|
|
|||
|
28.11.2009 - 17:59
Sain kunnian tehdä kummityttöni pikkusiskolle kakun ristiäisiin. Kakun päällä on tietenkin liljoja ja lisäksi muita kukkia. Vauva on Suklaasydämen tekemä.
Pohja 8 munaa 3 dl sokeria 3½ dl vehnäjauhoja ½ dl perunajauhoja 1½ tl leivinjauhetta 2 dl maitoa 2 tl vanilliinisokeria
12 liivatelehteä 2 prk Flora Vispiä 2 prk ranskankermaa 2prk rahkaa 4dl sokeria 4tl vanilliinisokeria 500 g mansikoita Pursotukset 3 prk Flora Vispiä pari tippaa Wiltonin pinkkiä pastaväriä ½ dl sokeria 1 tl vanilliinisokeria
Laita liivatalehdet likoamaan kylmään veteen. Sulata mansikat ja soseuta ne. Vaahdota kerma kulhossa. Sekoita keskenään ranskankerma, rahka, sokerit ja marjat. Keitä pieni tilkka vettä ja liota siihen liivatteet. Lisää ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lopuksi sekoita kermavaahto varovasti seokseen. Laita alimmainen kakkulevy tarjottimelle säädettävän suorakulmaisen reunavuoan sisään. Kaada puolet mansikkamoussesta vuokaan ja laita päälle toinen kakkulevy. Täytä toinen väli samoin. Paina pinnalle päällimmäinen kakkulevy. Laita jääkaappiin hyytymään seuraavaan päivään.
28.11.2009 - 17:38
Tämä kakku oli ristiäisten kahvipöydässä. Ohje sama kuin aiemmin tekemässäni suklaakakussa. Nyt jätin kakun päältä pähkinät pois ja koristelin kakun vaaleanpunaisella liljalla. Kinuskia keittelin liian kauan ja siitä tulimelkoisen sitkeää, kuten kuvastakin näkyy.
Pohja 150 g margariinia 200 g taloussuklaata 4 munaa 2 dl sokeria 2½ dl vehnäjauhoja 1 tl leivinjauhetta Kakun väliin ja pinnalle 400 g omenahilloa Kinuski 2 dl kuohukermaa 2 dl fariinisokeria
Voitele ja korppujauhota pyöreä kakkuvuoka (halkaisija n. 22 cm). Sulata margariini ja jäähdytä. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita keskenään vehnäjauhot ja leivinjauhe. Lisää margariini ja sulatettu suklaa munasokerivaahtoon vuorotellen varovasti sekoittaen. Lisää lopuksi jauhoseos. Paista 175 asteessa uunin alatasolla noin 45-50 minuuttia. Kumoa kakku jäähtyneenä ja leikkaa se kolmeen osaan. Levitä kakkupohjalle noin 1 1/2 dl omenasosetta. Täytä toinen väli samoin. Levitä loput omenasoseesta kakun päälle. Mittaa kattilaan kerma ja fariinisokeri. Keitä hiljalleen välillä sekoittaen noin 15-20 minuuttia, kunnes pieni tippa kinuskia jähmettyy kylmään veteen. Anna kinuskin jäähtyä hieman ja levitä se tasaisesti kakun päälle ja reunoille. 28.11.2009 - 17:37
Tämän kakun tein lahjaksi siskoni miehelle. Pohjana vaalea 5 munan kakkupohja ja välissä vadelmamoussea.
24.11.2009 - 15:46
"Piparin tuoksua, tonttujen juoksua - siinäkö joulu on? Kiirettä, huisketta, salaisuuskuisketta - siinäkö joulu on?" Kolmen viikon kuluttua järjestetään Lohjalla perinteiset Menneen ajan joulumarkkinat. "Menneen ajan joulumarkkinat on tunnelmallinen ja lämminhenkinen tapahtuma, jossa voi kokea kiireettömyyttä ja aistia nuotion lämpöä sekä jouluisten herkkujen tuoksuja ja makuja. Tutuiksi tulevat myös menneitten aikojen työtavat ja juhlaruokien valmistus. 200 markkinakojussa löytyy tuotteita menneen ajan hengessä nykypäivän ihmiselle. Myynnissä on mm. käsitöitä, puuesineitä, keramiikkaa, lahjatavaroita, joulukoristeita, kynttilöitä, maatilojen tuotteita, jouluherkkuja ja leivonnaisia." Blogissani saattaa näiden kolmen viikon aikana olla vähän hiljaisempaa, kun illat leivon ja koristelen piparkakkutaloja ja muita piparitöitä. Mukavaa joulunodotusta kaikille!
Tässä kuvia viimevuotisesta kojustamme. Vuonna 2008 markkinoilla vieraili 30 000 kävijää! 22.11.2009 - 15:20
Tämä ohje on Kaarina Roinisen Helpot kotileivonnaiset -kirjasta.
![]() Pohja 1 pkt kivettömiä pehmeitä luumuja 3 dl vettä
3 dl karkeaa porkkanaraastetta (2-3 porkkanaa) 1 tl raastettua sitruunankuorta 1/2 dl sitruunamehua 200 g margariinia 2,5 dl fariinisokeria 2 munaa 4,5 dl vehnäjauhoja 1,5 tl soodaa 2 tl kanelia 1 tl inkivääriä Päälle 100 g maustamatonta tuorejuustoa 3-4 dl tomusokeria 1 tl vanilliinisokeria Pinnalle koristerakeita tai pähkinärouhetta Leikkaa luumut saksilla pieniksi suikaleiksi ja keitä niitä vedessä noin 5 minuuttia välillä sekoittaen. Lisää joukkoon porkkanaraaste ja anna kypsyä vielä noin 5 minuuttia. Sekoita joukkoon hyvin pestyn sitruunan raastettu kuori ja mehu. Vatkaa pehmeä rasva ja fariinisokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen vatkaten. Lisää taikinaan keskenään sekoitetut kuivat aineet sekä luumu-porkkanaseos. Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipannuun. Paista levyä 200 asteessa noin 25 minuuttia. Anna jäähtyä. Vatkaa tuorejuuston joukkoon tomusokeri ja vanilliinisokeri. Levitä seos levylle ja ripottele pinnalle koristerakeita tai pähkinärouhetta. Leikkaa leivonnainen ennen tarjoilua neliöiksi. 21.11.2009 - 19:14
Aloitin piparkakkutalojen tekemisen Menneen ajan joulumarkkinoille. Piparitaikinan ohje on Martan joulukirjasta. Tämän vuoden ensimmäiset piparitalot kuvasi lehtikuvaja Heli Nurmi.
Taikina 300 g margariinia 1½ dl siirappia 4 dl sokeria 1 rkl kanelia 1 rkl piparkakkumaustetta 1 rkl inkivääriä 3 munaa 2 tl soodaa 12 dl vehnäjauhoja Sekoita kattilassa margariini, siirappi, sokeri ja mausteet. Kuumenna seos kiehuvaksi ja jatka kuumentamista sen verran, että sokeri on liuennut. Jäähdytä. Sekoita jäähtyneeseen seokseen munat. Sekoita sooda jauhoihin ja lisää taikinaan. Anna taikinan tekeytyä viileässä mielellään seuraavaan päivään. Kauli taikina noin 3 mm paksuksi levyksi. Leikkaa taikinalevystä piparitalon kaavoilla talon osat. Paista keskenään samankokoiset osat samalla pellillä. Suuria osia 175 asteessa 12-15 minuuttia, pieniä osia 200 asteessa 6 minuuttia. Anna jäähtyä. Koristele pikeerillä. Kokoa talo pikeerillä tai sulatetulla sokerilla. Pikeeri 1 pkt tomusokeria 1 tl leivinjauhetta 1 dl munanvalkuaista (noin 3 munan valkuainen) 1 rkl sitruunamehua
20.11.2009 - 13:03
Tämän kakun tein paikallislehden toimittajan ja valokuvaajan vierailua varten. Jouluisen ruusukakun täytteessä maistuu luumu ja banaani. Kiitos Pirjo ja Heli vierailustanne! Teitte lehteen hienon jutun kakkuilusta!
Pohja 5 munaa 1 3/4 dl sokeria 2 dl vehnäjauhoja ½ dl perunajauhoja 1 tl leivinjauhetta
Kostutus 2 dl maitoa 2 tl vanilliinisokeria Luumumousse 6 liivatelehteä 1 prk Flora Vispiä 200 g maitorahkaa 1 prk ranskankermaa ½ dl sokeria 2 tl vanilliinisokeria 300 g luumumarmeladia Kakun väliin 2 prk Piltti-luumusosetta 2 banaania
Pursotukset 2 prk Flora Vispiä ½ dl sokeria Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet joukkoon ja kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja paista 175 asteessa 35 minuuttia. Anna jäähtyä ja leikkaa kolmeen osaan. Kostuta kakkupalat vanilliinimaidolla. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota Vispi ja lisää vaahdon joukkoon rahka, ranskankerma, luumumarmejadi ja sokerit. Kuumenna ½ dl vettä kiehuvaksi ja lisää joukkoon pehmenneet liivatelehdet. Sekoita hyvin, jotta liivatelehdet liukenevat täysin. Lisää liivateseos luumumoussen joukkoon. Laita alimmainen pohjapala lautaselle reunavuoan sisään. Levitä kostutetulle kakkupohjalle luumusosetta ja viipaloi päälle yksi banaani. Kaada sen päälle puolet täytteestä. Paina keskimmäinen kakkulevy moussen päälle ja täytä toinen väli samoin. Laita päälle viimeinen kakkulevy ja anna kakun hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Kaada kermat kulhoon. Vatkaa vaahdoksi ja lisää sokeri. Levitä vaahtoa lastan avulla kakun reunoille ja pinnalle. Laita kakun päälle kaulittu pyöreä marsipaanilevy. Tässä kakussa olevaan marsipaanilevyyn on kaulittu kuviokaulimella kaunis kuviointi. Suihkautin marsipaanin pintaan myös kultasprayta. Pursota aluksi korinpohjatyllalla parin sentin välein pystyraita. Vaihda käyttöön lehtitylla ja pursota edestakaisin liikkein edellisetn pursotusten väleihin. Vaihda jälleen tähtitylla ja pursota sillä kakun yläreunaan kaarevia pursotuksia. Koristele kakku ruusuilla ja lehdillä. Nämä koristeet ovat kaikki sokerimassaa. Tässä vielä pari lehtijutussa ollutta kuvaa...
14.11.2009 - 23:38
Tällä Pirkan ohjeella olen parina jouluna tehnyt tätä makeaa kakkua. Koska tykkään suklaasta, omenasta ja kinuskista, tämä kakku on herkkua!
Pohja 150 g margariinia 200 g taloussuklaata 4 munaa 2 dl sokeria 2½ dl vehnäjauhoja 1 tl leivinjauhetta Kakun väliin ja pinnalle 400 g omenahilloa Kinuski 2 dl kuohukermaa 2 dl fariinisokeria Kakun päälle 100 g taateleita 100 g pekaanipähkinöitä Voitele ja korppujauhota pyöreä kakkuvuoka (halkaisija n. 25 cm). Sulata margariini ja jäähdytä. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita keskenään vehnäjauhot ja leivinjauhe. Lisää margariini ja sulatettu suklaa munasokerivaahtoon vuorotellen varovasti sekoittaen. Lisää lopuksi jauhoseos. Paista 175 asteessa uunin alatasolla noin 45-50 minuuttia. Kumoa kakku jäähtyneenä ja leikkaa se kolmeen osaan. Levitä kakkupohjalle noin 1 1/2 dl omenasosetta. Täytä toinen väli samoin. Levitä loput omenasoseesta kakun päälle. Mittaa kattilaan kerma ja fariinisokeri. Keitä hiljalleen välillä sekoittaen noin 15-20 minuuttia, kunnes pieni tippa kinuskia jähmettyy kylmään veteen. Anna kinuskin jäähtyä hieman ja levitä se tasaisesti kakun päälle ja reunoille. Leikkaa taatelit saksilla pieneksi paloiksi. Rouhi pähkinät. Voit jättää osan pähkinöistä kokonaisiksi. Ripottele taatelit ja pähkinärouhe kakun päälle. Anna kakun kostua jääkaapissa yön yli. 14.11.2009 - 13:13
Eilen koitti kauan odotettu blogitapaaminen, jota Pian kanssa parin kuukauden ajan järjestelimme. Oli mahtava nähdä ihmisiä blogien takana. Osa teistä oli jo entuudestaan tuttuja, osasta sain uusia blogiystäviä. Vaikka tapaaminen järjestettiin Helsingissä, tapaamiseen tultiin ympäri Suomea. Pisin matka taisi olla Annella, joka ajoi paikalle yli 400 km päästä. Pääkaupunkiseudun lisäksi mukana oli bloggaajia myös Tampereelta ja Lahden suunnalta sekä Lappeenrannasta. Muutama ilmoittautunut perui tulonsa sairastumisen takia ja joitakin bloggaajia odottelimme paikalle turhaan... Iso kiitos kaikille mukanaolleille! Ilmoitimme etukäteen, että järjestämme tilaisuuteen jotakin yllätystä. Yllätyimme itsekin, kuinka suuren yllätyksen saimme järjestettyä! Sain idean, että hankitaan jokaiselle tilaisuuteen osallistuvalle jotain pientä leivontaan liittyvää kotiinviemistä. Otin yhteyttä eri firmoihin ja pyysin lahjoitusta jonkin leivontaan liittyvän tuotteen muodossa. Kaikki lähtivät innokkaasti mukaan ja lupasivat laittaa pakettia tulemaan. Yllätys olikin melkoinen, kun palasin viime maanantaina Hollannista; autokatoksessamme oli 200 kg leivontatarvikkeita eri firmoilta ja kotona odotti 7 postin noutoilmoitusta. Lisäksi Pia haki Kaukokiidon terminaalista marsipaanilähetyksen. Ajatuksemme pienstä paperikassillisesta tavaraa muuttuikin niin hurjasti, että jouduimme miettimään miten pakkaamme tavarat ja miten saamme ne kuljetettua Zetoriin Helsinkiin. Ystävien avustuksella sain pakattua tavarat kulhoihin ja yhden ystävän avustamana kuljetimme täyden kuorman Helsinkiin. Ravintola Zetorin ystävällisen ja avuliaan henkilökunnan avustuksella saimme kaiken tavaran kuljetettua ravintolaan. Kiitos siis kaikille, jotka olivat osallisena! Jokainen blogitapaamiseen osallistunut sai kotiinviemisiksi Orthexin 7 litran kulhon, jossa oli Fazerin leivontasuklaita, marmeladia ja leivontarouheita, Brunon leivinpaperia, alumiinivuokia, pursotinpusseja ja leipävuokia, Sallisen marsipaania ja mantelimassaa, Dr Oetkerin koristelugeeliä, liivatelehtiä, mantelijauhetta ja rommiaromia, Iloleipureiden silikoninen pullasuti ja Orthexin 3 dl mittamuki ja taikinakaavin. Confetti lahjoitti jokaiselle paketin valkoista sookerimassaa, lumihiutalemuotin ja alennuskupongin sekä kaikkien kesken arvottavan 30 euron lahjakortin, jonka voitti Kati Katin Kakusta. Kaiken tämän lisäksi kaikki saivat Sunnuntain lahjoittaman pahvisalkun, jossa oli kaksi jauhopussia, leivontamixejä, kuivahiivaa ja peltinen säilytysrasia. Kyökkipiika Kati toi kaikille Kultasuklaan suklaata! Mahtavien kantamusten kanssa lähdettiin sitten puolen yön jälkeen kotia kohti, kuka lähemmäs, kuka kauemmas! Mahtavat kiitokset kaikille meitä tukeneille yrityksille, kaikille tarvikkeille on käyttöä! Mukana tapahtumassa olivat Orthex, Fazer, Iloleipurit, Dr Oetker, Sallinen, Bruno, Sunnuntai ja Confetti. Tässä Pian ottamassa kuvassa tuotteet, jotka kaikki mukana olleet saivat.
Ja vielä tuotteet lähempää kuvattuna (Pian kuvaamana)
03.11.2009 - 21:34
Blogitapaamisen järjestelyt ovat loppusuoralla. Tapaamispaikaksi on varattu ravintola Zetor Helsingin keskustassa. Pia ja minä olemme ottamassa teitä tilaisuuteen ilmoittautuneita vastaan ravintolassa. Leivontaharrastajia ilmoittautui mukaan reilut 20! Mahtava nähdä teitä kaikkia.
Täältä pääset tutustumaan Zetorin ruokalistaan! Kannattaa vilkaista etukäteen, on mukavaa luettavaa ;) Lisää ravintolasta www.zetor.net Täältä löytyy Zetorin sijainti. Osoite on Mannerheimintie 3-5. Aloitamme tilaisuuden esittäytymällä lyhyesti. Ruokailun aikana on aikaa tutustua ja keskustella lisää. Loppuillasta on vuorossa lupaamamme yllätykset...! Zetorin DJ aloittaa Suomipopin soittamisen klo 20. Ilta jatkukoon siis Zetorissa!
01.11.2009 - 20:18
Tämän maustekakun tein pikkujoulusunnuntain kahvipöytään. Vuokana Iloleipureiden sydämenmuotoinen silikonivuoka. Sydämet tein Dr Oetkerin punaisella koristelugeellillä. Koristeluun sain idean joululiinoista, joita tokaluokkalaiseni parhaillaan tekevät.
2 dl sokeria 4½ dl vehnäjauhoja 1 tl ruokasoodaa 2 tl kanelia 2 tl jauhettua inkivääriä 1 tl jauhettua neilikkaa 1/4 tl suolaa 1 prk kermaviiliä 2 munaa 1 dl juoksevaa margariinia Mittaa kaikki kuivat aineet kulhoon ja sekoita huolellisesti. Lisää kermaviili, munat ja juokseva rasva Hämmennä sekaisin. Älä vatkaa. Voitele kakkuvuoka huolellisesti ja jauhota korppujauhoilla. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteisessa uunissa noin 45-50 minuutia. Kumoa kakku hieman jäähtyneenä. Koristele jäähtyneenä. |
Kirjoittaja
Olen 39-vuotias kahden lapsen äiti ja olen koulutukseltani luokanopettaja. Työskentelen 24 kolmasluokkalaisen kanssa. Olen aina pitänyt leipomisesta, mutta nyt opettelen myös koristelemaan kakkuja. Ohjeet on lehdistä, kirjoista ja muista leivontablogeista kerättyjä ja muokattuja. Leipomisen vastapainoksi harrastan liikuntaa; hiihtoa ja juoksua. Ja jos Suurlähettiläät ovat keikalla 100 km säteellä - tai välillä Hanko-Kittilä- , jää leipominen siltä päivältä! Voit ottaa minuun yhteyttä: openkahvila (@) gmail.com Tmi Open kahvila 5.1.2010 alkaen Lohjalla Y 2308917-5 Kävijälaskuri 21.7.2008 alkaen
Blogeja, joissa vierailen
Näissä käyn ostoksilla ja katselemassa...
Tunnustuksia
![]()
Tämän antoi minulle Iso O ja Mimmi Mutikainen. Kiitos!
Sain tämän tunnustuksen Kakkukioskin Krisseltä.
Tämän tunnustuksen sain Sweet Caken Eijalta ja Nooralta Nokke Kokkaa -blogista!
Tämä uusin tunnustus tuli Kakkukioskin Krisseltä ja Ekun keittiöstä.
Kiitos teille! ![]() Tämän taidepalkinnon sain Taikina Taivaasta ja Sweet Cakelta
Ensimmäinen kunniamaininta tuli Herkkukirpulta "uusille tuttavuuksille, jotka ovat aloittaneet bloginsa erikoisen hyvin ja joilta löytyy tarvittavaa innokkuutta" ![]() ![]() |
||