jäähdytä. Pakasta pohjalevy leivinpepereineen päivineen, jotta sitä on helpompi käsitellä. Ota pohjalevy pakastimesta. Leikkaa levy jäisenä kahteen osaan. Käännä toinen levy tarjottimelle leivinpaperi ylöspäin. Poista leivinpaperi. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta sokerilla. Levitä pohjalevylle ensin 2-3 dl raparperihilloa ja sen päälle kermavaahto. Poista toisesta pohjalevystä leivinpaperi ja nosta se kermavaahdon päälle. Laita torttu jääkaappiin tunniksi sulamaan. Leikkaa ennen tarjoilua leivoksiksi. 28.05.2009 - 16:00
3 pkt grahampaahtoleipää Täyte 1: Kinkkutäyte 500 g palvikinkkua palana 1 tlk sinappi-kurkkusalaattia 1 prk ranskankermaa 200 g ruohosipulituorejuustoa Täyte 2: 1 prk Italiansalaattia Kostutus 2 dl vettä 1 rkl sitruunamehua Kuorrutus 600 g ruohosipulituorejuustoa 2 prk ranskankermaa Koristelu salaatinlehtiä herneenversoja ohuita kinkkusiivuja ohuita meetwurstisiivuja kirsikkatomaatteja vihreitä viinirypäleitä Valmista kinkkutäyte. Hienossa palvikinkku monitoimikoneessa. Lisää joukkoon loput kinkkutäyteen ainekset. Leikkaa paahtoleivistä reunat pois. Lado tarjottimelle ensimmäinen kerros leipiä. Tässä kakussa on 3 x 3,5 leipää joka kerroksessa. Kostuta alin leipäkerros ja levitä päälle puolet kinkkutäytteestä. Lado taas kerros leipiä ja levitä toiseen väliin Italiansalaatti. Viimeiseen väliin tulee taas kinkkutäytettä. Lado vielä päälle yksi paahtoleipäkerros. Kiedo kakun päälle kelmu ja anna makujen tasaantua jääkaapissa seuraavaan päivään. Vatkaa ranskankermat ja tuorejuustot vaahdoksi 5 minuuttia. Levitä kuorrutetta kakun päälle ja reunoille. Pursota lopulla kuorrutteella kakun reunat. Koristele. 26.05.2009 - 22:42
Meillä ihasteltiin tänään Me&I vaatteita. Tässä alla kutsuille tekemäni tarjottavat. Ohjeita kirjoittelen huomenna... Vadelma-kinuskimoussekakku
Raparperi-Brita -leivokset
Kinkkuvoileipäkakku
23.05.2009 - 16:53
Näitä tein tänään perheelle lauantaiherkuiksi. Ohje on joskus Kotiliedestä leikattu talteen. Tein nämä muffinit jättimuffinipellillä (Clas Olsson), ja ohjeesta tuli 5 kpl todella isoja leivonnaisia. Normaalikokoisia ohjeesta tullee noin 10-13 kpl.
2 dl raparperipaloja 1/2 dl appelsiinimehua 150 g voita 2 dl sokeria 3 munaa 3,5 dl vehnäjauhoja 2 t leivinjauhetta 100 g valkosuklaata rouhittuna 1 dl kermaa tai maitoa
Kuorrute 1 dl turkkilaista jogurttia 2 rkl tomusokeria pari tippaa sinistä elintarvikeväriä
Koristeeksi orvokin kukkia valkosuklaarouhetta Paloittele raparperit ja laita ne appelsiinimehun kanssa kattilaan. Keitä 5 minuuttia. Anna jäähtyä hiukan. Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon munat yksitellen ja hyvin vatkaten. Sekoita taikinaan myös vehnäjauhot ja leivinjauhe sekä kerma. Lisää lopuksi vielä raparperisose. Jaa taikina muffinivuokiin ja paista 225 asteessa noin 15 minuuttia. Jättimuffineita paistoin 25 minuuttia. 22.05.2009 - 07:51
Tähän kiitoskakkuun laitoin levyn Maraboun Sommar -mansikkasuklaata. Kakun ohje on hyvä kahvikakun perusohje, johon voi vaihdella suklaata maun mukaan.
400g margariinia 5 dl sokeria 6 kananmunaa 8 dl vehnäjauhoja 4 tl vanilliinisokeria 2 tl leivinjauhetta 4 rkl kaakaojauhetta 1 prk kermaviiliä 200 g Mansikkasuklaata ( 1 levy ) Vaahdota rasva ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen voimakkaasti vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää rasvaseokseen vuorotellen kermaviilin kanssa. Rouhi suklaa pieniksi paloiksi ja lisää lopuksi taikinaan. Kaada taikina voideltuun vuokaan ja paista uunissa alatasolla 175 asteessa noin tunti. Anna jäähtyä ja kumoa. Koristele haluamallasi tavalla. 22.05.2009 - 07:45
Tämän ohjeen löysin Dagens muffin -sivuilta.
5 dl vehnäjauhoja Lämmitä uuni 200 asteeseen. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja sokeri. Sekoita munat, voi ja kermaviili kevyesti ja lisää seos kuiviin aineksiin. Sekoita raparperi joukkoon. Lusikoi taikina voideltuun 12 kpl amerikanmuffinivuokaan. Paista uunin keskitasolla noin 20 minuuttia. 20.05.2009 - 16:10
Tämän piirakan vein tänään töihin. Ohje on Kaarina Roinisen Parhaat kotileivonnaiset -kirjasta ja siellä nimeltään Talkooväen piirakka.
Pohja 4 munaa 2 dl sokeria 5 dl vehnäjauhoja 2 tl leivinjauhetta 1 dl juoksevaa margariinia 1 dl maitoa Päälle 1 l raparperipaloja Muruseos 1 dl juoksevaa margariinia 1,5 dl fariinisokeria 1 dl vehnäjauhoja vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja rasva ja maito. Levitä taikina leivinpaperin päälle pellille. Ripottele taikinan päälle raparperipalat. Sekoita juoksevaan margariiniin fariinisokeri ja vehnäjauhot. Ripottele muruseos raparperien päälle. Paista piirakkaa 225 asteessa 25 minuuttia. 19.05.2009 - 08:11
Näitä tein, kun raparperipiirakasta jäi ylimääräisiä valkuaisia. Ohje on työkaverilta.
3 valkuaista 6 dl tomusokeria 1 1/4 tl omenaviinietikkaa Erottele valkuaiset keltuaisista ja lisää valkuiset kulhoon. Lisää siivilöidystä tomusokerista 2 dl valkuaisten joukkoon ja vatkaa muutama minuutti. Lisää loput tomusokerista ja vatkaa vielä noin 5 minuuttia. Lisää omenaviinietikka ja vatkaa vielä hetki. Pursota leivinpaperilla vuodatulle pellille ruusukkeita ja paista kiertoilmalla 80 asteessa noin 1,5 tuntia. 19.05.2009 - 07:56
Sain ihanalta työkaveriltani 2 kiloa raparperejä, ja nyt sitten tulee tehtyä useampi raparperipiirakka sekä kotiin että töihin. Tähän ohjeeseen tulee 3 keltuaista, joten samalla kannattaa tehdä valkuaisista marenkeja!
Pohja
150 g margariinia
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1,5 dl sokeria
Täyte
4 raparperin vartta 1 prk Mascarponejuustoa 3 keltuaista 1 dl sokeria 2 tl vanilliinisokeria
Valmista murotaikina. Vaahdota rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna hyvin vatkaten. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää seos taikinaan. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Paloittele raparperit ja ripottele ne pohjataikinan päälle. Ripottele raparpien päälle 1/2 dl sokeria. Sekoita Mascarponejuusto, keltuaiset, vanilliinisokeri ja 1/2 dl sokeria keskenään ja kaada raparperien päälle. Paista 200 asteessa 30-35 minuuttia. Anna jäähtyä ja nauti. 18.05.2009 - 22:01
Tein mariannemarenkeja tyttären piano-opettajalle kiitokseksi hyvästä opetuksesta. Ohje sama kuin aiemminkin, mutta nyt pursottelin valkuaisvaahdon isolla tähtityllalla. Toivottavasti marengit maistuvat!
6 valkuaista 6 dl sokeria 2 tl omenaviinietikkaa 1 dl Mariannecrushia Kaada valkuaiset ja 2 dl sokeria kulhoon ja vatkaa niitä pari minuuttia. Lisää loput sokerit ja vatkaa vielä noin 8 minuuttia. Lisää omenaviinietikka ja vatkaa vielä hetki. Lisää valkuaisvaahdon joukkoon Mariannecrush. Pursota tähtityllalla ruusukkeita leivinpaperin päälle pellille. Paista kiertoilmauunissa 75 asteessa 2,5 tuntia. Tästä ohjeesta tuli 2 pellillistä marenkeja. 15.05.2009 - 06:58
Tämä kakku meni eläkkeelle siirtymistään juhlivalle. Marsipaani on maalattu kultaisella tomuvärillä ja siihen on painettu puunsyykuvio. Liljat ovat myös marsipaania. Välissä vadelma- ja valkosuklaamousset. Yritin keksiä jotain aiheeseen sopivaa teemaa ja ideaa kakkuun, ja sainkin työkaverilta hyvän idean laittaa lakipykäliä lakiasioiden kanssa työskennelleen miehen kakkuun. Tein muutamia lakipykäliä marsipaanista ja suklaasta, mutta en saanut niitä tyylikkäästi yhdistettyä kakkuun, joten jätin ne pois. Pursotuksiin olen käyttänyt kolmea eri tyllaa; koripunos-, lehti- ja 14mm tähtityllaa. Kakun mukana toivotan nautinnollisia eläkepäiviä!
Pohja Vadelmamousse
Valmista vadelmamousse. Laita liivatelehdet pehmiämään kylmään veteen. Vaahdota kerma. Kaada sulaneet vadelmat toiseen kulhoon ja soseuta ne sauvasekoittimella. Lisää vadelmasoseen joukkoon ranskankerma, Mascarponejuusto ja sokerit. Liuota liivatelehdet kiehuvaan vesitilkkaan ja kaada ohuena nauhana hyvin sekoittaen vadelmaseoksen joukkoon. Lisää lopuksi vaahdotettu kerma. Kaada täyte kakun ensimmäiseen väliin ja laita jääkaappiin valkosuklaamoussen valmistamisen ajaksi. Valmista valkosuklaamousse. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa Flora vispi vaahdoksi. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Yhdistä vaahdot ja sula suklaa, kaada lopuksi joukkoon ohuena nauhana vesitilkkaan sulatetut liivatelehdet. Kaada täyte kakun toiseen väliin ja paina päällimmäinen kakkulevy päälle. Anna kakun hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Vatkaa Vispit vaahdoksi ja levitä lastalla kakun päälle ja reunoille. Siirrä kaulittu marsipaanilevy kakun päälle, samoin kukat. Pursota kakun reunat.
14.05.2009 - 15:16
Uusimmassa ruotsinkielisessä Hemmets-lehdessä oli tämä ihana ohje. Muottina leivoksille käytin tavallista piirtoheitinkalvoa, jonka leikkasin pituussuunnassa kahtia. Kalvo vain renkaaksi pohjapalan ympärille ja teipillä kiinni.
Pohja 150 g voita 2 munaa 2,5 dl sokeria 2 dl vehnäjauhoja 1 dl kaakaojauhetta 1 rkl vanilliinisokeria 1 tl leivinjauhetta Vadelmamousse 200 g vadelmia 2 liivatelehteä 3 dl kuohukermaa 1/2 dl tomusokeria Koristeeksi mansikoita suklaakoriste Valmista pohja. Sulata voi ja anna sen jäähtyä. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi ja lisää sekaan keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sulatettu rasva. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja paista 175 asteessa 30 minuuttia. Jäähdytä. Ota pyöreällä muotilla pohjakakusta neljä palaa. Kiedo pohjapalojen ympärille muovikalvot ja teippaa kiinni. Valmista täyte. Soseuta vadelmat. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen 10 minuutiksi. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sulata pehmenneet liivatelehdet kiehuvan kuumaan vesitilkkaan. Kaada liivateseos ohuena nauhana hyvin sekoittaen vadelmasoseen joukkoon. Sekoita mukaan myös kermavaahto. Kaada vadelmamousse pohjien päälle kalvoreunuksen sisään. Laita jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi. Koristele. 12.05.2009 - 20:26
Kaupasta löytyi taas uutta suklaata ja maistamisen jälkeen pääsi taas leivonnaisiiin. Salmiakkipätkiksestä voit tehdä myös Pätkiskakun, mutta nyt tein kakun sijaan muffineita.
3,5 dl vehnäjauhoja 2 dl sokeria 1 rkl kaakaojauhetta 2 tl leivinjauhetta 2 tl vanilliinisokeria 1 dl maitoa 2 munaa 100 g margariinia sulatettuna 4 kpl Salmiakki-Pätkistä
09.05.2009 - 11:28
6-vuotias poika toivoi syntymäpäivilleen "viidakkosafarimaasturikakkua". Kuva on maalattu marsipaanille ja koristeet ovat valmiita sokerikoristeita. Ylänurkassa olevat koristeet on tilattu Ullanunelmasta. Kakku on kooltaan 25 x 25 cm.
Pohja 5 munaa 1 3/4 dl sokeria 2 dl vehnäjauhoja 1/2 dl perunajauhoja 1 tl leivinjauhetta Kostutus 2 dl maitoa 1 rkl vanilliinisokeria Kakun väliin 2 prk kuningatar-Pilttiä Vadelmamousse 6 liivatelehteä 1 prk Flora Vispiä 1 prk ranskankermaa 200 g maustamatonta tuorejuustoa 400 g vadelmia 1 dl sokeria 2 tl vanilliinisokeria Kakun päälle 2 prk Flora Vispiä pari tippaa Wiltonin vihreää pastaväriä 1 prk rahkaa 1/2 dl sokeria 2 tl vanilliinisokeria Vaahdota kakkupohjaa varten munat ja sokeri. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja kaada voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Paista 175 asteessa 40 minuuttia. Anna kakun jäähtyä ja halkaise se kolmeen osaan. Kostuta palat vanilliinimaidolla.
09.05.2009 - 09:32
Taannoisella shoppailukierroksella Confettiin ja Kokkipuotiin pyörähdimme myös Fazerin kahvilan kautta. Siellä näimme tällaisia jättimäisiä Mariannemarenkeja, joista työkaverini sitten kehitteli tämän ohjeen. Ovat kyllä erittäin herkullisia. Ja kun eilisestä Carbonara-kastikkeesta jäi kolme valkuaista käyttämättä, päätin tehdä näitä itse ensimmäistä kertaa. Kiitos ohjeesta Merjalle!
3 valkuaista 3 dl sokeria 1 tl omenaviinietikkaa 1 dl Mariannecrushia Kaada valkuaiset ja 1 dl sokeria kulhoon ja vatkaa niitä pari minuuttia. Lisää loput sokerit ja vatkaa vielä noin 8 minuuttia. Lisää omenaviinietikka ja vatkaa vielä hetki. Lisää valkuaisvaahdon joukkoon Mariannecrush. Ota lusikalla isoja kekoja pellille leivinpaperin päälle. Paista kiertoilmauunissa 75 asteessa 2,5 tuntia. Tästä ohjeesta tulee 9 isoa marenkia. |
Kirjoittaja
Olen 39-vuotias kahden lapsen äiti ja olen koulutukseltani luokanopettaja. Työskentelen 24 kolmasluokkalaisen kanssa. Olen aina pitänyt leipomisesta, mutta nyt opettelen myös koristelemaan kakkuja. Ohjeet on lehdistä, kirjoista ja muista leivontablogeista kerättyjä ja muokattuja. Leipomisen vastapainoksi harrastan liikuntaa; hiihtoa ja juoksua. Ja jos Suurlähettiläät ovat keikalla 100 km säteellä - tai välillä Hanko-Kittilä- , jää leipominen siltä päivältä! Voit ottaa minuun yhteyttä: openkahvila (@) gmail.com Tmi Open kahvila 5.1.2010 alkaen Lohjalla Y 2308917-5 Kävijälaskuri 21.7.2008 alkaen
Blogeja, joissa vierailen
Näissä käyn ostoksilla ja katselemassa...
Tunnustuksia
![]()
Tämän antoi minulle Iso O ja Mimmi Mutikainen. Kiitos!
Sain tämän tunnustuksen Kakkukioskin Krisseltä.
Tämän tunnustuksen sain Sweet Caken Eijalta ja Nooralta Nokke Kokkaa -blogista!
Tämä uusin tunnustus tuli Kakkukioskin Krisseltä ja Ekun keittiöstä.
Kiitos teille! ![]() Tämän taidepalkinnon sain Taikina Taivaasta ja Sweet Cakelta
Ensimmäinen kunniamaininta tuli Herkkukirpulta "uusille tuttavuuksille, jotka ovat aloittaneet bloginsa erikoisen hyvin ja joilta löytyy tarvittavaa innokkuutta" ![]() ![]() |
||