|
|
|||
|
14.01.2012 - 19:48
Janni täytti 4 vuotta ja tein Muumifanille syntymäpäivälahjaksi Pikku Myy -kakun. Kakun välissä vadelma- ja valkosuklaamoussea. Oikein paljon onnea vielä Jannille ja kiitos kivoista juhlista!
Pohja 5 munaa 1 3/4 dl sokeria 2 dl vehnäjauhoja ½ dl perunajauhoja 1 tl leivinjauhetta
Kostutus 2 dl Spritea
Vadelmamousse 3 liivatelehteä 1 prk Flora Vispiä 1 prk Creme Fraiche 1 dl sokeria 200 g vadelmia
Valkosuklaamousse 120 g Pandan valkosuklaata 100 g maustamatonta tuorejuustoa 1 prk Flora Vispiä
Kakun pinnalle 200 g marsipaania 2 prk Flora Vispiä ½ dl sokeria pari tippaa pinkkiä pastaväriä
Vaahdota munat ja sokeri. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Lisää kuivat aineet siivilöiden munavaahtoon ja sekoita tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa 35 minuuttia. Anna jäähtyä. Valmista vadelmamousse. Sulata vadelmat. Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Vaahdota Vispi. Lisää sokeri, Creme Fraiche ja vadelmat. Sekoita tasaiseksi. Kuumenna tilkka vettä kiehuvaksi. Sulata kuumaan veteen pehmenneet liivatelehdet. Kaada liivateseos vadelmaseokseen ohuena nauhana samalla koko ajan sekoittaen. Valmista valkosuklaamousse. Sulata valkosuklaa mikrossa 2 x 30 sekuntia. Lisää sulan suklaan joukkoon tuorejuusto ja sekoita hyvin. Vaahdota Vispi ja lisää valkosuklaaseos joukkoon. Sekoita hyvin. Halkaise kakku 3 osaan. Laita alimmainen kakkupohja kakkupahvin tai tarjoilulautasen päälle. Kiristä säädettävä reunavuoka kakkupohjan ympärille. Kostuta Spritella. Kaada vadelmamousse vuokaan. Paina keskimmäinen kakkupohja vuokaan ja kostuta. Kaada valkosuklaamousse vuokaan. Paina päälle kostutettu ylin kakkupohja. Laita jääkaappiin hyytymääns euraavaan päivään. Kauli marsipaani levyksi ja maalaa siihen elintarvikeväreillä Pikku Myyn kuva. Vaahdota Vispit ja mausta sokerilla. Värjää vaahto vaaleanpunaiseksi. Levitä vaahtoa kakun pinnalle ja reunoille. Siirrä marsipaanilevy kakun päälle. Pursota kakun reunat ja koristele sokerimassakukilla.
13.01.2012 - 23:10
Tein tämän kakun 15 vuotta täyttäneelle pojalleni hänen toiveidensa mukaan. Kaakaoisen kakkupohjan välissä on valkosuklaa-dajmtäyte ja kakun päällä vadelmia.
Pohja 5 munaa 1 3/4 dl sokeria 1½ dl vehnäjauhoja ½ dl kaakaojauhetta ½ dl perunajauhoja 1 tl leivinjauhetta
Kostutus 2 dl maitoa 1 rkl vanilliinisokeria
Täyte 4 liivatelehteä 1 tlk Flora Vispiä 1 levy Pandan valkosuklaata 1 prk maitorahkaa 1 dl sokeria 2 tl vanilliinisokeria 2 rkl sitruunamehua 2 isoa Daim-patukkaa
Pinnalle pakastevadelmia 3 dl vettä 1½ dl hyytelösokeria 1 tlk Flora Vispiä
Vaahdota munat ja sokeri. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet, siivilöi ne taikinaan ja sekoita varovasti tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa 35 minuuttia. Anna jäähtyä. Valmista täyte. Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Vaahdota Vispi. Sulata valkosuklaa mikrossa 2 x 30 sekuntia. Sekoita sulatusten välillä. Lisää kermavaahdon joukkoon sokerit, rahka, sulatettu valkosuklaa, sitruunamehu ja rouhitut Daimpatukat. Sulata pehmenneet liivatteet pieneen tilkaan kiehuvan kuumaa vettä ja kaada ohuena nauhana koko ajan sekoittaen täytteen joukkoon. Kokoa kakku. Leikkaa kakkupohja 3 osaan. Laita säädettävän reunavuoan sisään alimmainen kakkupohja. Kostuta vanilliinimaidolla. Kaada puolet täytteestä vuokaan. Paina päälle keskimmäinen kakkupohja ja kostuta taas. Kaada loput täytteestä vuokaan ja paina päälle kostutettu päällimmäinen kakkupohja. Peitä kakku kelmulla ja laita jääkaappiin hyytymään seuraavaan päivään. Sipaise kakun pintaan ohut kerros vadelmamarmeladia. Ripottele pinnalle jäiset vadelmat. Kuumenna vesi kattilassa kiehuvaksi. Lisää hyytelösokeri ja annan kiehahtaa. Lusikoi hyytelökuorrutus vadelmien pinnalle. Laita kakku vielä jääkaappiin. Vaahdota Vispi ja mausta sokerilla. Pursota kakun reunat. 30.12.2011 - 21:46
Kummipoikani täytti jouluaattona 8 vuotta ja hän toivoi syntymäpäiväkakukseen lempijalkapallojoukkueensa pelipaidan. Sain lainaksi aidon pelipaidan, josta katselin mallia kakkua tehdessäni. Ihan ei samanlaista tullut keittiöremontin keskellä... Kakun välissä syntymäpäiväsankarin herkkua, pätkismoussea. Paljon onnea Veeti!
Pohja 8 munaa 3 dl sokeria ½ dl kaakaojauhetta 3 dl vehnäjauhoja ½ dl perunajauhoa 1½ tl leivinjauhetta
Kostutus 3 dl maitoa 1 rkl vanilliinisokeria
Täyte 4 prk Flora Vispiä 250 g Mascarponejuustoa 3 pss Pätkis minibites
Pinnalle 2 dl kuohukermaa 1 kg sinistä marsipaania 200 g punaista marsipaania keltaista marsipaania
Vaahdota kakkupohjaa varten munat ja sokeri. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja kaada voideltuun suorakaiteen muotoiseen vuokaan. Paista 175 asteessa 35 minuuttia. Anna kakun jäähtyä ja halkaise se kolmeen osaan. Kostuta palat vanilliinimaidolla. Sulata Pätkispalat mikrossa 2 x 30 sekuntia. Sekoita välillä. Sekoita joukkoon mascarponejuusto. Vaahdota Vispit ja sekoita joukkoon Pätkis-mascarponejuustoseos. Levitä suklaatäytettä kahteen väliin. Laita kakku jääkaappiin hyytymään yön yli. 13.12.2011 - 19:51
Kaksosten ensimmäiseen juhlaan tein molemmille omat kakut. Gluteenittomat kakkupohjat sisälsivät vadelma- ja valkosuklaamoussea. Kakkujen pinnat ja koristeet sokerimassan ja marsipaanin sekoitusta. Paljon onnea koko perheelle!
13.12.2011 - 19:48
Iidan ensimmäisille syntymäpäiville toivottiin Nalle Puh-kakkua. Maalasin kuvan kaulitulle marsipaanilevylle. Viiden munan sokerikakkupohjan välissä mansikka- ja valkosuklaamoussea. Paljon onnea Iida!
06.12.2011 - 17:20
Työkaverin poika kirjoitti ylioppilaaksi ja sain kunnian tehdä juhliin tarjottavia. Poro-rucolapiirakoiden, Aleksanterinleivosten ja Kahden värin brownisien lisäksi tein gluteenittomat täytekakut. Kakkujen täytteenä vadelma- ja vaniljamoussea. Kakkujen pinta on vaahtokarkkimassaa ja koristeet sokerimassaa. Ruusut ja lehdet on suihkautettu kullanvärisellä elintarvikespraylla. Paljon onnea uudelle Ylioppilaalle! " Valkolakki, opintie, maailmalle sinut vie. Monet kokemukset kohtaa, uusiin haasteisiin ne johtaa. "
06.12.2011 - 17:10
Hyvän ystäväni syntymäpäiville tein lahjaksi täytekakun, voileipäkakun ja suolaiset piirakat. Ystäväni toivoi kakun koristeluun talvista ja jouluista tunnelmaa. Punainen pinta on marsipaania, koristeet sokerimassaa. Ruusujen lisäksi muutama lumihiutale muistuttamaan yhteisistä hiihtoajoista. Sankarin iän laitoin riittävän suurilla numeroilla, jos vaikka ikänäkö vaivaa ;) "Vanha mikä vanha". Paljon onnea ystäväni!
06.12.2011 - 17:00
Tein muistotilaisuuteen suolaisten piirakoiden ja rieskarullien lisäksi täytekakut. Toisen 30 hlön kakun täytteenä on mustikkamoussea ja toisen välissä suklaamoussea. Kakuissa on samantyylinen koristelu. Kakkujen pinta ja koristeet ovat sokerimassaa.
26.11.2011 - 12:50
Sain ilokseni tehdä kakun ja muffinit tytön ristiäisiin. Tilaajan lempikakku on Baka baka liten kaka -blogin Toven tekemä kukkakakku. Samanlaista toivottiin nyt tällä kertaa minulta. Olen itsekin ihastunut tuohon kakkuun ja nyt pääsin yrittämään samantyylistä. Kakussa on 8 munan vaalea kakkupohja ja täytteenä punaherukkamoussea. Paljon onnea koko perheelle!
Pohja 8 munaa 3 dl sokeria 3 dl vehnäjauhoja ½ dl perunajauhoa 2 tl leivinjauhetta
Kostutus 3 dl maitoa 1 rkl vanilliinisokeria
Täyte 12 liivatelehteä 2 prk Flora Vispiä 4 dl sokeria 500 g maitorahkaa 2 prk Creme Fraichea 5 dl punaherukoita soseutettuna ja siivilöitynä
Pinnalle 1 kg valkoistasokerimassaa vaaleanpunaisia sokerimassakukkia sokerhelmiä
Vaahdota kakkupohjaa varten munat ja sokeri. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja kaada voideltuun suorakaiteen muotoiseen vuokaan. Paista 175 asteessa 35 minuuttia. Anna kakun jäähtyä ja halkaise se kolmeen osaan. Kostuta palat vanilliinimaidolla.
31.10.2011 - 22:56
Sain tehdä tajottavat 50-vuotissyntymäpäiville. Syntymäpäiväsankarin mieleen ovat vaaleat ja beigen sävyt ja sen perusteella päädyin tekemään tällaisen kakun. Ruusut tein sokerimassan ja marsipaanin sekoituksesta. Lehdet tein samasta materiaalista. Suklaasydän toi tämän ihanan lehtimuotin minulle Amerikan-tuliaisina! Lehtien massan värjäsin kaakaolla vaaleanruskeaksi ja viimeistelin vielä kultaspraylla. Ruusujen pinnalle suihkautin kultasprayn lisäksi helmiäistä. Ja kakun päälle laitoin sankarin iän, koska muuten sitä ei kyllä arvaisi. Paljon onnea!
Tämä suorakaiteen muotoinen kakku on 30 hlölle. 8 munan vaalean kakkupohjan välissä on mansikka- ja valkosuklaamoussea. Lisäksi tein sankarin työpaikalle vietäväksi samantyylisen pikkukakun. Sen pohja on 3 munan ja välissä suklaa- ja vadelmamousset.
31.10.2011 - 22:39
Tähän kakkuun toivottiin tummaa kakkupohjaa ja täytteeksi suklaa- ja vadelmamoussea. Kakun pinnan haluttiin olevan kermaa. Tein siniset tossut ja vaaleat ruusut sokerimassa-alustan päälle, jotta ne pysyvät hyvinä kermapinnan päällä. Paljon onnea pikkuiselle ja koko perheelle!
31.10.2011 - 22:36
Siskoksille meni tämäkin täytekakku. 5 munan kakkupohjan välissä oli mangomoussea. Heppa on tehty silikonimuotilla. kakun pinta ja koristeet ovat sokerimassaa.
08.10.2011 - 19:23
Essi ja Aino viettivät yhteisiä syntymäpäiviään ja sain tehdä kakun juhliin. Kakun tekoon annettiin vapaat kädet sekä koristelun että täytteen suhteen. Tällainen sitten tuli; kakun vaaleanpunainen pinta on marsipaania ja koristeet sokerimassaa. Ruskea heppa on kaakaojauheella värjättyä marsipaania. Kakun värit kertovat myös täytteistä; suklaa- ja mansikkamoussea. Paljon onnea!
04.10.2011 - 19:44
Emma vietti ensimmäistä syntymäpäiväänsä. Kakun toivottiin olevan vaaleanpunainen ja kukkia pinnalla. Tämän 5 munan vaalean kakkupohjan välissä on suklaamoussea ja kotimaisia vadelmia. Paljon onnea pikkuiselle sankarille!
04.10.2011 - 19:42
Tein Nooran syntymäpäiville mansikkamoussetäytteisen kakun, jossa Arielin kuva päällä. Merenneito on maalattu marsipaanilevylle pastaväreillä. Paljon onnea!
17.09.2011 - 12:02
Sain tehdä 5-vuotiaan tytön syntymäpäivlle Hello Kitty -kakun. Tällä kertaa tein 30 hlön kakun kerroskakun muotoon. 8 munan kaakaoinen kakkupohja on jaettu kahteen halkaisijaltaan 19 cm ja 26 cm vuokaan. Kakun välissä sankarin toiveesta suklaamoussea ja äidin toiveesta punaherukkamoussea. Kakkujen pinnat ja koristeet marsipaania. Hello Kityn maalasin tomuväreillä sokermassalevylle. Paljon onnea päivänsankarille!
Pohja 8 munaa 3 dl sokeria 3 dl vehnäjauhoja ½ dl kaakaojauhetta ½ dl perunajauhoja 1½ tl leivinjauhetta Kostutus 3 dl kaakaojuomaa 1 rkl vanilliinisokeria Suklaamousse 1 levy taloussuklaata 1 prk maustamatonta tuorejuustoa ½ dl sokeria 2 prk Flora Vispiä Punaherukkamousse 6 liivatelehteä 1 prk Flora Vispiä 1 prk rahkaa 1 prk Creme Fraichea 2 dl sokeria 2 dl soseutettua ja siivilöityä punaherukkaa Pursotukset 3 prk Flora Vispiä ½ dl sokeria pari tippaa pinkkiä pastaväriä Kakun pinnalle 500 g marsipaania pinkkiä pastaväriä
Vaahdota pohjaa varten munat ja sokeri. Lisää vaahtoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun 19 cm ja 26 cm kakkuvuokiin ja paista 175 asteessa 35 minuuttia. Anna jäähtyä ja halkaise jäähtynyt pohja kolmeen osaan. Kostuta osat vanilliinikaakaolla. Valmista suklaamousse. Sulata paloiteltu suklaa kulhossa mikrossa 30 sekuntia kerrallaan. Sekoita välillä. Lisää sulan suklaan joukkoon tuorejuusto ja sokeri. Vaahdota Vispit toisessa kulhossa. Vaahdota tämän jälkeen samoilla vispilöillä myös suklaa-tuorejuustoseos. Sekoita vaahdon joukkoon suklaavaahto. Kokoa kakut kakkupahvin päälle. Kaada 2/3 täytteestä isomman kakun ensimmäiseen väliin ja 1/3 pienempään kakkuun. Laita kakut jääkaappiin punaherukkamoussen valmistamisen ajaksi. Laita liivatalehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma kulhossa. Sekoita keskenään ranskankerma, rahka, sokerit ja marjasose. Keitä pieni tilkka vettä ja liota siihen liivatteet. Lisää ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lopuksi sekoita kermavaahto varovasti seokseen. Ota kakut jääkaapista ja täytä toiset välit samoin kuin suklaamoussella. Paina päällimmäinen kakkupohja paikoilleen ja laita peitettynä jääkaappiin hyytymään seuraavaan päivään. Vaahdota Vispit vaahdoksi. Ota kolmasosa kermavaahdosta pursotuspussiin, jossa on korinpohjatylla. Värjää loppu vaahdosta ponkillä pastavärillä ja laita pursotuspussiin, jossa on vaihdettavissa oleva lehtitylla. Levitä kermavaahtoa molempien kakkujen pinnalle ja reunoille. Leikkaa pienemmän kakun alla oleva kakkupahvi täsmälleen kakun pohjan kokoiseksi. Kauli marsipaani ja kuvioi se kuviomatolla. Leikkaa molempien kakkujen päälle sopivan kokoinen pala marsipaanilevystä. Siirrä marsipaanilevyt kakkujen päälle. Paina neljä mehupilliä isomman kakun keskiosaan, kakkupahviin saakka. Leikkaa pillit täsmälleen kakun pinnan tasolle. Siirrä pienempi kakku pahveineen isomman kakun päälle siten, että pillit jäävät tukemaan pienempää kakkua kakkupahvin alta. Tarkoitus on, että kakku syödään niin että aluksi syödään ylempi kakku. Tämän jälkeen pienen kakun kakkupahvi poistetaan ja syödään vielä alempi kakku. Pursota kakkujen reunat. Pursota ensin valkoisella vaahdolla korinpohjatyllalla pystyraidat molempiin kakkuihin. Pursota sitten vaaleanpunaisella kermavaahdolla lehtityllalla edestakaista pursotusta raitojen välit. hdistä kermavaahdot samaan pussiin ja vaihda tähtitylla. Pursota kakkujen yläreunat kaksivärisellä pursotuksella. Koristele. Tässä kerroskakun pakkausviritelmäni. Yhdistin kaksi kakkurasian kantta teipillä. Sisäkulmiin teippasin vielä tukipahvit pystyyn. Toivottavasti kakku saatiin ehjänä perille!
17.09.2011 - 11:53
Yllätyksenä 10-vuotissyntymäpäivlle tilattiin vaaleanpunainen koirakakku. Synttärisankarin lempikoira on kultainen noutaja. Tämän kakun päälle tuli marsipaanista silikonimuotilla tehty koira, jonka suihkautin kullanvärisellä elintarvikespraylla. Kakun pinta, ruusu ja lehdet ovat myös marsipaania. Kakun välissä vadelmamoussea. Paljon onnea!
Pohja 5 munaa 1 3/4 dl sokeria 2 dl vehnäjauhoja ½ dl perunajauhoja 1 tl leivinjauhetta
Kostutus 2 dl maitoa 1 rkl vanilliinisokeria Vadelmamousse 6 liivatelehteä 1 prk Flora Vispiä 1 prk ranskankermaa 1 prk rahkaa 2 dl sokeria 2 dl soseutettua vadelmaa
Pursotukset 2 prk Flora Vispiä sokeria pari tippaa pinkkiä pastaaväriä
Vaahdota pohjaa varten munat ja sokeri. Lisää vaahtoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa 35 minuuttia. Anna jäähtyä ja halkaise jäähtynyt pohja kolmeen osaan. Kostuta osat vanilliinimaidolla. Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Vaahdota Vispi ja lisää vaahtoon rahka, ranskankerma ja sokerit. Lisää joukkoon vadelmasose. Kuumenna ½ dl vettä kiehuvaksi ja sulata kuumaan veteen pehmenneet liivatelehdet. Kaada ohuena nauhana vadelmavaahdon joukkoon.
Laita alimmainen kakkulevy reunavuoan sisään. Kaada kakkupohjan päälle vadelmamousse. Paina päälle keskimmäinen kakkulevy. Täytä toinen väli samoin. Laita jääkaappiin hyytymään. Vaahdota kerma ja lisää sokeri ja pastaväri. Levitä kermavaahtoa kakun päälle. Pursota kakun reunat kermavaahdolla. Koristele.
15.09.2011 - 18:41
Sain tehdä tarjottavat 70-vuotissyntymäpäiville. Kolmen voileipäkakun lisäksi tein tämän mustikkamoussetäytteisen kakun. Koristelun toivottiin olevan samantyylinen kuin "Sanna Stenin" juhlakakussa. Tällainen koristelu tuli tähän kakkuun. Kakun pinnalla marsipaania, jonka kuvioin Lontoosta ostamallani kuiviomatolla. Kukat ja lehdet sokerimassan ja marsipaanin sekoitusta. Kakkupohjana 8 munan vaalea sokerikakkupohja. Kakun kokosin hyytymään noin 25 x 35 cm mittaisen reunavuoan sisään.
15.09.2011 - 18:29
10-vuotias poika toivoi kakkuunsa lempivärejään; oranssia, kirkkaan vihreää ja pinkkiä. Kakun täytteenä synttärisankarin toiveesta pätkis- ja päärynämoussea.
15.09.2011 - 18:21
Sain tehdä pienen tytön ensimmäiseen juhlaan täytekakut. Kakkuun toivottiin koristeeksi tossuja. Tein ensimmäistä kertaa tossut Pionilaakson ohjeella. Laktoosittomien kakkujen välissä on punaherukkamoussea.
|
Kirjoittaja
Olen kahden lapsen äiti ja koulutukseltani luokanopettaja. Työskentelen päätyönäni 25 neljäsluokkalaisen kanssa. Sivutyönä teen kakkuja; perustin kakkuharrastuksen myötä toiminimen ja leivon iltaisin ja viikonloppuisin. Blogissani olevat ohjeet on lehdistä, kirjoista ja muista leivontablogeista kerättyjä ja muokattuja. Voit ottaa minuun yhteyttä: openkahvila (@) gmail.com Tmi Open kahvila 5.1.2010 alkaen Lohjalla Y 2308917-5 Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 Kävijälaskuri 21.7.2008 alkaen
Blogeja, joissa vierailen
Näissä käyn ostoksilla ja katselemassa...
Tunnustuksia
![]()
Tämän antoi minulle Iso O ja Mimmi Mutikainen. Kiitos!
Sain tämän tunnustuksen Kakkukioskin Krisseltä.
Tämän tunnustuksen sain Sweet Caken Eijalta ja Nooralta Nokke Kokkaa -blogista!
Tämä uusin tunnustus tuli Kakkukioskin Krisseltä ja Ekun keittiöstä.
Kiitos teille! ![]() Tämän taidepalkinnon sain Taikina Taivaasta ja Sweet Cakelta
Ensimmäinen kunniamaininta tuli Herkkukirpulta "uusille tuttavuuksille, jotka ovat aloittaneet bloginsa erikoisen hyvin ja joilta löytyy tarvittavaa innokkuutta" ![]() ![]() |
||