27.12.2011 - 01:40

Pikkujoulukuusi

 

Joulukortit sukulaisille, ystäville ja työkavereille

 

Adventtikynttilät

 

Lasten joulukalenterit

 

Joulupussit oppilaille

 

Jälkiruokana pannacottaa ja omenahilloketta

24.11.2011 - 20:20

Tällä kertaa herkkukakustani jouluinen versio. Ohje on Maku-lehdestä vuodelta 2010.

Pohja

125 g voita

1 dl sokeria

2 keltuaista

1½ dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

½ tl kanelia

½ tl inkivääriä

1 dl maitoa

 

Marenki

2 valkuaista

1½ dl sokeria

1 tl vanilliinisokeria

½ tl kanelia

 

Puolukkatäyte

1 prk Flora Vispiä

250 g rahkaa

2 dl puolukkahilloa

50 g piparkakkuja murusteltuna

 

Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää keltuaiset yksitellen, hyvin vatkaten. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja mausteet keskenään. Lisää seos taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Levitä taikina voidellulle leivinpaperille uunipellin päälle.

Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen samalla vatkaten. Levitä marenkiseos taikinapohjalle. Paista 175 asteessa noin 25 minuuttia. Anna jäähtyä.

Valmista täyte. Vaahdota Vispi. Lisää joukkoon rakha, puolukkahillo ja piparkakkumurut. Leikkaa kakkulevy kahtia ja levitä täytee toisen kakkulevyn päälle. Nosta päälle toinen kaakkulevy ja leikkaa leivospaloiksi.

Voit paistaa kakun myös kahden pyöreän reunavuoan sisällä, jos haluat pyöreän kakun.

24.11.2011 - 19:51

Härliga Jul -lehdestä löytyi tämä resepti. Ohjeessa on myös kiille kakun päälle laitettavaksi, mutta tällä kertaa "ei menny niinkuin Strömsössä" ja tämä kakku jäi ilman glögipintaa.

Pohja

200 g pipareita

75 g voita

 

Täyte

3 munaa

1 dl sokeria

500 g Philadelphia-juustoa

2 dl Creme Fraichea

1 dl glögiä

 

Glögikiille

3 liivatelehteä

2 dl glögiä

 

Koristeeksi

kanelitankoja ja tuoreita viikunoita

 

Hienonna piparkakut. Sulata rasva ja sekoita se piparimuruihin. Vuoraa halkaisijaltaan 22 cm irtopohjavuoka leivinpaperilla. Painele keksiseos vuona pohjalle ja paista 175 asteisessa uunissa 10 minuuttia.

Vaahdota munat ja sokeri kevyesti. Vatkaa joukkoon tuorejuusto ja Creme Fraiche ja vatkaa tasaiseksi. Lisää glögi. Kaada täyte piparipohjan päälle vuokaan ja paista 175 asteessa 35 minuuttia. Kakku on uunista otettaessa vielä hieman löysää keskeltä. Anna jäähtyä vuoassaan ja laita yön yli jääkaappiin.

Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Lämmitä ½ dl glögiä kiehuvan kuumaksi. Sulata pehmenneet liivatelehdet kuuman glögin joukkoon. Anna jäähtyä vähän ja lisää joukkoon loput glögistä. Kaada varovasti juustokakun pinnalle. Anna pinnan hyytyä jääkaapissa. Koristele kakku.

27.12.2010 - 15:00

Tänä jouluna herkuttelimme omenaisella Britakakulla.

Pohja

250 g margariinia

2 dl sokeria

6 keltuaista

3 dl vehnäjauhoja

4 tl leivinjauhetta

2 dl maitoa


Marenki

6 valkuaista

3 dl sokeria


Täyte

2 dl omenakompottia

2 prk Flora Vispiä

3 rkl sokeria

1 tl kanelia


Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää keltuaiset yksitellen hyvin vatkaten. Lisää jauhot, leivinjauhe ja maito. Sekoita hyvin. Levitä taikina kahdelle uunipellille leivinpaperin päälle reunavuoan sisään. Käytin säädettävää reunavuokaa, säädettynä halkaisijaltaan 28 cm.

Vaahdota valkuaiset sokerin kanssa kovaksi vaahdoksi noin 5 minuuttia. Levitä marenki taikinapohjan päälle. Paista 175 asteessa 30 minuuttia. Jäähdytä.

Käännä toinen levy tarjottimelle leivinpaperi ylöspäin. Poista leivinpaperi. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta sokerilla ja kanelilla. Levitä pohjalevylle kermavaahto ja omenakompotti. Poista toisesta pohjalevystä leivinpaperi ja nosta se kermavaahdon päälle. Siivilöi pinnalle tomusokeria.

Joulupukki toi järjestelmäkameraani uuden objektiivin, jolla kuvaaminen onnistuu entistä paremmin. Alla tunnelmakuvia joulustamme.


10.12.2010 - 22:44

Huomenna aamulla pakkaan auton täyteen piparkakkutaloja ja kahvikakkuja sekä marsipaanikoristeita ja suuntaan Lohjan Menneen ajan joulumarkkinoille myymään leivonnaisiani. Kojussamme on tarjolla myös kuumaa glögiä ja kahvia sekä herkullisia leivonnaisia. Nähdään Kirkkokentällä!

Tässä kuvia viimevuotisesta kojustamme. Samalta paikalta meidät löytää tänäkin vuonna!


10.12.2010 - 22:41

Tänä vuonna tein joulumarkkinoille 30 piparkakkutaloa. Tässä niistä osa. Kiinnitin talon osat pikeerillä, jolla myös koristelin talot. Osassa taloista katto on koristeltu kaulitulla sokerimassalla, johon on painettu kuvioita.


12.11.2010 - 20:35

Takuuvarman herkullinen resepti, jonka olen löytänyt vuosia sitten Seura-lehdestä.


Pohja

100 g voita

1 dl sokeria

1 muna

1 dl vehnäjauhoja

1 dl kaurahiutaleita

1 tl leivinjauhetta

2 tl kanelia


Täyte

6 liivatetelehteä

200 g maustamatonta tuorejuustoa

1 prk maitorahkaa

2 dl kinuskikastiketta

1/2 dl sokeria

1 tl vanilliinisokeria

1 prk Flora Vanillaa


Glögihyytelö

6 liivatelehteä

4 dl glögiä

(joulunpunaista pastaväriä)

Vatkaa pohjaa varten pehmeä rasva ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää muna koko ajan sekoittaen. Lisää kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi. Kypsennä leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalla 175 asteessa noin 20 minuuttia.

Pane liivatelehdet pehmiämään kylmään veteen. Sekoita keskenään tuorejuusto, rahka, kinuskikastike ja sokerit. Käytä sekoittamiseen tarvittaessa sauvasekoitinta, jotta tuorejuustokokkareet tasoittuvat. Vatkaa Flora Vanilla vaahdoksi ja lisää muiden aineiden joukkoon. Sulata liivatelehdet tilkkaan kiehuvaa vettä ja kaada ohuena nauhana koko ajan sekoittaen kinuskivaahdon joukkoon.

Laita pohjan ympärille reunavuoka ja kaada täyte pohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

Pane glögihyytelöön tulevat liivatelehdet kylmään veteen pehmiämään. Kuumenna tilkka glögiä ja sulata liivatteet siihen. Kaaga liivateseos lopun glögin joukkoon ja kaada varovasti hyytyneen tortun pinnalle. Anna hyytyä vielä muutama tunti jääkaapissa. Irrota reunat terävällä veitsellä ja tarjoa.

24.12.2009 - 14:25

Toivotan kaikille oikein Hyvää  ja Rauhallista Joulua!


20.12.2009 - 12:07

Tämän kakun tein syntymäpäiville. Koristelun suhteen sain vapaat kädet, joten tein lähestyvän joulun tunnelmaa punaisilla joulutähdillä. Kukat ja lehdet ovat marsipaania.

Pohja

5 munaa

1 3/4 dl sokeria

1½ dl vehnäjauhoja

½ dl perunajauhoja

1 tl leivinjauhetta


Kostutus

2 dl maitoa

1 rkl vanilliinisokeria


Mansikkamousse

6 liivatelehteä

1 prk Flora Vispiä

1 prk ranskankermaa

1 prk rahkaa

2 dl sokeria

1 rkl vanilliinisokeria

300 g mansikoita


Kakun päälle

2 prk Flora Vispiä

½ dl sokeria

1 rkl vanilliinisokeria


Vaahdota pohjaa varten munat ja sokeri. Lisää vaahtoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa 35 minuuttia. Anna jäähtyä ja halkaise jäähtynyt pohja kolmeen osaan. Kostuta osat kaakaojuomalla.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sulata mansikat ja soseuta ne. Vaahdota kerma kulhossa. Sekoita keskenään ranskankerma, rahka, sokerit ja marjat. Keitä pieni tilkka vettä ja liota siihen liivatteet. Lisää ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lopuksi sekoita kermavaahto varovasti seokseen.

Laita alimmainen kakkulevy lautaselle säädettävän reunavuoan sisään. Kaada puolet mansikkamoussesta vuokaan ja laita päälle toinen kakkulevy. Täytä toinen väli samoin. Paina pinnalle päällimmäinen kakkulevy. Laita jääkaappiin hyytymään seuraavaan päivään.

Vaahdota kerma. Lisää sokerit. Levitä kermavaahtoa kakun päälle ja reunoille. Pursota reunat lehtityllalla. Pursota kakun päälliosa ruusutyllalla ja kakun yläreuna 14mm tähtityllalla. Lisää kakun päälle koristeet.


19.12.2009 - 11:46

Tein oppilailleni joulupiparit korttien sijaan. Hyvää Joulua!

Pikkuinen tonttu hyppeli näin

jalassa tossut väärinpäin.

Pikkuinen tonttu huuteli näin

Tästä se joulu alkaa!


18.12.2009 - 15:09

Tänään juhlimme mummini 91-vuotissyntymäpäiviä. Mummi leipoo vielä itsekin mielellään, mutta lupasin tällä kertaa tehdä lahjaksi täytekakun. Koristeena olevan joulutähden olen tehnyt Eben ohjeella.

Pohja

4 munaa

1½ dl sokeria

1 dl vehnäjauhoja

½ dl perunajauhoja

3 rkl kaakaojauhetta

½ tl leivinjauhetta


Kostutus

2 dl kaakaojuomaa


Vadelmamousse

6 liivatelehteä

1 prk Flora Vispiä

1 prk ranskankermaa

1 prk rahkaa

2 dl sokeria

1 rkl vanilliinisokeria

300 g vadelmia


Kakun päälle

2 prk Flora Vispiä

½ dl sokeria

1 rkl vanilliinisokeria


Vaahdota pohjaa varten munat ja sokeri. Lisää vaahtoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa 35 minuuttia. Anna jäähtyä ja halkaise jäähtynyt pohja kolmeen osaan. Kostuta osat kaakaojuomalla.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sulata vadelmat ja soseuta ne. Vaahdota kerma kulhossa. Sekoita keskenään ranskankerma, rahka, sokerit ja marjat. Keitä pieni tilkka vettä ja liota siihen liivatteet. Lisää ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lopuksi sekoita kermavaahto varovasti seokseen.

Laita alimmainen kakkulevy lautaselle säädettävän reunavuoan sisään. Kaada puolet vadelmamoussesta vuokaan ja laita päälle toinen kakkulevy. Täytä toinen väli samoin. Paina pinnalle päällimmäinen kakkulevy. Laita jääkaappiin hyytymään seuraavaan päivään.

Kaada kermat kulhoon. Vaahdota kerma. Lisää sokerit. Levitä kermavaahtoa kakun päälle ja reunoille. Pursota reunat. Reunojen pursotukseen käytin ruusutyllaa. Yläreunan pursotin 14mm tähtityllalla. Kakun koristeena olevat lehdet on marsipaania ja joulutähti valkoista sokerimassaa.

18.12.2009 - 15:03

Mummin synttäreille tein kermasarvia.

Sarvet

1 pkt torttutaikinalevyjä


Voiteluun

kananmuna


Täyte

1 prk Flora Vispiä

½ dl sokeria

luumumarmeladia


Kaulu sulaneet taikinalevyt mahdollisimman pitkiksi. Leikkaa yksi taikinalevy taikinapyörällä kolmeksi suikaleeksi. Voitele suikaleet munalla. Kieritä taikinasuikaleet leivostötteröiden päälle. Voit tehdä tötteröt myös foliosta. Voitele munalla. Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia. Anna jäähtyä hetki, ennen kuin poistat tötteröt.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta sokerilla. Laita lusikallinen luumumarmeladia leivoksen pohjalle ja pursota päälle kermavaahtoa. Ripottele pinnalle tomusokeria.

15.12.2009 - 20:10

Viime viikonloppuna Lohjalla järjestettiin 15. Menneen ajan joulumarkkinat. Tunnelmallisilla markkinoilla oli järjestäjien arvion mukaan yli 30 000 kävijää. Kiirettä piti meidänkin kojullamme,  jossa Suklaasydämen kanssa myimme kahden päivän ajan piparitaloja, kahvikakkuja ja muita leivonnaisia sekä pidimme glögikahvilaa.

Kiitos kaikille kojullamme vierailleille!

21.11.2009 - 19:14

Aloitin piparkakkutalojen tekemisen Menneen ajan joulumarkkinoille. Piparitaikinan ohje on Martan joulukirjasta. Tämän vuoden ensimmäiset piparitalot kuvasi lehtikuvaja Heli Nurmi.

Taikina

300 g margariinia

1½ dl siirappia

4 dl sokeria

1 rkl kanelia

1 rkl piparkakkumaustetta

1 rkl inkivääriä

3 munaa

2 tl soodaa

12 dl vehnäjauhoja


Sekoita kattilassa margariini, siirappi, sokeri ja mausteet. Kuumenna seos kiehuvaksi ja jatka kuumentamista sen verran, että sokeri on liuennut. Jäähdytä.

Sekoita jäähtyneeseen seokseen munat. Sekoita sooda jauhoihin ja lisää taikinaan. Anna taikinan tekeytyä viileässä mielellään seuraavaan päivään.

Kauli taikina noin 3 mm paksuksi levyksi. Leikkaa taikinalevystä piparitalon kaavoilla talon osat. Paista keskenään samankokoiset osat samalla pellillä. Suuria osia 175 asteessa 12-15 minuuttia, pieniä osia 200 asteessa 6 minuuttia. Anna jäähtyä. Koristele pikeerillä. Kokoa talo pikeerillä tai sulatetulla sokerilla.


Pikeeri

1 pkt tomusokeria

1 tl leivinjauhetta

1 dl munanvalkuaista (noin 3 munan valkuainen)

1 rkl sitruunamehua

Kaada tomusokeri kulhoon ja sekoita joukkoon leivinjauhe. Lisää valkuaiset ja vatkaa sähkövatkaimella 5 minuuttia. Lisää sitruunamehua ja sekoita tasaiseksi. Jos haluat löysemmän pikeerin, lisää vielä hieman vettä. Tästä määrästä riittää useampaan piparkakkutaloon pursoteltavaa.


20.11.2009 - 13:03

Tämän kakun tein paikallislehden toimittajan ja valokuvaajan vierailua varten. Jouluisen ruusukakun täytteessä maistuu luumu ja banaani. Kiitos Pirjo ja Heli vierailustanne! Teitte lehteen hienon jutun kakkuilusta!

Pohja

5 munaa

1 3/4 dl sokeria

2 dl vehnäjauhoja

½ dl perunajauhoja

1 tl leivinjauhetta

 

Kostutus

2 dl maitoa

2 tl vanilliinisokeria


Luumumousse

6 liivatelehteä

1 prk Flora Vispiä

200 g maitorahkaa

1 prk ranskankermaa

½ dl sokeria

2 tl vanilliinisokeria

300 g luumumarmeladia


Kakun väliin

2 prk Piltti-luumusosetta

2 banaania

 

Pursotukset

2 prk Flora Vispiä

½ dl sokeria


Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet joukkoon ja kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja paista 175 asteessa 35 minuuttia. Anna jäähtyä ja leikkaa kolmeen osaan. Kostuta kakkupalat vanilliinimaidolla.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota Vispi ja lisää vaahdon joukkoon rahka, ranskankerma, luumumarmejadi ja sokerit. Kuumenna ½ dl vettä kiehuvaksi ja lisää joukkoon pehmenneet liivatelehdet. Sekoita hyvin, jotta liivatelehdet liukenevat täysin. Lisää liivateseos luumumoussen joukkoon.

Laita alimmainen pohjapala lautaselle reunavuoan sisään. Levitä kostutetulle kakkupohjalle luumusosetta ja viipaloi päälle yksi banaani. Kaada sen päälle puolet täytteestä. Paina keskimmäinen kakkulevy moussen päälle ja täytä toinen väli samoin. Laita päälle viimeinen kakkulevy ja anna kakun hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

Kaada kermat kulhoon. Vatkaa vaahdoksi ja lisää sokeri. Levitä vaahtoa lastan avulla kakun reunoille ja pinnalle. Laita kakun päälle kaulittu pyöreä marsipaanilevy. Tässä kakussa olevaan marsipaanilevyyn on kaulittu kuviokaulimella kaunis kuviointi. Suihkautin marsipaanin pintaan myös kultasprayta. Pursota aluksi korinpohjatyllalla parin sentin välein pystyraita. Vaihda käyttöön lehtitylla ja pursota edestakaisin liikkein edellisetn pursotusten väleihin. Vaihda jälleen tähtitylla ja pursota sillä kakun yläreunaan kaarevia pursotuksia. Koristele kakku ruusuilla ja lehdillä. Nämä koristeet ovat kaikki sokerimassaa.

Tässä vielä pari lehtijutussa ollutta kuvaa...


14.11.2009 - 23:38

Tällä Pirkan ohjeella olen parina jouluna tehnyt tätä makeaa kakkua. Koska tykkään suklaasta, omenasta ja kinuskista, tämä kakku on herkkua!


Pohja

150 g margariinia

200 g taloussuklaata

4 munaa

2 dl sokeria

2½ dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta


Kakun väliin ja pinnalle

400 g omenahilloa


Kinuski

2 dl kuohukermaa

2 dl fariinisokeria


Kakun päälle

100 g taateleita

100 g pekaanipähkinöitä


Voitele ja korppujauhota pyöreä kakkuvuoka (halkaisija n. 25 cm). Sulata margariini ja jäähdytä. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita keskenään vehnäjauhot ja leivinjauhe. Lisää margariini ja sulatettu suklaa munasokerivaahtoon vuorotellen varovasti sekoittaen. Lisää lopuksi jauhoseos. Paista 175 asteessa uunin alatasolla noin 45-50 minuuttia.

Kumoa kakku jäähtyneenä ja leikkaa se kolmeen osaan. Levitä kakkupohjalle noin 1 1/2 dl omenasosetta. Täytä toinen väli samoin. Levitä loput omenasoseesta kakun päälle.

Mittaa kattilaan kerma ja fariinisokeri. Keitä hiljalleen välillä sekoittaen noin 15-20 minuuttia, kunnes pieni tippa kinuskia jähmettyy kylmään veteen. Anna kinuskin jäähtyä hieman ja levitä se tasaisesti kakun päälle ja reunoille.

Leikkaa taatelit saksilla pieneksi paloiksi. Rouhi pähkinät. Voit jättää osan pähkinöistä kokonaisiksi. Ripottele taatelit ja pähkinärouhe kakun päälle. Anna kakun kostua jääkaapissa yön yli.

25.12.2008 - 21:14
Näiden muutaman jouluisen kuvan myötä Hyvän Joulun toivotukset kaikille, jotka täällä blogissani vierailevat.

Meillä aatto sujui lähisuvun kesken. Alkuillasta kävimme haudoilla, jonka jälkeen siirryimme naapuriin mummulaan syömään herkullista jouluateriaa. Joulupukki saapui puoli kuuden aikaan illalla tänne meille. Loppuilta kuluikin sitten uusia pelejä pelaten ja uusista nuottikirjoista soitellen. Mukana Joulun juhlinnassa olivat meidän perhe, mummu ja vaari, 90-vuotias mummini ja siskoni perhe, jossa 2- ja 5-vuotiaat lapset, joista jälkimmäinen syntyi jouluaattona 5 vuotta sitten!











25.12.2008 - 21:10
Tätä kakkua syötiin meillä jouluiltana vaalean glögin ja jouluviinereiden kanssa. Ohje on Pirkasta.



Pohja
300 g Omena-kanelimuromysliä
1 dl omenamehua
1 dl omenahilloa

Täyte
6 liivatetta
1 prk Flora Vanillaa
4 dl turkkilaista jogurttia
1 dl omenahilloa
1/2 dl sokeria
1/2 dl omenamehua

Kiille
3 dl omenamehua
1/2 dl omenahilloa
1 tl kanelia
3 liivatetta

Kaada muromysli kulhoon. Kaada päälle omenamehu. Sekoita ja painele reunavuoan pohjalle. Levitä pohjan pintaan omenahillo.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota Flora vanilla. Lisää joukkoon jogurtti, omenahillo ja sokeri. Kuumenna omenamehu kiehuvaksi ja lisää kuumaan mehuun pehmenneet liivatelehdet. Jäähdytä hetki ja kaada vaahdon joukkoon samalla hyvin sekoittaen. Kaada pohjan päälle vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

Valmista kiille. Laita liivatelehdet pehmiämään kylmään veteen. Kuumenna omenamehu ja ja omenahillo kattilassa, lisää joukkoon pehmenneet liivatteet ja kaneli. Sekoita ja lusikoi varovasti hyytyneen täytteen päälle. Anna kiilteen hyytyä jääkaapissa vielä pari tuntia.

16.12.2008 - 18:14
Tämän ohjeen löysin Rouva Herkkusuulta. Ohjeesta tulee uunipellillinen. Olivat tosi hyviä!



Pohja
6 munaa
3 dl sokeria
6 dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
2 dl luumusosetta
4 rkl siirappia
2 dl sulatettua margariinia (200g)

Kuorrutus
100 g margariinia
8 dl tomusokeria
4 rkl sitruunamehua

Vaahdota munat ja sokeri. Lisää vaahtoon keskenään sekoitetut kuivat aineet sekä luumusose, siirappi ja sulatettu rasva. Kaada uunipellille leivinpaperin päälle ja paista 200 asteessa 20 minuuttia.

Sulata kuorrutuksen rasva kattilassa. Lisää joukkoon tomusokeri ja sekoita tasaiseksi. Lisää joukkoon vielä sitruunamehu. Levitä Jäähtyneen pohjalevyn päälle ja koristele nonparelleilla.

06.12.2008 - 22:18
Nämä olivat tosi herkullisia! Ohjeesta tulee noin 80 pikkupullaa.



Pullataikina
1 l maitoa
4 dl sokeria
2 munaa
2 rkl kardemummaa
1 tl suolaa
4 pss kuivahiivaa
30 dl vehnäjauhoja
400 g margariinia

Täyte
1 kg piparitaikinaa

Voiteluun
munaa

Pinnalle
raesokeria

1. Sekoita +42 asteiseen (reilusti kädenlämpöiseen) maitoon muna, sokeri, kardemumma ja suola. Vispilöi taikinanesteeseen osa jauhoista, joihin kuivahiiva on sekoitettu. Lisää loput jauhot ja huoneenlämpöinen margariini. Alusta taikina tasaiseksi ja kimmoisaksi. Anna kohota liinan alla lämpimässä paikassa noin 40 minuuttia.
2. Kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa ilmakuplat pois.
3.Kauli taikinapala suorakaiteen muotoiseksi levyksi (30 x 60 cm). Kauli piparitaikina myös ohueksi levyksi. Nosta piparilevy pullataikinan päälle ja kääri rullalle. Leikkaa 3 cm paloiksi ja nosta pullavuokiin pystyyn.
4. Nosta pullat pellille. Anna pullien kohota liinan alla lämpimässä paikassa noin 30 minuuttia. Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.
5. Voitele pullat munalla ja koristele raesokerilla.
6. Paista uunin keskitasolla 11 minuuttia.

Kirjoittaja

Olen kahden lapsen äiti ja koulutukseltani luokanopettaja. Työskentelen päätyönäni 25 neljäsluokkalaisen kanssa. Sivutyönä teen kakkuja; perustin kakkuharrastuksen myötä toiminimen ja leivon iltaisin ja viikonloppuisin. Blogissani olevat ohjeet on lehdistä, kirjoista ja muista leivontablogeista kerättyjä ja muokattuja. 

Voit ottaa minuun yhteyttä: openkahvila (@) gmail.com

Tmi Open kahvila 5.1.2010 alkaen Lohjalla

Y 2308917-5

Kävijälaskuri 21.7.2008 alkaen
Kävijälaskuri
Kakkujani















































Sivupohjani sain täältä



Tunnustuksia
Tämän antoi minulle Iso O ja Mimmi Mutikainen. Kiitos!


Sain tämän tunnustuksen Kakkukioskin Krisseltä.

Tämän tunnustuksen sain Sweet Caken Eijalta ja Nooralta Nokke Kokkaa -blogista!


Tämä uusin tunnustus tuli Kakkukioskin Krisseltä ja Ekun keittiöstä.
Kiitos teille!




Tämän taidepalkinnon sain Taikina Taivaasta ja Sweet Cakelta


 Ensimmäinen kunniamaininta tuli Herkkukirpulta

"uusille tuttavuuksille, jotka ovat aloittaneet bloginsa erikoisen hyvin ja joilta löytyy tarvittavaa innokkuutta"




Open luokka -blogini

Tästä pääset Open luokkaan:

kuvis- ja askartelutöitä